Voi tympeys, masennus alkaa taas nostamaan päätään...

Mikään ei huvita, töihin ei jaksaisi lähteä, en halua mennä anoppilaan vaikka anoppi on mukava, koiran ulkoilutus kammoksuttaa, jopa kissan paskalootan siivous tuntuu ylisuurelta tehtävältä.



Vielä pitäisi jaksaa 2kk tässä tympeässä kaupungissa ja sen jälkeen pääsee takaisin lapsuuden maisemiin, muutamme minun töiden perässä. Tämä nykyinen työnantaja on saanut tapettua minun innon kaikkeen tekemiseen. Olin vielä vuosi sitten tuore intoa pursuava ammattilainen ja nyt olen muuttunut tympeäksi työntekijälsi jota ei voisi mikään vähempää kinnostaa... Haluaisin jo aloittaa lastenteon mutta ei voi sillä olen vain sijainen ja äippäraha olisi niin kamalan pieni että sillä ei elä... Toivottavasti uudessa työpaikassa saan vakipaikan jotta voimme ruveta suunnittelemaan lapsia toden teolla, on se kumma miten vauvakuume voi saada mielen niin mustaksi. Tänäänkin olen vain palvellut raskaana olevia ja sielussa korpeaa! Minäkin haluan sen epämukavan mahan!!!



Kyllä elämä on paskaa!