Missä asiassa sinulta helpoiten PALAA PINNA, lapsen/lapsien kanssa?

vaikka kaiken PITÄISI olla hyvin...



JOskus pinna palaa ja karjaisen taaperolle että nyt hiljaa kun ei oo mitään hätääkää... Mutta jälkikäteen aina harmittaa oma huutaminen ja käyn pyytämässä anteeksi.



Yleensä jatkan hommiani rauhassa ja keskustelen vieressä kitisevälle muksulle rauhallisesti ja yritän keksiä kivoja leikkiä mielen parantamiseksi, mutta tämä tosiaan vaatii sitä pinnaa.

Sitten se 101. kerta onkin huutamista...

ja eilen sillä ei mikään muutenkaan kädessä pysynyt...prkl että pinna paloi kun piti kontaten kuivattaa lattiaa..

tiedostan oman heikkouteni, enkä osaa selittää miksi siinä palaa käämit aina!!Yritän oppia. Lapsista nuorimmainen kyselee, että miks sä aina hermoilet kun lähetään jonnekin?? Vanhemmat lapset ei enää halua lähteä mun kans minnekään, just ton takia..

tosi väsyny, mut ei, äiti ihan tuskanhiessä täällä.

nukkuminen ja syöminen. Jos ja kun ne rullaa, kaikki on hyvin. Mutta sitten kun ei niin olen hermoheikko. Kun tietää, että lapsi tarvii ruokaa kasvaakseen ja ollakseen terve. Sen tietää, että kun ruoka ei maista, että kipeäksi on tulossa. Unen kanssa stressaan sitä riittävyyttä. Kuopuksen kanssa ei uniongelmia pahemmin ole ollut, mutta esikoinen nukkuu huonosti vieläkin ja ikää jo 5 vuotta. Kuopuksen kanssa toisinaan sellasia kausia, ettei ruoka mene ja sitten lapsi laihtuu, ei kasva, on kipeä koko ajan ja ei jaksa mitään.

Minäkin hermostun, kun ollaan johonkin lähdössä. Jos pitäisi esim klo10 lähteä, niin puolta tuntia aikaisemmin pitää ruveta sanimaan, että pue päälle, niin silloin EHKÄ keritään.



Lelujen kerääminen on toinen asia.

Piirtävät kirjoihini, repivät niitä, purevat pianoa ynnä muuta. Ja jos jatkuvasti tappelevat.

ja kaikki tollanen pölhöily. Kyseessä viiden vanha tyttö, joskus leikkasi etutukkansa puliksi, piirsi kylppärin kaakeleihin, leikkeli villatakin silpuksi, koska se oli ruma jne. Vauvaan nyt ei hermo mene oikein ikinä.

2½-vuotias ja mulla alkaa oleen hermot ihan loppu. Ei nuku päivällä, ei illalla eikä aamulla. Päikkäreitten kanssa on se, että herra karkailee sängystä sellasen 300 kertaa ja aina kun kurkkaan huoneeseen, niin tämä hyväkäs leikkii lattialla. Iltasin sama. Yöllä heräilee ja aamusin nousee ylös tosi aikaisin, vaikka kuinka olis nukahtanut vasta yhdeltätoista. Kyllä siinä hermo menee, kun hänen lisäksi on vielä vauvakin hoidettavana.



Ja kun hermo menee, huudan pojalle, mikä ei edes tehoa, mutta silti. Sitten harmittaakin kahtakauheemmin.



Tuon syömisen kanssa stressailin ennen myös. Nykyään en enää välitä. Kasvaa normaalisti pyhällä hengellä ja neuvolassa rauhoittivat, että toiset lapset ovat pieniruokaisia.

mun mielestä edes siellä vois rauhottua..

Välillä tuntuu, että tyttö tahallaan huudattaa minua. Asiaan kun ei tunnu auttavan uhkailu, lahjonta, kiristys tai mikään muukaan keino.

Mutta jos ei päivällä nuku lainkaan, niin sitten on illansuussa jo niin tattis, ettei jaksa muuta kuin itkeä ja kiukutella. Ja jos silloin laitan sänkyyn, on poika ylhäällä aamukolmelta.



Mikä neuvoksi niin?

ja kun se kuultiin, päästiin siitä helvetistä.



eli; lapsi herätetään klo 6 (esim). Pidetään päivärytmi AINA samanlaisena.. aamupala, leikkiä, välipala, ulkoilua, ruoka, leikkiä ja SITTEN rauhallisesti sänkyyn ja nukkumaan.

pois kaikki häly ja liian rajut leikit jo hyvissä ajoin ennen nukutusta.



sitten noin tunnin kuluttua herätys ja rutiinit jatkuu.



Illalla (voisin veikata) on lapsi aika naatti. ja taas hyvissä ajoin rauhoitutaan iltapesulle ja nukkumaan rauhallisesti.



kyllä se siitä. en tiedä teidän päivärytmiä tms. mutta jos yksi lapsi ja on kotihoidossa, tämä menee aika kivuttomasti. ainoa harmi on tuo oma herääminen niin aikaisin.. mutta sen kyllä aikuinenkin kestää.



tsemppiä toivottelee kohtalotoveri

Noin vuosi sitten meinasin räjähtää, kun silloin 2-vuotias kuopus oli piirtänyt huulipunalla olohuoneen melkein uuteen tapettiin. Hillitsin itseni, kun ajattelin, ettei se ollut lapsen vika. Mitäs jätin huulipunan lapsen ulottuville ja lapsen vielä yksin touhuamaan. Tässä on 18 vuoden äitinä olon aikana pinna venynyt kummasti. Ja ennen kaikkea osaa ottaa asiat vähän rennommin.

Toisinaan taas ei keskity yhtäänsiihen, mitä pitäisin tehdä ja vaan puhuu ja puhuu. Silloin menee hermo. En yleensä huuda lapsille, vaan sanon, että en jaksa katella.

17 (vai mikä nyt olinkaan)

Tänään paloi pinna kun sain monta kertaa sanoa samasta asiasta eikä toinen ottanut kuuleviin korviinsa ja samalla häiriköi kotihommia. Sitten lepattikin kitapurje ihan kiitettävällä volyymilla... Mutta menipä jakeluun!

Jos pelkää jotain esim. niin ei ihmekään ettei sinne jää!

Juu, mulla on jo vähän isompia ala-asteikäisiäkin ja se on tuttu juttu, että he pitävät joskus motkottavaa äitiä pilkkanaan.