Te, joilla " ongelmanukkujalapsia" , koska on alkanut helpottaa?
Tarkoitan tällä nyt siis vähän raskaammaan sarjan ongelmanukkujia, joilla vielä taaperonakin uniongelmia, en vauvaiän uniongelmia.
Meidän 2,5-vuotias kuopuksemme on ihan vauvasti asti, siis ihan aina nukahtanut ja nukkunut huonosti. Sellaista uniopasta ei ole tehtykään, jota emme olisi lukeneet ja niitä keinoja kokeilleet, neuvolan ja lastenlääkärin riesaksi olemme tästä asiasta keskustelleet ihan puuduksiin asti, unikoulut kokeiltu. Tällä hetkellä tilanne sellainen, että taapero kyllä nukkuu tuntimääräisesti suht ok (21-7) mutta herää 1-2 kertaa joka ainoa yö ja valvoo 5-60 min. Itsestäänselvää lienee, että tällainen syö vanhempien ja isosiskon (4v.) yöunta ja jaksamista, kun jatkuvaa heräilyä on jatkunut koko ajan. Neuvolasta eivät juuri enää muuta osaa sanoa kuin lohduttaa, että näitä huonostinukkuvia lapsia nyt vain on olemassa, ja että kyllä se ajan kanssa helpottaa. Mutta koska? Olen tältäkin palstalta lukenut joskus, että vasta esim. 5-vuotiaana ovat yöt alkaneet mennä putkeen, kuinka te olette jaksaneet? (Hatunnosto!!)
Kommentit (12)
ole nukkunut hyvin KOSKAAN! Normaali yö on, että heräilee noin 5 kertaa. Itkee ja vaatii rauhoittelua, joskus nukkuu vierressä, siinäkin huonosti. Saattaa herätä keskellä yötä täysin pirteänä ja huutaa ja haluaa leikkimään! Huutaa apua apua auttakaa ym. Unikouluja on kokeiltu. Seuraavaksi menee muutamaksi päiväksi ensikotiin unikouluun, sinne viedään yöksi aina. Katsotaan josko se auttaisi. Ja meille on sanottu että on täysin normaalia jos lapsi heräilee öisin pari kertaa. Mutta tällainen 5-15 kertaa herääminen ei ole enää normaalia.
Jaksamisia teille! Minä olen valvonut pian kaks vuotta yöt läpeensä, alan olla jo ihan puhki...
että meillä on aina menty hyvin nukkumaan, lapsi haluaa itse nukkumaan, nukahtaa hyvin, mutta parin tunnin jälkeen se rumba alkaa!
Mä olen tässä vakavissani miettinyt, että mitä jos antaisi hänen rellestää yöllä niin kauan kuin haluaa, vaikka kaksi kuukautta, josko hän oppisi sitten nukkumaan? Toisaalta en usko tähän, koska ainakin meillä parivuotiaan uniongelmat johtuvat osittain siitä, että hän näkee ilmeisesti painajaisia, ja sen takia heräilee 1-2 kertaa yössä. Tuntuisi julmalta antaa pienen huutaa ja itkeä itsekseen pahoihin uniin heräämisen jälkeen.
Mutta millainen on siis unikoulu parivuotiaille, vai onko sellaista?
Poika on nyt 3-vuotias. Serkkuni ei nukkunut yhtään yötä putkeen ennen kuin 5-vuotiaana.
Meillä tyttö huusi yöt koliikissa liki 11kk, sitten helpotti huuto mutta nukkui erittäin katkonaisesti yöt 3v.2kk asti. Siitä helpotti ja ihan itsestään.
Toki kaikenlaisia unikouluja, huudatuksiakin kokeiltiin mutta mikään ei auttanut. Tuo aika oli todella rankkaa, tsemppiä teille kovasti!
Tuossa iässä lapset näkee paljon unia ja heräilee niihin. Ja silloin pitää mennä rauhoittelemaan, on ihan kohtuutonta jättää yksin peloissaan huutamaan.
Mutta jos itkut on jotain muuta kuin tällaiset unen pelästymis itkut niin sittne on asia erikseen.
Harvat lapset nukkuu yönsä niin ettei pihaustakaan kuulu!
Sillä pakkohan lasten on jossain vaiheessa nukkua?! (Vai...?) Meillä huonosti nukkuva poika 2v, tällä hetkellä tosin päiväunet ovat vielä ihan välttämättömät, niinä päivinä kun päiväunet jäävät jostain syystä lyhyiksi tai pois, niin poika on kiukkuinen kuin ampiainen ja itkee ja raivoaa koko illan, vaikka sitten yöunet olisivatkin olleet suht normaalit. Pari vuotta meilläkin heräilty, unikoulut ja allergiatestit ja neuvolat juostu läpi, unioppaat luettu, ulkopuolista apua haettu ym. Poika herää painajaisiin/uniin öisin 1-2 kertaa.
Tää oli ihan uutta mulle, mun tuttavapiirissä suurin osa parivuotiaista nukkuu jo yönsä ihan mallikkaasti, ts. siten ettei vanhempien tarvitse käydä rauhoittelemassa kuin erikoistapauksissa, ei missään tapauksessa joka yö.
Vierailija:
Tuossa iässä lapset näkee paljon unia ja heräilee niihin. Ja silloin pitää mennä rauhoittelemaan, on ihan kohtuutonta jättää yksin peloissaan huutamaan.Mutta jos itkut on jotain muuta kuin tällaiset unen pelästymis itkut niin sittne on asia erikseen.
Harvat lapset nukkuu yönsä niin ettei pihaustakaan kuulu!
Meidän nyt 7-vuotias pieni mies on nukkunut koko ikänsä huonosti,koliikilla aloiteltiin vauvana,heräilyä jatkui vaippaikäisenä ja taaperona ja nyt eskari-ikäisenä heräilee vieläkin vähintään kerran yössä,kauhuhuutoon tai pahoihin uniin...lisäksi on vielä yökastelija! Päivällä tasapainoinen,iloinen vesseli,mutta yöt on ongelmallisia vieläkin...mutta josko sitten armeijassa helppaisi...
tulevat selittämään sulle, että teillä on varmasti epäsäännölliset rytmit ja mikset " opettanut lasta nukkumaan ja nukahtamaan vauvana itsekseen?" Nämä klassikkofraasit...!
Vierailija:
Meidän nyt 7-vuotias pieni mies on nukkunut koko ikänsä huonosti,koliikilla aloiteltiin vauvana,heräilyä jatkui vaippaikäisenä ja taaperona ja nyt eskari-ikäisenä heräilee vieläkin vähintään kerran yössä,kauhuhuutoon tai pahoihin uniin...lisäksi on vielä yökastelija! Päivällä tasapainoinen,iloinen vesseli,mutta yöt on ongelmallisia vieläkin...mutta josko sitten armeijassa helppaisi...
Jotenkin päähäni oli jumiutunut, että alle 3-vuotiaiden on nukuttava päiväunet. Kun kuopus oli hiukan yli 2-vuotias, päätin, että nyt tää pelleily saa loppua. Ja meidän ennen rauhaton nukkuja nukkui joka yö 12-13 tuntia heräämättä kertaakaan.
Kaksi vuotta täytettyä lapsen yölliset itkukohtaukset vain vähenivät, ja loppuivat melkein kokonaan. Taapero saattaa edelleen itkaista kerran, pari yössä, mutta ei joka yö, ja nykyään poika yleensä itkee unissaan, eikä herää, joten itku loppuu yleensä nopeasti itsestään, eikä siihen kannata mennä puuttumaan. Joskus harvoin täytyy mennä viereen istumaan, kunnes taapero nukahtaa uudestaan. (tai makaamaan, pojan sängyn alla on patja tätä tarkoitusta varten... Taapero nukkuu omassa huoneessaan, joka on ihan vanhempien makuuhuoneen vieressä, ja huoneiden välillä olevaa ovea pidetään auki.)
Nukkumaanmeno on yhä silti vaikeaa, vaikka meillä on säännölliset iltarutiinit. Poika pyörii sängyssä kuin väkkärä ja höpöttää. Emme ole edes yrittäneet opettaa lasta nukahtamaan itse, vaan olemme vieressä. Aikaa nukahtamiseen menee yli puoli tuntia, joskus tunti.
En siis osaa neuvoa teitä, koska meilläkään mikään toimenpide ei ole auttanut, vaan yöunet ovat parantuneet itsellään. Muutos tapahtui kyllä aika nopeasti. Toivottavasti niin kävisi teilläkin. Voimia!