Ottaisitko taakaksesi...

ja jos ei tokene kuntoon ni pois pilaamasta mun ja lapsen elämän. tietenkin tuo ratkaisu on helpoin.

Rakastan lapsiani enemmän kuin itse elämää, mutta en koskaan ole kokenut vauvakuumetta, enkä usko, että olisin kärsinyt, vaikka lapsia ei olisi tullut. Osaan kuvitella itseni elämässä täysipainoista elämää lapsettomana.

Tuttu asia on helppo valita. Tätä on jo takana monta vuotta, ja vaikka on kamalaa, niin elossahan tässä ollaan. Ja jos meille ei KOSKAAN tulisikaan lasta ei hoidoilla eikä adoptiolla, niin silti minulla olisi maailman ihanin mies vierelläni, ja vaikka lapsettomuus jättäisikin sen ikuisen reiän elämään, voisin silti elää onnellista elämää.

tietysti ja niin, että ukko saisi kitata sitä viinaa (itse olen melkeinpä apsolutisti) ja sitten heittäisinkin sen kaaressa pellolle omaa ja ihanan pienen poikamme elämää pilaamasta... Tosin aikomuksena on tehdä noin ilman ukon alkoholismiakin (muita vaikeita ominaisuuksia sillä riittääkin)...

Tai siis se on jo taakkana, jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa. Ihan onnellinen mun ja mieheni elämä on silti. Noista muut on aika rankkoja juttuja siihen verrattuna, ettei saa omaa biologista lasta, varsinkaan kun ei oo ihan varma haluaako edes..

Alkoholismin tosin vain siinä tapauksessa, että saisin saman tien jättää moisen juopon. Lapsettomuus taas ei olisi minulle mikään ongelma, jos se ei tarkoita sitäkin, että myös adoptio ja sijaisvanhemmuus ovat mahdottomia.