RASITTAVIN ikä lapsella?
Musta 1- vuotias.
Ääntä lähtee, kovaa ja korkeelta. AINA jos otat lapselta lelun kun se lyö sillä jotain HUUTAA, kun koitat lähteä puistosta se HUUTAA, kun syötät puuroa ja se haluaa jogurttia: HUUTOA.
Haluat että lapsi seisoo; se istuu. Kun pitäisi pestä hampaita niin juostaan karkuun.
Vaippa menee vinoon kun lapsi vääntää pakoon. Lapsi ei osaa montaa sanaa mutta varastoon kuuluu " EI!" -Lapsesta se on se sana kun leikitään äitin kiusausta..
AAAAAAAAAAAAAA! :D
Onneksi ne kasvaa!!! Ja tottelee. Tai nauraa juostessaan karkuun.. :(
Kommentit (11)
Toiaalta niin hauskoja ja nokkelia kuitenkin. :-)
1,4-v on ainakin aivan ihana. Odottelen, että milloin uhmat ja huudot alkaa kun vielä ei ole mitään.
Sen jälkeen on ollut paljon helpompaa. Uhmaiät eivät ole hankalia eivätkä murkkuiätkään, kun asioihin osaa suhtautua rennosti. Murrosikäisten kanssa on suorastaan kivaa, mutta rajat täytyy olla ja myös pitää ne.
Videokasetit ja cd:t aina levällään lattialla, kirjat ja lehdet revittyinä, isosisko on hiukset revittynä, naarmuilla ja mustelmilla, maidot kaatuu mukista lattialle aina kun silmä välttää, ym ym
Tämä on kuitenkin yksilöllistä, sillä esikoinen oli enkeli tähän poitsuun verrattuna!
Meillä on sellainen nyt kotona. Ja on rasittava, voin taata.
5-vuotias on niin helppo siihen verrattuna, ei lainkaa rasittava.
Järkeä ja keskustelutaitoa alkaa vasta sen neljän vuoden jälkeen oleen, että sitten muksut on jo pääasiassa vaan kivoja.
Tiedän kyllä tuntee... Itse välillä ajattelen, et miks ihmees tää tuntuu näin rasittavalta. Lapset ovat vielä keskeneräisiä, ne tarvitsevat harjoitusta ja toistoilla opitaan. Sinkkonen sanoi jossain kirjassaan ihanasti, et ajattele sä saat vanhempana päivittäin voittaa... joka ikävaihees on niitä rasittavia juttuja, mut aina ne menee ohi.... ja sitten tulee uusia. 2 sanoi hyvin.... Mut paljon omasta asenteesta kiinni, et tuntuuko se rasittavalta. joillakin äideillä on aivan ihana asenne lapsiin(mun tuttavapiirissä yx lestadiolaisäiti, jonka suhtautumista ihailen).
Silloin kun luulee tietävänsä aivan kaiken ja väittää vastaan kaikessa teini-ikäisen argumenteilla ja tietämyksellä... silloin lapsi sitä paitsi on jo riittävän iso ja rohkea tehdäkseen ihan mitä vaan ilman vanhempia, ja sillon on jo riittävän iso joutuakseen ihan OIKEISIIN ongelmiin. Ja kun joutuu, ei edes uskalla pyytää apua vaan luulee että kaverit ovat elämän tärkein juttu.
Meidän lapset on vasta 2v ja 2kk mutta aina kun ovat tosi rasittavia niin mietin kuinka helppoa tää vielä onkaan!
Minulla on kaksi lasta 6,5v ja 4,5 v. Tällä kokemuksella väitän tuon iän.
Mietin myös, paljon geeneillä on merkitystä. Äitini sanoi, että olin neljävuotiaana niin kamala, että mummoni epäili minusta kasvavan ihmistä ollenkaan.
Mukavin yhdistelmä on lapset tasaisesti kahden vuoden ikäeroilla. ;)