Miten paasen lapsettomuuskriisistani yli. Vauvaa ei kuulu, kaverit lisaantyy ja adoptio ei ole mahdollinen syista, jota en tassa nyt erittele.

Olen pahoillani kohtalostasi. Onko lapsettomuus todella lopullista, siis ettekö halua mennä hoitoihin vai oletteko jo käyneet tuloksettomina?

Jos näin on, ja arvelet kohtalosi todella olevan lapseton, niin varmasti aikaa menee, ennen kuin asian hyväksyt. Mutta siitäkin suosta on monet nousseet, esimerkiksi hakemalla elämään muuta tärkeää sisältöä, esimerkiksi yhteiset harrastukset, matkustelu, kummilalset ym ym. Maailmassa on paljon mahdollisuuksia, joihin voi energiaansa suunnata ja saada mielekästä sisältöä ja tekemistä.

Jossain vaiheessa sitten ehkä huomaat, että elämä on ihanaa ilmankin lapsia.

Tiedän, ettei kuulosta nyt kriisin keskellä miltään nämä sanat, mutta ehkä joskus...



T. SAmassa suossa ollut, nyt kylläkin lapsia

vaikka se vaikeaa on, niin itse lapsettomuuden ajoilla aina koitin jaksaa iloita toisten lapsista, sillä nehän eivät ole meiltä pois.

Ja eihän sitä tiedä, vaikka elämä jaksaisikin yllättää iloisesti!!!

Unohtui...

Mitää vikaa kummassakaan ei ole, ei vaan tärppää. Keinohedelmöitykseen emme tohdi mennä, se tuntuu molemmista pahalta ja toinen (minä) kokee sen lisäksi olevan elämänkatsomukseni vastaista.



Mielialat aaltoilevat vaan niin hurjasti. Just taas menkat alkoivat, ja mieli on maassa. Mies on työmatkalla ja täällä yksinäni tihrustelen. Sinänäsä olen iloinen tuttavapiirin lapsista, juuri tänään kuulin uudesta vauvauutisesta. Se, että muut saavat, ei ole minulta pois. Minä vaan niin kovasti haluaisin omankin vauvan, edes yhden. Yli vuosi on nyt yritetty, eikä mitään kuulu. Ihme on aina mahdollinen, mutta jotenkin on helpompi ajatella ettei saa lasta kuin aina pettyä hirveästi joka kuukausi.



Kiitoksia kaikille kommentoijille, että pääsen jotenkin asiaa purkamaan. Tutuille en halua, ainakaan vielä. Annan heidän nauttia onnestaan ja siten pääsen siihen itsekin osalliseksi.

...vaikka se pitkältä tietysti tuntuukin. Tiedän kokemuksesta. Meillä esikkoa tehtiin 1,5 vuotta. Kävimme myös tutkimuksissa, ei vikaa. Meinasi kans uskoa loppua jo moneen kertaan. Tsemppiä jaonnea yritykseen!

ovat yrittäneet lasta vuosia! 1 vuosi ei ole pitkä aika, vaikka siltä varmasti tuntuu!

Tuntuu varmaan kurjalta, mutta minun korviini teidän tilanteenne ei vaikuta lainkaan toivottomalta!

Klisee, mutta älä stressaa ja sure, se ei ainakaan auta!

vastaan puhumattakaan lahjasoluista. Mutta niin se aika vaan vierähti eteenpäin ja vauvakaipuu vain kasvoi. Inssit muuttuivat keinohedelmöityksiksi, useiksikin ja lahjasolutkaan eivät enää tuntuneet huonolta vaihtoehdolta.



Antakaa itsellenne aikaa, jos insseihin olette jo menneet, niin

ei se koeputkihedelmöitys mikään sen suurempi homma sitten kuitenkaan ole. Valitettavasti vielä 3. kertakaan ei vielä takaa omaa lasta, yrityskertoja voi tulla eteen useita.



Tsemppiä ja voimia, lue lapsettomuusaiheisia kirjoja ja

juttele samassa tilanteessa olevien kanssa esim. suljetuissa ringeissä,

sekin jo auttaa.

Meillä ihan sama tilanne, että 15 kk on yritetty ja perustutkimuksista ei löydetty vikaa. Ensimmäinen inseminaatio on tarkoitus tehdä tässä vuoden lopussa. Saanko kysyä, miksi ivf tai icsi on elämänkatsomuksesi vastaista? Siinähän on kuitenkin tarkoitus käyttää teidän yhteisiä sukusoluja. Toisaalta voit yrittää unohtaa asian joksikin aikaa ja katsoa, jospa luonto sittenkin hoitaisi homman. Se tärppi on monesti kiinni vain tuurista.

Jos tästä saisit pientä piristystä. Me ei yrittämällä yritetty vauvaa, mutta ilman ehkäsyä oltiin puolitoista vuotta ja luulin jo,että joku on vialla kun en ollut tullut raskaaksi. ! ja puoli vuotta!!! Sitten tärppäsi. Luulin tosiaan jo että en voi saada lapsia. Pitäähän siinä, että tärppää olla niin moni asia kohallaan ja aika pitää olla just se eikä melkein. Uskon, että kyllä se sieltä tulee kunon tullakseen. Yritä pistää huomio hetkeksi johonkin muuhun:)

Voimia sinulle:)



T: Nyt kolmen lapsen äiti!!!

Taustalla on minun vakavahko perussairauteni, joska takia raskaus voi olla vaaraksi minulle ja/tai vauvalle. Nyt olen siinä kunnossa, että riskit ovat melko pienet.



Kuitenkin kun korostunut riski epämuodostumiin on, olen jotenkin kokenut asian niin, että jos ei tärppää, niin sitten niin on parempi. Kauhein olisi tilanne, jossa ivf/icsi-vauva olisikin minun sairauteni takia sairas. Jotenkin haluan jättää tämän asian Korkeimmalle, jonka uskon tietävän asian parhaiten. Jos olisin terve, varmaankin kokeilisimme myös noita hoitoja.

terv ap

eikä kumpikaan ole kuolemansairas.

Minä olen sillä tavalla sairas, että adoptioviranomaisert eivät katso sitä suopeasti. Hullua kyllä, raskauden riskeistä huolimatta mulle oman lapsen saaminen on paljon helpompaa kuin a-lapsen, jonka saanti käytännössä lähestyy mahdottomuutta.



Itse olisin valmis adoptioon, ottaisin mielelläni vanhemmankin lapsen, 3-5 -vuotiaankin.

ihana " vahinko" jota odotellaan syntyväksi lähiviikkoina =)