Kuinka moni sai kakkukahvit sänkyyn?
Minut herätettiin ihanalla tavallaan jälleen kerran äitienpäivänä varttitunti sitten. Mies toi itse leipomaansa kakkua (ei ole leipuri ammatiltaan vaan it-insinööri), kahvia, kortin, lahjan ja ruusun tarjottimella sänkyyn. Onko muilla näin ihania miehiä? Tämä oli siis kolmas äitienpäivä kun olen äiti ja joka vuosi on tarjotin tullut kahvin ja itseleipomansa kakun ym. kera sänkyyn.
Kommentit (27)
Nukkukoon nyt muutaman tunnin ja juodaan sitten aamukahvit keittiön pöydän ääressä. Mukavampi niin.
Nukkuu vielä. Itse itselleni kakkua leivon, ruokin kiukkuavat lapset, kuuraan eilisen päivän uuninpellit. Vuori silitettäviä odottaa jotta ehdin tehdä kaikki ennen kuin lähdemme juhlimaan anoppia. Täytyy rehellisesti myöntää että itsesäälin kyynel valui aamulla poskea pitkin.
mutta silti leikki hetken hänen kanssaan jotta sain nauttia rauhassa kupin teetä ennen kuin meni nukkumaan. iltapäivällä mennään mun mummon luokse.
Siellä oli myös ruusupuska ja lahjakortti kampaamoon.
Lapsilta oli kortteja ja itsetehtyjä lahjoja, ja ne kyllä on niitä kaikista ihanimpia.
-Sankaria ei herätetä, ainakaan liian aikaisin :)
-Aamupalaa (varsinkaan kakkua) ei sänkyyn. Sankarin lempiaamiainen katetaan keittiön pöydälle. Kakkua syödään vasta iltapäivällä. En osaa ajatella kakkua ensimmäiseksi aamulla.
-Lahjoja ei osteta pääsääntöisesti. Joskus voi, mutta ei aina. Opetetaan lapsi toisenlaiseen lahjomiseen ja ilahduttamiseen. Yhtenä vuonna esim. sain lasten valikoimat kivet rannalta, esikoinen oli löytänyt sydämen muotoisen ja kuopus kimaltelevaisen.
Mutta toki kaikkein tärkeintä tällaisissa päivissä on se rakkaimpien huomioiminen" me rakastamme sinua ja olet hyvä äiti" . Tulipa se osoitus miten tahansa!
Miehesi kuulostaa kultaiselta. Harva mies itse leipoo!(Frödingen pakastekakut oli altaista viety joka ikinen, kun kävin eilen kaupassa)
Mutta paistettujen kananmunien, paahtoleivän, vanukkaan, hapankorppujen ja teen kanssa. :) Lahjaa ja lapsia unohtamatta.
Mies nukkuu vielä taaperon kanssa ja minut herätti vauveliinimme. Eli ihan ihana herätys äitienpäiväksi :) Iltapäivällä saan miehen koristeleman kakun ja ehkä hän jonkun aamupalan tekee..itse kun en yleensäkään heti herättyäni syö.
Taapero heräsi ja tuli väliimme ja siitä sitten hetken loikoiltuamme siirryimme aamiaisen tekoon keittiöön. Musta on ihana nauttia hitaista viikonloppuaamiaisista lehteä lukien. :)
Mies oli ostanut kakun ja tytön kanssa olivat käyneet ostamassa kivan pienen lahjan (korvikset), oikein kiva :)
tuli soitto keikalta kotiin puol seitsämältä aamulla, joten on vielä unten mailla.
Mutta 6-vuotiaani herätti aamulla (kello kuusi) 2-vuotiaan pikkuveljensä aamukahvin keittoon ja sain sänkyyn kahvit ja paahtoleipää :-) ja lahjat ja lasten tekemät kortit tietysti kans :-))) Ihanaa!!!
t: yh-äiti
Tais olla 14:n vuoden aikana toka tai kolmas kerta, kun mulle tuo kahvia sänkyyn. Itse olen tuota tehnyt paljonkin, silloin, kun mies vielä teki vuorotyötä. No, nyt on vuorotyö toisen palveluksessa vaihtunut yrittäjyyteen, joten työmaalleenhan tuo sinkas heti kun oli kahvin mulle tuonut ja katsonut, millasen lahjan oli lapsemme tehnyt hoidossa. Itse " ei ollut ehtinyt" mitään käydä katsomassa, vaikka hyvin tiesi, että oisin tarvinnu uuden silitysraudan ja kauppa olis ollu tossa vajaan kilometrin päässä. No, enpä ole ennenkään mitään saanut, joten ei ylitä uutiskynnystä. Että sellanen antiromantikko mulla miehenä... Mutta kahvi tuli, ois vaan voinu jättää pannun toisenkin kupillisen, mä starttaan vasta parin-kolmen mukillisen jälkeen.
Tuntui todella lohduttavalta lukea, että muidenkin miehet saattavat vedellä vielä sikeitä.
Tosin en aina tunne itseäni kovin hyväksi äidiksi kun teen kolmea vuoroa työssä ja vapaa-ajat vietän opiskeluiden parissa. Mies hoitaa tällä hetkellä melko kokonaan talouden, lapsen ja eläimet eli ehkäpä mun pitäisi mennä viemään ne kakkukahvit sänkyyn=)
Oikein mukava aamu on ollut, 13-vuotias esikoinen oli noussut kuudelta keittämään kahvin, hakemaan lehden ja täyttämään kakun. Kaksivuotias kuopus nukkui pitkään ja kaksi lapsista on ollut mummolassa yön, joten sain juoda kahvini ja lukea lehdenkin rauhassa.
Ai niin, sain myös kukan, esikoisen ostaman.
Sait kahvit sänkyyn tai et, oikein hyvää äitienpäivää sinulle! Olet paras äiti lapsellesi:)
Mies makaa sängyssä edelleen. Ei vaivaudu edes kerran vuodessa nousemaan ennen puoltapäivää.
Lapset antoivat lahjansa kun herättiin.
Itse keitin kahvin, mutta esikoinen lupasi tehdä minulle aamupalaleivät.
Nyt on parhaillaan pakertamassa niitä.
Taitaa tulla oikein herkkuleivät.. pari senttiä voita päällä jakaikki lisukkeet päällekkäin mitä kaapista löytyy ;) ja äiti syö sitten " hyvällä" ruokahalulla (toisinsanoen väkisin nielen ja kehun samalla kuinka hyvää leipä on)
On nuo lapset ihania, vaikka mies on pa***pää!
Meillä makuuhuoneet yläkerrassa, emme syö siellä.
Ihanaa, kun mies ja lapset tulevat pyytämään aamupalalle :)
Tehtiin yhdessä aamupala ja avasin hänen hoidossa tekemänsä kortin ja piirustuksen.
Sen jälkeen tämä vaippaharjoittelija teki kakan uudelle sohvalle...:-)
Että sellainen aamu oli yh perheessä! Mukavaa viettää rauhallinen aamu ja iloita yhteisestä ajasta!
Muistakaa nauttia elämästä!!!!
Tuollahan tuo vielä itse vain nukkuu:(!