Te noin 4-7-v vanhemmat, jotka annatte lapsen olla yksin ulkona

Minä en katso nenänvarttani pitkin, jos joku aiheesta ojentaa lastani (6-vuotias esikoistyttö).



Mutta: joskus lapsen ON opeteltava olemaan ilman aikuista omalla kotipihallaan. Vuoden päästä hän aloittaa koulunkin, eikä siellä ole äitiä läsnä. Minusta rajallinen yksinolo omalla kotipihalla on hyvää harjoitusta.



Ja juu: yleensä ulkoilen lasteni kanssa, mutta joskus saa siis olla yksin tai naapurin 6-vuotiaan kera ulkona.

Vaikka itsenäisyyttä voi ja pitääkin (lapsesta riippuen tietysti) jo antaa tuossa iässä, niin ei lasta saa kuitenkaan unohtaa puuhaamaan ihan mitä tahansa.

.. jos ovat kaverin pihalla, niin siellä katsotaan perään. 5v ja 7v lasten kanssa ei aina ehdi pihalle silloin kun heillä olisi siellä leikkiseuraa.

Meillä monta vuotta soi ovikello kun joku oli kiusannut poikaani tai sitten poika oli kiusannut ja otin kummatkin puhutteluun mielellään toisen osapuolen äidin kanssa.

Näin ovat oppineet nämä kotimetsien kasvatit pärjäämään..

Toki pitää harjoitella yksinkin pihalla. Harmittaa vaan, kun oma 5-v on ilman minua, niin heti alkaa tapahtua. Vakoilin tänäänkin parvekkeelta, että mitä pihalla tapahtuu.

Pari muksua aloitti riidan huitomalla kepeillä, johon omani reagoi heittämällä hiekkaa.. Kummatkin siis tekivät väärin, mutta sitten nämä aloittajat tulivat heti kantelemaan minulle ja kertoivat varsin muunneltua totuutta tapahtuneesta.

Harmittaa jatkuvat kahnaukset, joita joudun setvimään!

Saavat kyllä ulkoilla kavereiden kanssa keskenään, mutta avonaisesta ikkunasta kuulen, jos tulee riitaa jostakin tai meno yltyy liian hurjaksi. Välillä menen muuten vaan istumaan ja juttelemaan , siitä näyttävät nauttivan naapureidenkin lapset.



Vaikka tuon ikäiset osaavat muuten jo ulkoilla suht turvallisesti, niin kyllä välien selvittelijää silloin tällöin tarvitaan.



Ja onhan siellä koulussakin opettaja lähes aina paikalla, myös välituntisin on välituntivalvoja...

En katso nenänvartta pitkin jos kuulen jonkun komentavan lapsiani mutta katson, että minulla on oikeus tietää, että mistä asiassa on ollut kyse.

Joten pyyntö sinulle äiti tai isä, joka aina päivystät puistossa ratkomassa lasten ongelmia, älä tuhise naama ymmyrkäisenä, kun tulen kysymään, mitä pihalla on hetki sitten tapahtunut vaan voit kertoa minulle asiasta ihan kiihkottomasti ja syyllistämättä siitä, että en ole taaskaan vahtinut lapsiani.



Toinen pyyntö on myös, että kerro minulle jos näet lapseni tekevät jotain sinusta älytöntä. Se ei paljon auta jos pyörittelet silmiäsi ja soitat parhaalle kaverillesi kertoaksesi, että taas on se " kauhukakara" täällä ilman vanhempien valvontaa.



JA joskus tosiaan kannattaa antaa lasten ratkoa keskenään riitoja ja asioita, kaikkeen EI tarvitse puuttua, etenkään jos ei tapahdu fyysistä kontaktia joidenkin lasten välillä. Lapseni osaavat ikäänsä nähden ottaa toiset huomioon ja heillä on säännöt, joita he myös toisinaan rikkovat, kun koittelevat rajojaan.



Olen tai mieheni on usein mukana ulkona mutta kun on monta eri-ikäistä lasta, joilla hieman eri rytmit niin sen mukaan on elettävä ja tästä syystä lapset toisinaan ulkoilevat keskenään.

Samaa mieltä tuosta puistohommasta, kummallisen vaikea on joidenkin asiallisesti puhua lasten selkkauksista. Aina ei ehdi nähdä kaikkea/ kaikkia asiaan johtaneita tapahtumia itse. Kaikkien etuhan on, että riidat ratkotaan oikeudenmukaisesti. Ne vanhemmat, jotka eivät näe omassa lapsessaan koskaan mitään vikaa, tekevät lapselleen tosi karhunpalveluksen. ja ovat, ennen kuin huomaavatkaan, ihanan terrorteini-prinssin tai -prinsessan onnelliset vanhemmat..

Tämä alkuperänen tekstini oli siis kohdistettu nimenomaan niille, jotka loistavat lähestulkoon aina poissaolollaan. Jos edes joskus jaksaisivat näyttää naamaansa pihalla, voisi heille kertoakin heidän lapsensa käytöksestä. Ovikelloa ei tee mieli lähteä soittelemaan.

ap