Purjehtivia perheitä?
Olemme juuri hankkineet ensimmäisen purjeveneen, 29-jalkaisen. Kesään ei montaa kuukautta ole, joten hieman jo ajatukset liikkuvat veneen varusteluissa ym. asioissa. Nettiä selaamalla, googlettamalla ei paljoakaan löydy tietoa, kokemuksia perhepurjehduksesta tai " alkuvarusteluista" , joten ajattelin tältä palstalta mahdollisesti löytyvän sopivaa perhe/naisnäkökulmaa asiaan ;))
Eli mitä kaikkea kannattaa ottaa mukaan veneeseen, astioista petivaatteisiin, pelastusliiveistä ja vaatteista kännykkälaturiin jne... Käytännön toimia helpottavia niksejä, kokemuksen kautta opittuja asioita? Ja myös mitä kannattaa jättää kotiin (yritän minimoida kaiken turhan, mutta 4-henkisenä perheenä tiedän tavaraa kuitenkin kerääntyvän... Lapset 5 ja 8 vuotiaat) Mitään pitkiä lomamatkoja tuskin (ainakaan) tänä kesänä järvellä teemme, lähinnä varmaan 1-2 yön reissuja ellei ihan asiaan hurahdeta ;)
Aiempaa kokemusta minulla ei tämän tyyppisestä " retkeilystä" ole, joten kaikki tarinat ja vinkit otan kiitollisena vastaan.
Olimme joskus varsinaisia himoveneilijöitä, mutta nyt on ollu muutaman vuoden tauko. Meillä on 9-metrinen moottorivene, joka viikonloppuna vedettiin esille aikomuksena saattaa remontti tänäkeväänä loppuun, eli runko on hiekkapuhallettu, pitäisi kuiduttaa ja siältä suurin osa pinnoista uusia.
Me veneilimme kaikki vapaa ajat, esikoinen teki ensimäisen venereissunsa 2 viikkoisena ja 8-viikkoisena hän " muutti" veneeseen ja sai samalla ekat leimat pasiinsa, kun veneilimme kuukauden Itämerellä.
Meillä oli veneessä aina perusvarustus, astiat ja vaatteta, joten veneelle ei tarvinnut varsinaisesti pakata. Lähtiessä jätttiin käyttämättä jääneet, siis puhtaat, vaatteet veneeseen ja otettiin pyykkipussi mukaan kotiin pestäväksi. Veneelle tullessa taas otettiin mukaan puhtaita vaatteita. Periaatteessa venessä oli aina sellainen varustus, että sinne saattoi jäädä päähnpistosta käymättä kotona lainkaan, jos oli lähistöllä ajelula.
Lämintä vaatetta lapsille pitää tietysti olla aina mieluummin vähän varmudenvuoksi liikaa, kun niin vähän että päsee loppumaan. Vanhat talvihaalarit kannattaa viedä veneeseen. Vieras satamissa saa pestyä tarvittaesa pyykiä, ja meri/järvi vedelläkin voi tarvitaessa huuhtasta vaatteita. Pääosin lapset viihtyy ulkona, mutta kirjoja, kyniä ja puuhakirjoja on syytä varata todella huonon sään varalle, joskus sekin pääsee yllättämään ja voihan välillä tulla pitkän matkan ajokin.
Lapsilla (7 ja 8 v) on kova suunnittelu jo meneillän ja ensimmäiset sanat tänänkin koulusta tullessa oli. " onko veneessä jotain, mitä me voidaan tehdä" :). Ei vaan tahdo siivoushommat kelvata, pitäs päästä tekemään jotai " oikeampaa" ...Kyllä vähän jo itseäkin kutkuttaa vesille pääsy, kun taita olla 4-5 vuotta, kun vene on viimeksi ollu vesillä ja me kuuluttiin niihin, joiden vene laskettiin vappuna vesille ja nostettiin jäiden seasta ylös:).