No hyi kuinka raa' asti ja pelottavasti kerrottu tuo tilttelin tuure pikkukakkosessa.
lopussa se jopa repäisi itsensä kahtia jne. itse en ole koskaan noin rajua versiota kuullut. 3v-kin katsoi ihan silmät tapillaan totisena.
Kommentit (6)
pienet eivät erota satua tai totta. siksihän he pelkäävät mörköjä sängyn alla jne.
joten oliko se kuvitettu (animaatio) vai kerrottu satu?
Kerrotuista saduista lapset yleensä ottavat vain sen, minkä kapasiteetti kestää. Kuvitettuina en Grimmin satuja kovin pienille näyttäisi.
Toisaalta satu, mikä tuntuu aikuisesta raa' alta, voi olla tarpeellinen lapsen kasvun kannalta. Vaikeiden ja kipeiden asioiden kautta lapsi peilaa omia tunteitaan.
vielä 11-12 vuotias lapsikaan ei aina pysty erottamaan totta ja fiktiota. Ja syy siihen on yksinkertaisesti se, että aivojen kehitys on vielä kesken, heillä ei ole siihen fysiologisia mahdollisuuksia.
Vierailija:
pienet eivät erota satua tai totta. siksihän he pelkäävät mörköjä sängyn alla jne.
Aikuisen tehtävä on lukea lapselle satuja ja opettaa, kyllä, ihan niille pienillekin, toden ja sadun ero. Että pelko voi olla todellinen, mutta mörkö sängyn alla ei.
Vierailija:
vielä 11-12 vuotias lapsikaan ei aina pysty erottamaan totta ja fiktiota. Ja syy siihen on yksinkertaisesti se, että aivojen kehitys on vielä kesken, heillä ei ole siihen fysiologisia mahdollisuuksia.
Satuja lukemalla ei lasta pysty pilaamaan. Sen sijaan on ihan totta, että lapsia ei pitäisi altistaa kaikelle sille moskalle, mitä heidän silmilleen syydetään telkkarista ja peleistä. Ikärajat ei ole niissä turhaan.
pikku kakkosen kun pitäisi olla pienillekin sopiva