Kuinka monta kertaa kävitte tutustumassa hoitopaikkaan lapsen kanssa ennenkuin
jätitte koko päiväksi hoitoon? Mikä on mielestänne hyvä tapa: se, että äiti on lapsen kanssa yhtenä päivänä hoidossa mukana vai se, että heti jätetään hetkeksi yksin? Vai? Ja minkä ikäinen lapsesi oli, kun veit hoitoon? Kiitos
Kommentit (3)
Olin viikon ajan mukana, ja lapsi oli tuolloin päivittäin pari-kolme tuntia kerralla tarhassa. Leikittiin yhdessä, syötiin ulkoiltiin tarhan ohjelman mukaan. Joinakin päivinä oltiin aamupäivä, joinakin päivinä tultiin päiväunien jälkeen iltapäivällä. Tarha tuli tutusksi minulle ja lapselle ja myös me tultiin tutuiksi hoitajille, rli oli kaikin puolin hyvä systeemi. Hoitajat suhtautuivat tosi kivasti siihen, että minäkin olin paikalla.
Eka viikko tutustumisviikon jälkeen oli pikkuisen hankala, oli aamuitkua, mutta sitten meni ohi ja on ollut tosi helppoa.
sitten jäi yksin ja sen jälkeen oli yksin harjoittelemassa lyhyitä päiviä muutaman viikon ajan.
Sitten pienet jäivät kolmena päivänä ilman minua tarhaan 1h, 2h ja 3h.
Pari viikkoa olivat tarhassa vain aamupäivät, sitten jo päiväunetkin ja lopuksi kokonaisia päiviä.
Minä siis varustin yhden kuukauden siihen, että totutan lapset hoitoon ja lähdin vasta sitten töihin. Joku nyt ryntää vouhkaamaan, että miksi vein lapset hoitoon, mutta menin itse kotiin. No, siksi, että kun hain hoitopaikkaa, se piti ottaa vastaa aiemmin kuin lopulta sain työpaikkani kanssa sovittua aloituksesta, mikä sitten olikin vasta 1kk myöhemmin.
Onni onnettomuudessa, lapset pääsivät hyvin vauhtiin ennen kuin lähdin töihin ja minä nautin niistä vapaatunneista, jotka 4 vuoden kotiäitiyden jälkeen sain ja myös kipeästi tarvitsin (näin jälkeenpäin katsoen).