Lapseni ei rakasta minua :-(

hylkäämistä vastaan. Sillä lapsi on kokenut pikkusisaruksen syntymisen äidin hylkäämisenä. Ei hän sinun syliisi haluaisi, jos ei sinua rakastaisi...

meillä oli ihan samanlaista ja kerran purskahdin itkuun kun poika sanoi ettei tykkää musta. poika säikähti ja puhuttiin asia. kyllä se muakin kuulemma rakastaa.



mustasukkainen se on ja lisäksi tuohon ikään kuuluu siirtyä jo miesten maailmaan ja samaistua isään.

Ei lasta voi pakottaa rakastamaan vanhempiaan. Ei aina ole helppoja asioita nämä. Itselläni hermoja kovasti koetteleva nenäkäs tytär.

" koska äiti rakastaa mattia" .

Tekisi varmaan hyvää, että järjestäisit kahdenkeskistä aikaa esikoisesi kanssa, tehkää jotain erityistä ja kivaa vaikka kerran viikossa säännöllisesti, tehkää siitä " teidän juttunne" . Sen ei tarvitse olla mitään kauhean hohdokasta, ihan vaikka yhteinen metsäretki tai kauppareissu tms. arkinenkin asia, mutta ihan vain teidän kesken.

Ja järjestäkää myös isän ja kuopuksen kesken kahdenkeskisiä hetkiä jos ette ole sitä tähän mennessä tehneet.

huolehtia siitä, tykkääkö lapset minusta vai ei. Mun tehtävä äitinä on rakastaa lapsiani, mutta lapsilla ei tosiaan ole mitään velvollisuutta tykätä musta. Eikä lasten myöskään tarvi olla kiitollisuudenvelassa mulle ja isälleen siitä, että me heistä huolehditaan.



Minusta on väärin syyllistää lasta esim. itkuun purskahtamisella " rakastamaan" vanhempiaan. Mun oma äitini käytti meihin tuollaisia temppuja ja voin kertoa, että kun kasvoin aikuiseksi en arvosta häntä pätkääkään vanhempana. Kyllä aikuisella pitää olla sen verran kanttia, että kestää " murtumatta" sen, jos 3- vuotias napero sanoo, " en tykkää susta" . Kannattaa karaista itseään, muuten oot tosiaan ihmeessä ja itku kurkussa, kun lapsesi ehtivät murrosikään...

ja myös viesti lapselle että hänenkin sanansa voivat satuttaa.



eri asia on itkun käyttö vallankäyttöön.

että pidät omat tunteesi omana tietonasi. Kun lapsi ilmoittaa, ettei rakasta sinua, ole vain aivan iloisennäköinen ja totea, että ei se mitään, äiti rakastaa sua ihan hirveesti.



Mulla vaikea erityisluokka ja siellä lapset hyvin usein sanovat, että vihaavat meitä luokan aikuisia. Paras lääke heihin on ollut se, että ollaan yhdessä vapautettu heidät: lapsi saa tuntea mitä vain, mutta aikuinen kyllä aina rakastaa ja välittää.



erkkaope

Vierailija:

että pidät omat tunteesi omana tietonasi. Kun lapsi ilmoittaa, ettei rakasta sinua, ole vain aivan iloisennäköinen ja totea, että ei se mitään, äiti rakastaa sua ihan hirveesti.

Mulla vaikea erityisluokka ja siellä lapset hyvin usein sanovat, että vihaavat meitä luokan aikuisia. Paras lääke heihin on ollut se, että ollaan yhdessä vapautettu heidät: lapsi saa tuntea mitä vain, mutta aikuinen kyllä aina rakastaa ja välittää.

erkkaope

Tuon kun saisi menemään miehelleni perille. Ei ymmärrä sitten niin millään kun selitän sitä, että vanhemman tehtävä on rakastaa ja välittää tilanteesta riippumatta. Liittynee siihen, että hänen kodissaan rakkauskin piti " ansaita" .

rakastat juuri häntä! Sano selvästi seuraavalla kerralla, että " nyt äiti haluaa hoitaa sinua, koska äitikin rakastaa sinua" tms. Pidä pääsi ja tee tosiaan selväksi, että haluat olla esikoisen kanssa.

Eri asia tietysti on ap:n tapauksen kaltaiset, jotka mitä ilmeisimmin johtuvat pienen lapsen hylätyksitulemisen pelosta jne.



Mutta yleisohjeena en voi niellä sitä, että lapsi saa vaikka sylkeä päin ja vanhemman ei kuulu näyttää omaa pahaa oloansa? Emmehän mekään mitään tunnottomia robotteja ole, eikä lapsen ole hyvä sellaisen hoivissa kasvaakaan.



Eikö ne tunteet ja toisten tunteiden vastavuoroinen tunnistaminen kehity juuri näissä tilanteissa, että lapsi näkee mistä hänen teostaan tulee toisella paha mieli?



Me olemme lapsillemme se peili, josta he ammentavat, ja meidänkin kuuluu olla ihmisiä, juuri siitä nimenomaisesta syystä.



Ihmetyttää vaan nämä jotkut ohjeet tässä ketjussa hieman...

Siellä oli pitkät jonot, joten minut ohjattiin eräälle muulle taholle terapeutille, ja kävin terapiassa muutaman kerran. Terapeutti ohjasi keskustelun muihin aiheisiin, ja sivuutti tämän aiheen tyyliin: " lapsilla on tällaisia vaiheita" .



Terapia oli kyllä monessa mielessä suureksi hyödyksi (omat lapsuuden traumat ym. tuli käytyä läpi), mutta tähän siitä ei ollut apua.

Kai se sitten on niin, että lapsi reagoi näin hirmu pitkään veljensä syntymän takia vaikka tuntuu kummalta, että reaktio on tosiaan kestänyt jo 1,5 vuotta.



Olemme tehneet paljon kahdenkeskeisiä juttuja, se ei ole auttanut. Olen pitänyt kiinni siitä, että minä hoidan myös häntä vastalauseista huolimatta ja ilmoittanut, että minä nukutan/haluan pitää sylissä/käyttää vessassa, koska rakastan ja haluan hoitaa häntä. Reaktioni lähes aina lapsen kertoessa, ettei tykkää, on juuri tuo " ei se mitään, äiti rakastaa sua hirveästi" . Tosin pari kertaa olen kyllä reagoinut itkemällä.



Lapsen isällä ja kuopuksella on hyvä suhde, tekevät myös kahdenkeskisiä juttuja, vaikka kuopus on kyllä enemmän kiinni minussa kuin isässään. Hänelle silti kelpaa aina kumpi tahansa.



Esikoinen haluaa kyllä mun syliä ym. kovasti päivän aikana, mutta isän tultua kotiin ilmoittaa aina, että haluaa olla _vain_ isin sylissä.

Äskeinenkin viesti siis ap:n. Lisään vielä, että tiedän kyllä, ettei lapsella ole mitään velvollisuutta rakastaa minua ja minun rakkauteni häntä kohtaan ei tietenkään riipu millään tavalla siitä, rakastaako lapsi minua. Mutta jaksamiseni (ikävä kyllä) riippuu: en voi mitään sille, että minusta tuntuu aivan kamalalta, kun lapsi ilmoittaa, ettei tykkää minusta. Ei se tuntuisi kamalalta, jos sitä sattuisi silloin tällöin, tai jos lapsi sanoisi niin edes joskus jostakin muusta ihmisestä maailmassa, mutta ei. Vain minusta, eikä tämä tunnu loppuvan ikinä ja toistuu päivittäin.

Ei lapselta mitä tahansa tarvitsekaan sietää. Ei lapsi saa esim. haukkua minua tai puhua minulle rumasti. Mutta jos lapsi ilmoittaa, ettei tykkää minusta, niin siihen aina vastaan: " ei sinun tarvi tykätä minusta, mutta minä rakastan sinua silti" .

tokanuorimmalla. ja alkoi kun pikkuveikka syntyi. ja siis kun isä meni töihin itkettiin ettei tahtonut jäädä kotiin äidinkanssa jne.. Mutta lohdutuksen sana se menee ohi!!! meillä kesti tuo isi vaihe melkein 2 vuotta!!! Nyt ollaankin sitten jo molempien poika ihan yhtä paljon.



niin ja pikkuveikka muuten keksi 3vnä ettei osaa rakastaa äitiä sitten poika keran kysi että miten rakastetaan niin sanoin pojalle että sillain kun oikeen kovasti tykkää ja haluaa antaa sukon ja tuleee ikävä kun ei nähdä.



poika tuota mietti vissiin viikon ja sitten se tuli sanomaan mulle, että aiti nyt mä opin rakstamaan ja mä rakstan sua kovasti.



eli siis meillä ainakin nuorimainen ei vaan tajunnut sanaa rakstaa ennekuin se hälle selitettiin.

Häneltä voisit saada vinkkejä tilanteen laukaisemiseksi. Kannattaa kokeilla!