Kauan voi elää yhdessä jos ei rakasta?

Mun isovanhemmat elivät naimisissa yli 50 vuotta ilman minkäänlaista rakkautta. Vihasivat toisiaan, mutta löysivät keinot elää yhdessä ja kasvattaa monta lasta. Ole iloinen, että sulla on vielä mies. Kyllä se sunkin elämäs vielä lutviutuu.

Lasten vuoksi ei ole mikään syy miksi kukaan olisi parisuhteessa joka ei toimi. Lapset myös kärsii sellaisesta. Sinä ja miehesi olisitte todennäköisesti paljon onnellisempia erillään (tulevaisuudessa molemmilla voi olla edessä onnelliset parisuhteet).



Miksi pilata monen elämä tuollaisella ´lasten vuoksi´ kulissilla?!



Mä en pystyis elämään tuollaisessa edes yhtä päivää.

Tosin ei auttanut mua tekemään päätöstä...



Meillä ei ole lapsia, vain yksi lapsi, korjattakoon se.



Lapsi on vasta 3v, ja ei tosiaan ymmärrä tai osaa vaistota pahaa siinä, että nukutaan eri huoneissa. Muuten emme riitele tms. emme vain halaile tai pussaile, kuten ehkä muut vanhemmat? En tiedä.



Lapsi rakastaa minua sekä isäänsä. Minä olen se, joka on hänen kanssaan enemmän, koska mies on enemmän töissä tai tekee muita juttuja; liittyy taloon tai vaikka lelujen korjaukseen, käy harrastuksissa ym. Minulla " vain" työni ja lapsi, joskus kyläilemme.



Mies on pelkuri, ei haluisi erota, koska hän ei kaipaa aikuista rinnalleen. Minä kaipaan. Kun menimme yhteen, olin kovis, joka ei kaivannut ketään. Olen muuttunut, se on virheeni.



Joskus vielä haluaisin suhteen, jossa mies ottaisi syliin, suutelisi yms. Näin kolmekymppisenä sitä kai muuttuu :-) ja kaipaa toisen läheisyyttä. Sitä mulla ei ole koskaan ollut.



Eroa olen kauan miettinyt. Se on vaan aina lapselle iso juttu, kuitenkin. Enkä tiedä, miten mies pystyisi koskaan lasta pitämään yhtä viikkoa vaikka luonaan työnsä puolesta. Ja mä en haluaisi yksinhuoltajaksi: silloin kaikki olisi paljon vaikeampaa!



Ehkä mä jatkan tätä kulissia. Ja jos satun tapaamaan jonkun ihanan miehen, vaikkapa lapsellisen, miettisin sitten eroa uudestaan...

terv. ap

" rakkautta" ? Varmasti sitä teidän välillänne on joskus ollut, koska olette menneet yksiin ja hankkineet lapsenkin...?



Rakkaus on kun nuotio; ellei sitä ruoki se sammuu!:(



Moni " tottuu" kummpaniinsa. Suhteen alussa jokainen näkee kumppaninsa eteen vaivaa, mutta kun " tottuu" siihen että tonen on vierellä, ei enää jaksettakaan nähdä vaivaa.

Minusta tämä on yksi syy siihen, miksi ihmiset ajautuvat erilleen, sortuvat sivusuhteisiin ja eroavat:(



Mietiäänpä hetki naista/miestä joka alkaa tapailemaan toista, vaikka itse on vielä suhteessa. Mitä tapahtuu; tätä uutta ihatusta kohtaa ollaan " täydellisiä" . Salaiset tapaamiset toki luovat tiettyä " jännitystä" jo itsessään, mutta miten pettäjä toimii ihan konkreettisesti? Havaintojeni mukaan hän mm:



-Näkee vaivaa ulkonäkönsä suhteen (käy kampaajalla, ajaa säärikarvansa, ostaa uusia kauniita (alus)vaatteita jne.)



-On KIINNOSTUNUT ihastuksensa asioista (kyselee töistä, kuuntele tämän lempimusiikkia jne. )



-On ihana ihastustaan kohtaan (hieroo tämän jumissa olevia hartioita, tekee hänelle sängyssä sen mistä hän erityisesti nauttii, tuo tälle treffeille mukanaan hänen lempi karkkejaan jne. )



Mutta miten käyttäydytään kotona olevaa kumppania kohtaan? Hänelle ollaan tylyjä, ei " löydetä" yhteisiä puheenaiheita. Kuljetaan tukka sekaisin vahoissa verkkareissa, lämmitetään pikaisesti purkkiherneikeittoa ruuaksi jne. jne.



Jos ihmiset ymmärtäisivät sen, että parisuhteen eteen pitää tehdä TÖITÄ! Se että kerran ollaan rakastuttu, ei kanna lopun elämää jos suhdetta ei huolla.

Itsellä on paljon seksikkäämpi ja olo, jos tietää olevansa huoliteltu. Siitä että tekee esim. kumppanin lempiruokaa, saa tyydytystä myös itselle...!

Miettikää itse, kuinka ihanaa onkaan kun mies tuo kimpn ruusuja, hieroo väsyneen hartioita ym. Arjessa pitää olla myös romantiikkaa, ja se ei vaadi kun pieniä tekoja. Jos ei tätä ymmärrä, voi vaihtaa kumppania, mutta sekin suhde taantuu ajan mittaan samalle tasolle kun entinen suhde:(



Joten ap, jos teillä on kaikki periaatteessa hyvin (ei väkivalta-/päihde ongelmia tmv. ) niin YRITTÄKÄÄ löytää se rakkaus uudelleen...!!!



Voitte mennä vaikka parisuhde kurssille, jos tuntuu etteivät omat keinot enää riitä. Mutta koita ensin vaikka näitä:



-Muistele suhteenne alkuaikoja, mihin ihastuit miehessäsi?



-Mene kosmetologille ja kampaajalle hemmottelemaan itseäsi, osta kauniita alusvaatteita



-Koita saada lapsi hoitoon, ja yllätä miehesi, esim. ihan tavallisena perjantai iltana



-Laita asuntoon kynttilä valaistus ja jätä miehelle lappu, että menee suihkuun/kylpyyn. Hänen siellä ollessa mene pesemään hänen selkänsä



-Kerro että rakastat häntä, ja että ruoka on kohta valmiina, anna miehen peseytyä loppuun ja odota että hän tule syömään kauniisti katettuun pöytään lempiruokaansa.



-Avatkaa viinipullo tmv. jos käytätte alkoholia, ja ottakaa lasilliset, JUTELKAA ja flirttaile samlla miehellesi (muistele niitä suhteenne ensimmäisiä hetkiä!;)



-Laita ruuan jälkeen hyvää musiikkia taustalle, hiero miestäsi, katselkaa vaikka vanhoja valokuvia tmv. tai jutelkaa asioista joista teille molemmille tulee hyvä mieli



-Päätykää sänkyyn, ja rakastelkaa pitkään ja hitaasti!!!



Uskon että suhteenne paranee, mutta yksi kerta ei riitä, jatkakaa tuota romantiikan tuomista arjen keskelle. Käykää yhdessä syömässä tai lapsen kanssa pulkkamäessä, hullutelkaa!:)



Voitte myös lähteä pienelle matkalle, arjen kiireet ja askareet unohtuvat. Ja ole KIINNOSTUNUT miehesi asioista!!!



Palatkaa myös samaan sänkyyn nukkumaan, sillä seksi on siitä jännä juttu, että jos sitä ei harrasta, niin kynnys rakastella aina vain nousee ja nousee... :( Etkö muka kaipaa miehesi kainaloon...? Taatusti hänkin kaipaa lähellesi, mutta koska olette erkautuneet, niin toista on vaikea lähetyä. Muuttakaa asia, sillä totuus on ettei hyvä kumppani vaihtamalla parane...!

Suhde kuoli isolta osin, koska elämäntapamme olivat kovin erilaiset. Hän joi, minä en. Yhdessä oltiin visi vuotta kaikkiaan. Loput kaksi oltiin yhdessä vain taloudellisista syistä, asunto oli ostettu ja pärjäsimme paremmin kuin kulut jaettiiin puoliksi. Mutta kun tilanne tuli sopivaksi erota kunnolla, se olikin jo tosi helppoa. Toista rakasti enää ystävänä, ja Ystäviä ollaan nytkin. Meillä ei tosin ollut lapsia pakkaa sotkemassa, mutta tarinan pointti on , että ystävinä voi elää yhdessä.

Täällä oli joskus syksyllä hyvä ketju kaveritasolla olevasta parisuhteesta- sekin on ok, kun arki sujuu- lapset hoidetaan, laskut maksetaan, luotetaan toisiinsa...



Kai se on aika tavallista...YLLÄTTÄVÄN tavallista...



TSEMPPIÄ AP!!!

monella RAKKAUS muuttuu, kun lapset syntyy.

Eli parisuhteen huolto on tärkeää.



Mielestäni paljastit aika paljon lauseella " Tätä voi jatkua kunnes tulee eteen joku kiinnostava" . Sylistä syliin, niinkö? Se on mielestäni pelkuruutta ja suuri virhe. Jos olet niin tyytymätön, ettet koe voivasi jatkaa liitossa, niin hyppää pois, mutta älä jää odottamaan että se " kiinnostavampi tyyppi" ensin ilmaantuu.



Varmaan ymmärrät, etta rehdit ja reilut kunnon miehet (millaisesta varmasti haaveilet) eivät ylipäätään ala suhteisiin toisten miesten vaimojen kanssa.

Tunteet voivat siis myös palata takaisin tai viritä, vaikkei niitä olisi koskaan aikaisemmin ollut. Tunteet tai niiden puuttuminen eivät kuitenkaan ole mielestäni riittävä syy hajottaa kotia. Alkoholismi, josta yksi kirjoittaja mainitsi, on. Ap ei ole kertonut mistään sellaisesta asiasta, joka ei olisi korjattavissa. Muutos lähtee itsestä. Myös toinen puoliso muuttuu väkisin, kun toinen alkaa käyttäytyä eri tavalla kuin ennen.



Jokaisen parisuhteessa olevan tulisi miettiä omaa käytöstään: rakentaako se suhdetta vai etäännyttääkö se teitä toisistanne? Ja aina pitäisi valita se suhdetta rakentava vaihtoehto. Tällainen suhde ei kuole, vaikka rakkauden määrä vaihtelisi.



Kukaan ei pysty olemaan jatkuvasti onnellinen eikä ylirakastunut, ihmisen hermojärjestelmä on sillä tavalla rakennettu.

Se on hankalaa.

Meillä täsmälleen sama tilanne, lapsia tosin 2, joista nuorempi on 2 vuotias.

En oikein itsekään tiedä mitä haluaisin. Ikää 32v ja elämä kuitenkin vielä edessä. Pitäisikö väkisin riutua suhteessa, jossa ei ole tyytyväinen, sitä tässä olen viime aikoina paljon miettinyt. Rohkeus lähteä kai puuttuu.





Tsemppiä ap:lle!

Tosin meillä kaksi lasta.



Mies oli kuin unelma niin kauan, kun toinen lapsi syntyi. Sitten hän yhtäkkiä muuttui, enkä enää tunne häntä ollenkaan.



Olisin jo lähtenyt, mutta tiedän että mies saisi lapset itselleen joka toinen viikonloppu.

Hän ei tajua antaa lapsille ruokaa, vaihtaa pienemmän vaippaa jne.

Kun lapset tulisi su-iltana takaisin, kumpikin lapsi itkisi nälkää, väsymystä ja kuopuksella olisi sama vaippa kuin pe-iltana.



Mikään muu ei minua täällä enää pidä.

Ja kyllä, olen tehnyt kaikkeni jo! Haaveilen siitä kun lapset on isompia ettei tarvitse ollavaipoissa, osaavat itse pyytää ruokaa jne.



Voimia sinulle!

Siis pitikö huolta esikoisesta ihan normaalisti jne. (jos kerran oli silloin vielä " unelmamies" ), mutta nyt yhtäkkiä ei osaa vaippaakaan vaihtaa?



Uteliaisuuteni heräsi, kerro lisää jos jaksat.