Kaupunkilaistyttö maatalon emännäksi? Ryhtyisikö tähän rakkauden sokaisemana vai pitäisikö löytää joku järjen valo?

ei tämä hullumpaa ole maalla ja maatilalla asuminen.

Onko tällä miehellä oma maatila? Karjaa vai peltoa? Jos viljelee maata, niin keväisin ei häntä paljon näy. On käytännössä kevätkylvön aikaa 24/7 pellolla.

Jos lomalla olette käsi kädessä kierrelleet pellon reunaa ja syöttäneet lampaille leivänpaloja, se ei ole ihan sitä, mitä joudut jatkossa kohtaamaan. Tarkasta että odotuksesi ovat oikeita.



Asuuko miehen vanhemmat tilalla? Sekin voi olla yleinen tapa ja siihen tottumattomalta tuntua oudolta. Aika monesti on vaan edelleen se periaate että syökö kissa vai annetaanko miniälle. Sulla ei ole mitään asiaa mennä vaihtamaan ruokasalin sohvatyynyjen paikkaa, jos vanha emäntä ne on sinne paikalleen laittanut.

mtiä siellä tilalla tehdään. Jos on lypsylehmiä tai muita eläimiä niin ei ainakaan mitään kevyttä, mutta viljatilan emäntänä nyt pärjää kuka vain.

Tai kissa ja koira ja kesällä naapurin lampaat syömässä jotain kivikkoa. Vanhemmat asuvat talossa, miehen mummi ja vaari " vaarinpirtissä" . Aikovat kuulemma lähteä kirkolle asumaan kun poika löytää emännän että saa nykynen pari muuttaa heidän taloonsa. Hyvin luonnonmukainen kiertokulku! :)

Nyt kolmekymppisenä alan ymmärtämään, miksi joku valitsee sen elämän ja vielä hyvässä lykyssä karjatilallisen elämän. Onhan siinä työssä luonto lähellä, saa olla oma herransa (tavallaan kyllä näennäistä, eläimethän sitovat täysin) ja voi ottaa lapset esim. koulusta vastaan. Maatila on elämäntapa ja joillekin se sopii.

minun ei kai varsinaisesti odoteta ottavan mitään omaa vastuualuetta (no kodin hoito), kuten esim lehmien lypsy (niitä ei siis ole), mutta ennemmin nyt mietin sitä, että miten sopeudun sinne, olenko aina se pöllö kaupunkilainen jolle naureskellaan, ja tuleeko ikävä omaa tilan ulkopuolista työpaikkaa, jos sitä ei löydy sieltä lähikaupungista. Ja miten jaksan 100 km työmatkaa päivittäin, kun olen tottunut kävelemään noin 7 minuuttia töihin....



ap

Viljatilan emäntänä voit olla tilan ulkopuolella työssä ja nauttia omasta ajasta ja miehelläkin on vapaata aikaa. Onneksi ei ole eläimiä. Lähde vaan jos miehen vanhemmat ei jää samaan asumaan

tilan ulkopuolelle ja ei se edes työllistä kahta. Ellet halua olla kotiäitinä tulevilla lapsille.

Ainakin vielä olen toisaalta innoissani että voisi tehdä paljon enemmän käsillään kun täällä kaupungissa. Ajattelin heti että saisi muutakin kasvimaata kun parvekelaatikon jne.



Mutta miten sitä tottuu, että yhtään katuvaloa ei näy, kaupasta ei voi lähteä hakemaan pelkkää maitoa jos on unohtunut jne. Aika iso elämänmuutos tiedossa. Pelottaa sekin, että miten totta on se että maalla kyräillään uusia naamoja, saanko sieltä ketään kaveriakaan. Sitten kun se työnsaanti (mitä nyt kyselin ja katselin ilmoituksia) on ihan fifty-sixty, niin kun alkuinnostus on karissut niin miten siellä jaksaa olla yksinään työttömänä kun mies on kaiket päivät töissä.



ap

a) et aluksi isottele ja muistat olla sopivan vaatimaton kapunkilaistaustastasi.

b) miehesi on jotain sopivaa kantasukua, jota kautta löydät " paikkasi" yhteisössä



Ja nämä ilman sarvia ja hampaita. Olen itsekin maaseudulta kotoisin ja perheemme oli aina outsider, koska meillä ei ollut sukua paikkakunnalla, rahaa oli kohtalaisen paljon verrattuna ympäristöön ja vanhempani olivat päällepäsmäreitä hyvissä ammateissa ja toivat itseään paljon esille. Ei sivusta tullutta oikein hyväksytä, jos " kuvittelee olevansa parempi" .



Sinänsä voisin muuttaa maalle takaisin. Sielläkin on puolensa...

Itse en ole vieläkään sopeutunut välimatkoihin ja siihen että lähimpään pikkukauppaankin on matkaa reilu 10km. Täälläpäin ihmiset on melko sisäänpäin lämpiäviä, eli uusia ystäviä en pahemmin ole vielä onnistunut löytämään. Talo tuntuu jo omalta kodilta, mutta muuten on vielä sopeutumista. Ja siihen voit myös varautua että miehen vanhemmat eivät varmasti osaa täysin pysyä poissa tilalta. Se on ainakin minulle yksi iso miinus, joka häiritsee... en välittäisi nähdä anoppia ja appiukkoa ihan niin usein.



Mieti ja pohdi tarkkaan asiaa kaikilta kanteilta!

Satun olemaan itse ihan maalta kotoisin, koulujen jälkeen opiskelin agrologiksi (eli siis sitä maataloutta) ja halusin jäädä kotitilalle viljelijäksi. Koska vanhempien eläkeikään oli vielä aikaa, niin hain ja sainkin sitten kauempaa töitä ja asustelin puolenkymmentä vuotta kaupungeissa. Koko ajan tein kuitenkin (ainakin jollakin tavalla) maatalouteen liittyviä töitä, neuvontahommia, myyntityötä jne.



Nooh, sitten vajaa kymmenen vuotta sitten tehtiin sukupolvenvaihdos meillä kotona ja minusta tuli viljelijä. Tässä vaiheessa olin sinkkutyttö. Löysin kyllä varsin pian nykyisen mieheni ja hän tuli meille " kotivävyksi" . Kohtalaisen hyvin hänellä on mennyt, vaikka ei maatalousalan koulutusta olekaan, naapurin isännät on ottaneet vastaan ihan kivasti. Mutta, tämä ei ollut jutun juoni, vaan se, että MINULLA ei ole tällä kylällä sitten ensimmäistäkään ystävää! Naapurin isännät ei osaa suhtautua oikein siihen, että maatila on mun nimissä ja mä teen myös peltotöitä, ajan traktoria ja puimuria. Emäntiä taas kovin monella nuorella isännällä ei ole, joten naisväenkään kautta ei sosiaalisia kontakteja ole voinut luoda. Kun olen isäntien kanssa yrittänyt tehdä yhteistyötä, niin se menee aina joko linssiinviilaamiseksi (mua yritetään huijata) tai sitten kaksimieliseksi vitsailuksi tai vihjailuksi (huolimatta siitä, että olen siis naimisissa ja nyt on jo lapsiakin). Siksipä nykyisin mies hoitaa nää " PR" -tehtävät naapureiden kanssa :)



Mikä on siis tarinan opetus? Ei se, etteikö sinun kannata muuttaa maalle, vaan se, että kun et odota liikaa pääseväsi sisään " maatalouspiireihin" , niin sinut todennäköisesti hyväksytään nopeammin. Olet vaan rohkeasti niin kaupunkilainen kuin olet, sellaisenahan se mies on sinuun rakastunut. Sullahan tilanne olisi sitä kautta helppo, että miehesi hoitaa maatilan asiat (meillä enimmäkseen minä ja mies on muualla töissä), joten et tarvii olla tekemisissä näitten useinkin vanhakantaisten ukkojen kanssa. Mutta jos löydät ikäisiäsi naisia, niin kannattaa niiden kanssa tuttavuutta tehdä. Esimerkiksi minä kyllä kaipaisin kovasti naispuolistakin seuraa! Onneksi on joitakin vanhoja kavereita ja nyt meneillään olevien opiskelujen kautta on sosiaalinen elämä muutenkin auennut.