Jos vauva perätilassa, onko kääntämiseen pakko suostua?
Kommentit (17)
Tottakai vauvan on parempi syntyä ihan oikeessa asennossa ja sittenkin homma voi mennä reisille!
kääntyi sitten samana aamuna, kun piti mennä käännytykseen. Meille tulikin turha reissu sairaalaan :) Miksi et halua, että käännytetään? Itellä ei käyny mielessäkään, että olisin kieltäytynyt? Pidin ihan riskittömänä.
Alan ammattilainen en ole, mutta olen ymmärtänyt,että riskejä on.
Ap:lle. Kääntämisyritykseen ei ole pakko suostua. Ystäväni kävi joku aika sitten kääntöyrityksessä ja kuvaili sitä lähinnä hieronnaksi, joka ei sattunut yhtään. Vauva ei kuitenkaan kääntynyt ja useita päiviä sen jälkeen oli todella paljon supistuksia ja vauva mylläsi mahassa ihan hurjana ja odottava äiti sai lepokäskyn. Vauva syntyi sitten suunnitellulla sektiolla.
MINULTA KÄÄNETTIN VAUVAA MAHASSA MUTTA SUOTTA SILLÄ SE EI ONNISTUNUT KUN VAUVA EI KÄÄNTYNYT JA LOPUKSI LOPETTI HENGITTÄMÄSTÄ JOTEN JOUDUTTIIN TEKEMÄÄN HÄTÄSEKTIO JOTTA VAUVA SELVIÄÄ. EN SUOSITTELE. VAUVAMME SYNTYI 3 VIIKKOA ETUAJASSA. NYT ON TERVE 4 VUOTIAS.
edeltäneenä iltana pää alaspäin. Silti leikattiin. Hyvä niin, Nyt terve 4v.
Itsellä perätilassa vaikka aikaa on vielä, rv35 ultraavat jos ei ole kääntynyt, mutta voiko tosiaan kieltäytyä ja saada sektion. Siis normaalisti en lähde synnyttää jos ei käänny.
Nyt rv30+4
Tollaset ämmät on oksettavia. Miksi helkkarissa te niitä lapsia teettee kun olette sitten sanelemassa ehtoja ? Perätilassa olevan lapsen voi ihan hyvin synnyttää, ei se ole mikään vamma tai sairaus.
Ai miten niin? Oooksääkin jotenkin tyhmä kun et tajuu että lapsen on parempi syntyä oikeessa asennossa?
... Taidan olla itte niin tyhmä kun en tajua miten se nyt on sitten niin turvallisempaa syntyä pääedellä!
Ihme porukkaa! Kyllä mää menisin käännättään sitä, kyselisinkin et millonka se koitetaan kääntää jos pitkälle oottelisin raskautta ja vauva olis väärässä asennossa.
Mulla esikoinen ei meinannu tulla oikein kuitenkaan vaikka oli pääalaspäin, naama oli vinosti ja jumitti! 23 tuntia synnytystä kun toinen ei liiku..
3
vauvan vointia seurataan jälkeenpäin ultralla, jotta esim. napanuoran tilanne nähdään. ei ole mitään syytä olla yrittämättä käännöstä, mutta vielä vähemmän on syytä sektioon, vaikka vauva oliskin pertätilassa ja jos lantio on todettu riittäväksi. yrittäkää nyt hyvät av-mammaset ymmärtää, että alatiesynnytys on aina se turvallisempi vaihtoehto
Voi olla että pitää pitää lonkkalastoja tms.
Siksi en synnytä perätilassa
Menin jo sairaalaan kääntämistä varten, mutta sitten tuli pupu pöksyyn. Pelkäsin synnytyksen käynnistymistä enkä halunnut vielä synnyttää, koska olimme menossa lomalle. Sain uuden ajan viikon päähän, viikolle 38, ja silloin annoin yrittää kääntää. Ei se yhtään sattunut, mutta ei vauva myöskään kääntynyt. Poikittain kääntyi kahdesti, mutta ponkaisi takaisin istumaan. Kääntöyritys ei käynnistänyt synnytystä eikä ainuttakaan supistusta tullut sen jälkeen. Sektio tehtiin noin viikon päästä. Edellinenkin perätilavauvani jouduttiin leikkaamaan.
Lonkkaluksaatio perätilan yhteydessä johtuu siitä, että vauvan lonkilla ei ole perätilassa tarpeeksi " avautumistilaa" .
Meillä poika oli perätilassa. Yritettiin kääntää (kättärin perätiloihin erikoistunut ylilääkkäri sanoi, ettei riskejä ole, jos ne suljetaan pois esim ultrataan napanuoran sijainti ja pituus, ja seurataan vauvan sykettä ennen ja jälkeen käännytyksen, sekä tarkistetaan istukan " vointi" käännytyksen jälkeen). Käännytys ei ollut kummoinen tapahtuma, vaikka sitä jännitinkin.
Mun lantio kuvattiin ja todettiin tilavaksi, joten päädyin alatiesynnytykseen. Vauva meni kuitenkin yliaikaiseksi ja sektioitiin suunnitellusti rv 41+5, koska kättärillä ei käynnistellä perätiloja ja lääkäri sanoi, että kauempaa ei voida odotella syntymää (vauvan koko alkoi olla sitä luokkaa, että oli epävarmaa mahtuuko enää).
Tsemppiä sulle perätilapähkäilyjen kanssa, vaikka tosin on ihan normaalia, ettei vauvasi ole vielä kääntynyt. Kääntyvät normaalisti rv 32-36.
mulla todettiin synnytyssalissa vesien mentyä, että vauva onkin perätilassa. Mä olin ihan kauhuissani, että pitääkö se alakautta synnyttää... Lääkäri tostesi lantion olevan hyvä, ei estettä synnytykselle. Kätilö sanoi, että vauvan halkaisumitassa on vain millien ero, tulee kumminpäin vain. Synnytin sitten, peloistani huolimatta saivat " ylipuhuttua" .
Synnytys oli helppo ja IHAN samanlainen kuin esikoisenkin ns. normaali synnytys. Siksipä en ymmärräkään kokemani jälkeen, että automaattisesti vauvoja yritetään kääntää...
yritetäänlö sitten kääntää? onko synnytys helpompi silloin? Vai saako synnyttää alakautta ollenkaan? Kuinka eroaa ns. normaaliin perätilaan eli peppu edellä olevaan? Onko kenelläkään tietoa?
älä vaan kuuntele näitä mammoja jotka jostain syystä haluavat antaa harhaanjohtavaa tietoa jatkuvasti. Nämä alatiesynnyttysfriikit ovat joko lapsettomia ja katkeria ämmiä tai teinejä jotka ovat keksineet tavan ärsyttää. Tai sitten vain yksinkertaisesti tyhmiä kotiäitejä joiden pitää jollakin tavalla yrittää päteä (eli synnytyksellä)
Siihen on yleensä syy miksi väärinpäin esim. napanuora kaulan ympäri.