olen järkyttynyt että täällä yksi alkuope kehtasikin

Arvostetaan lapsuutta, myös me vanhemmat, jotta voisimme paremmin tukea myös niitä opettajia työssään, eli auttaa opettajaa tukemaan lasta tämän identiteetin ja itsetuntonsa sekä itsetuntemuksensa kehittymisessä.



T. ap

joka söi peukaloa ja oli muutenki sellanen reppana, ihan päiväkodissa oli ollut.. Että tuskin se lapsellisuus johtuu kotihoidosta.

ainakin minun mielestäni 7-vuotias on vielä lapsi. Ja lapsellinen sellainen, kuten kuuluukin. Mutta tuo lapsellinen-sana ei saisi oikeasti ainakaan ammattikasvattajien taholta olla negatiivinen kaiultaan.

ja juttelin heidän kanssaan ao. ketjusta, ja olivat kyllä ap:n kanssa ihan samaa mieltä siitä, että 7-9-vuotiaista pikkukoululaisista kyllä huomaa, ketkä ovat olleet kotihoidossa - ovat nimenomaan usein tosi reppanoita ja huonoja pärjäämään ryhmässä, eivät osaa pitää puoliaan ja itkevät joka asiasta. Plus näillä lapsilla on yleensä juuri ne kaikista hankalimmat vanhemmat, jotka soittelevat koululle jokaisesta pikkuasiasta.

" Haastattelemani" opet perustivat mielipiteensä nimenomaan vuosikausien käytännön työkokemukseen alakoululaisten parissa.



Ja korostaisin vielä, että ei tällä asialla ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö lapsi saisi olla lapsi. Tottakai saa, ja pitääkin olla, mutta miten reipas, ryhmässä pärjäävä lapsi on jotenkin vähemmän lapsi kuin ryhmätyökyvytön ikätoverinsa?

Vierailija:

mutta miten reipas, ryhmässä pärjäävä lapsi on jotenkin vähemmän lapsi kuin ryhmätyökyvytön ikätoverinsa?

Miten se ujo lapsi sitten on vähempiarvoinen kuin reipas? Ehkä se ujo ja hitaasti lämpenevä lapsi on ollut kotihoidossa juuri sen vuoksi, että kotihoito sopii hänen temperamentilleen parhaiten. Mutta onko hän sitten tosiaan luonteensa vuoksi vähempiarvoinen? Ainakin minä luen kommentistasi, että reippaus on arvostettavampi ominaisuus kuin ujous. Mutta millä perusteella?

että hän ei osannut millään tavalla olla muiden lasten kanssa ym



2

Itse olin kotihoidossa kouluikään asti ja todella sosiaalinen ja reipas tapaus. Halusin jopa mennä kouluun tutustumaan serkkujeni kanssa, ilman äitiä, ja ensimmäisenä koulupäivänä menin bussipysäkille ja kouluun yksin, eikä se ollut mitenkään hassua tai epämieluisaa. Kotona olin leikkinut tosi paljon sisarusteni kanssa (joita 1, 3, 4, 5 vuotta itseäni nuoremmat) ja serkkujeni kanssa ja oppinut tosiaankin ryhmätyötaitoja ja paljon muuta. Koulussa meni todella hyvin, eikä tarvinnut opettajan päivitellä yhtään mitään.

silti on todella reipas ja sosiaalinen tapaus, en voi uskoa että koulussa tulisi mitään ongelmia. Aloittaa eskarin syksyllä.

Vierailija:

tai heidän piirteitään laitettaisiin johonkin arvojärjestykseen!

Ja onhan se ihan luonnollista, että jos äiti on ollut kotona 6-7 v. ja koko ajan kiinni lapsessaan, koulun aloitus on äidillekin kova paikka, ja herkemmin sitten reagoidaan milloin mihinkin ja soitellaan koululle jokaisesta pikkuasiasta. Ne äidit, joiden lapset ovat olleet päivähoidossa, ovat todennäköisesti eläneet tämän vaiheen jo aiemmin, eivätkä enää pidä pikkuisiaan maailman napoina...

Kyllä minusta tässä laitetaan ominaisuuksia arvojärjestykseen. Kun keskustellaan päivähoidossa olleista reippaista lapsista ja kotihoidetuista ressukoista, niin ei kukaan suomea vähänkin taitvava voi väittää, etteikö noilla adjektiiveilla synny tiettyjä mielleyhtymiä. Aivan yleisesti reippautta pidetään hyvänä ominaisuutena ja ressukka-ominaisuutta vältettävänä. Ja silloin näillä ominaisuuksilla on erilainen arvo.

Mutta tuosta toisesta asiasta ilman muuta puhutaan. Eli ap:kin ihmetteli, miksi 7-vuotias ei saisi enää olla lapsi. Siihen sinäkään et vastaa, mutta aivan selvästi kuitenkin olet sitä mieltä, että päivähoidossa olleet ovat koulukypsempiä kuin kotihoidossa olleet ja näin päivähoidossa olleiden saama hoito on arvokkaampaa. Ethän muuten puhuisi kotihoidetusta ja heidän äideistään niin alentavasti kuin " eivät enää pidä pikkuisiaan maailman napoina" . Myös minä kysyn, että miksi 7-vuotias ei saa olla lapsi koulun alkuun asti ja kuinka lyhyeksi lapsuus oikein halutaan lyhentää? Miksi aikuismaista käytöstä, aikuisten sääntöjen mukaan elämistä, pidetään niin korkeassa arvossa, että opettajatkaan eivät katso hyvällä lapsia, jotka ovat saaneet elää lapsuuttaan edes sen 7 vuotta? Eikö ne ryhmätyötaidot opita sitten koulussa viimestään, jos ei sitä ennen olla opittu - ja mikä siinä sitten on väärin? Muun muassa näitä asioita aivan aidosti ihmettelen. Jos joku minulle jotenkin pystyy tätä asiaa valoittamaan, niin ehkä siitä tietämykseni lisääntyisi.

En silti ollut ressukka, eikä minusta ressukkaa kasvanutkaan.



Ennen kouluvuosia olin ollut niin kotihoidossa, perhepäivähoidossa kuin päiväkodissakin.

tai heidän piirteitään laitettaisiin johonkin arvojärjestykseen! Kyse on ainoastaan siitä faktasta, että jos lapsi on ollut kodin ulkopuolella hoidossa edes vuoden, pari, ennen kouluunmenoa, hän todennäköisesti pärjää koulussa paremmin, kun on tottuneempi työskentelemään ryhmässä ja olemaan muiden lasten kanssa. Ryhmätyötaitoja ja kykyä pärjätä isommassakin lapsijoukossa kun valitettavasti koulussa kuitenkin tarvitaan. Ja onhan se ihan luonnollista, että jos äiti on ollut kotona 6-7 v. ja koko ajan kiinni lapsessaan, koulun aloitus on äidillekin kova paikka, ja herkemmin sitten reagoidaan milloin mihinkin ja soitellaan koululle jokaisesta pikkuasiasta. Ne äidit, joiden lapset ovat olleet päivähoidossa, ovat todennäköisesti eläneet tämän vaiheen jo aiemmin, eivätkä enää pidä pikkuisiaan maailman napoina...

Vierailija:

Vierailija:

mutta miten reipas, ryhmässä pärjäävä lapsi on jotenkin vähemmän lapsi kuin ryhmätyökyvytön ikätoverinsa?

Miten se ujo lapsi sitten on vähempiarvoinen kuin reipas? Ehkä se ujo ja hitaasti lämpenevä lapsi on ollut kotihoidossa juuri sen vuoksi, että kotihoito sopii hänen temperamentilleen parhaiten. Mutta onko hän sitten tosiaan luonteensa vuoksi vähempiarvoinen? Ainakin minä luen kommentistasi, että reippaus on arvostettavampi ominaisuus kuin ujous. Mutta millä perusteella?