Lue keskustelun säännöt.
En rakasta miestäni.
19.02.2006 |
Olemme yhdessä vain koska pelkään yksinäisyyttä. Pidän miestäni älyllisesti tyhmänä ja nipottavana yms. Ällötyn kun katson sitä, ärsyynnyn kaikesta mitä se tekee.
En ole oikeastaan ikinä kunnolla edes rakastunut siihen vaan ajauduimme yhteen koska viihdyimme yhdessä.
Nyt ei ole seksiä, rakkautta ei muuta kuin riitaa ja pelkkää arjellista tyhjyyttä.
En vaan uskalla erota kun on noi yhteiset lapset ja asunto yms. Eniten pelkään kuitenkin etten ikinä löytäisi ketään jota rakastaisin, pelkään, että joutuisin elää loppuelämäni yksin.
Kommentit (5)
tuli itsellenikin samanlaisia ajatuksia joita oikein aloin pelätä. Ne tuntuivat minusta(joka on aina vannonut ikuisen rakkauden nimeen) erittäin pelottavilta. Sitten tietoisesti aloin etsimään ja ajattalemaan niitä hyviä puolia ukostani ja tästä perhe-elämän arjesta ja löytyihän niitä. Nyt kuin unesta heräten lukiessani kirjoitustani tajuan, että ne negatiiviset ajatukset miehestä ovat loppuneet ja olen ikäänkuin rakastunut uudelleen:) Sanotaanhan " ei se vaihtamalla parane" , kyllä siinä varmaan on jotain perää, koska vanha kansa sitä niin hokee...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme isokaluiset kaverukset. Ikää n. 40 v.
Usein riideltiin, mietittiin jopa eroa joka viikko, kaikki meni pieleen ja ei vain huvittanut eikä kiinnostanut koko mies. Aikaa meni muutamia kuukausia ja sitten ehkä joskus marraskuussa alkoi taas homma sujua. Jotenkin se vain napsahti takaisin paikoilleen. Ajatustyötä varmaan vaati molemmilta osapuolilta, mutta sitten ajattelin tosiaankin, että ei se vaihtamalla parane ja mitä ilman joutuisin olemaan, jos eroaisimme. Meillä on ollut noita kausia ennenkin, se on pitkässä suhteessa aika normaalia, ehkä se on vain joku kyllästyminen, joka aiheuttaa noita tunteita. Joskus kun hakkaa päätä seinään, niin arki usein paranee ajan myötä, vaikka tuntuu jossakin tilanteess aivan mahdottomalta. Jaksamista sinulle ap!
TYHMIÄ ÄMMIÄ!