Mitä vanhempi äiti, sitä suurempi riski saada vammainen lapsi mutta tuleeko lapsista myös
Kommentit (8)
Ajattelin josko se johtuisi munasolun huonoudesta?
eli perheitä joista vanhimmat lapset ovat nuoren äidin lapsia ja nuorimmat vanhan äidin lapsia, eikä ne nuorimmat ole mitenkään tyhmempiä tai huonommin koulutettuja kuin vanhemmat sisaruksensakaan.
mielessä vanhempien äitien haukkuminen on turhaa. Muutaman prosentin suurempi todennäköisyys saada down-lapsi kun on pisara meressä.
ihan vakavissani kysyin. ei ollut tarkoitus haukkua vanhoja äitejä vaan itselle on ikää jo kertynyt ja kun lapsia on jo useampi en halua iltatyähdeksi tahallaan mitään luokalleen jäävää tehdä. mutta jos vanhojen äitien lapset ovat yhtä älykkäitä kuin muutkin, saatan harkita
Minulla ainakin perheemme nuorimpana lapsena ja iltatähtenä on myös sisarussarjan ainoa akateeminen tutkinto. Luultavasti en siis ole sen tyhmempi kuin vanhemmat sisaruksenikaan.
Tai sit ne näkee vanhemmista sisaruksista ettei se puurtaminen tuo onnea ja tajuavat ottaa rennommin.
mutta se ei ehkä johdu luontaisesta älykkyydestä vaan siitä, että nuorimmaisen kohdalla vanhemmilla on ollut parhaiten varaa auttaa taloudellisesti opiskelussa, kun taas vanhemmat ovat joutuneet " tyytymään vähempään" kun ovat olleen enemmän omillansa.
ja minä olen siis oman sisarussarjani vanhin. Ja äitini ole omansa vanhin. Isänikin oli omansa vanhin. Mutta ne nuoremmat ovat olleet menestyneempiä koulutusmielessä - paitsi enoni joka ryhtyi opiskelun sijasta ryyppäämään...
Miksi ihmeessä tulisi?