miten tuo mieheni oikein muuttuikin niin ihanasta ja " täydellisestä" itse piruksi..?kohtalotovereita?
ensimmäiset pari kk,mielisteltiin ja vaikka mitä...sain suunnilleen kuun taivaalta...lapsiakin halusi ja vaikka mitä... no tulin raskaaksi niin kaikki muuttui... siitä tuli ihan hirviö...vaatikin aborttia.petti sai toisen naisen raskaaksi(joka sittemmin teki abortin. anteeksi on annettu ja yritetty jatkaa ...välillä mennytkin paljon parempaan suuntaan. mutta nyt tämä elo tuntuu taas ihan mahdottomalta...ei mitään valinnan vapautta itsellä.kaikki tehdään miten se toiselle sopii...itse on vain nöyrryttävä.. hän kokee että voi joka viikonloppu mennä illat omilla menoillaan...mutta jos minä, olisin menossa,saatan päästä joskus harvoin hirceän tappelun kautta.ja sen jälkeen mökötetään ja kiukutellaan ainakin viikko.. olen tässä miettinyt jatkaako tätä epätoivoista yrittämistä enää vai pitäisikö luovuttaa...
onkohan kenelläkään samankaltaista elämää kun mulla?
Kommentit (22)
Hankkiudu eroon kun vielä pääset. Elämä muuttuu pidemmän päälle helvetiksi pelinappulana, ja eniten siinä kuitenkin kärsii lapsi.
Mulle kävi kaikki vielä nopeammin. Tulin raskaaksi 3 vko:n seurustelun jälkeen. Täys yllätys kanssa. Mies olisi halunnut keskeytyksen, mutta en suostunut. Olin valmis elättämään lapseni itse. Hän ei kuitenkaan päästänyt mua lähtemään. Kun lapsi oli 3kk:den ikäinen selvisi, että hänellä oli ollut toinen jo kauan. Erottiin. Parin vuoden päästä (minä HÖLMÖ) otin takaisin. Henkisesti tosi raskasta aikaa. Lapsi on meille molemmille tärkeä, mutta yhteiselämästä ei tullut mitään. Hän teki kaiken niinkun halusi. Tuli ja meni. Tuhosi mun itsetunnon henkisellä väkivallalla. Pääsin hänestä eroon vasta sitten kun hän aloitti uuden suhteen (ilmeisesti joku pitää olla aina käsittelyssä). Nyt pikkuhiljaa oma elämä alkaa palata raiteilleen..
mies pitää mykkäkoulua,sen kanssa ei siis voi keskustella.Haluaisin, mutta ei. Miettinyt kaikkea sitä minkä itse tässä nyt olen mahdollisesti tehnyt väärin? Johtuuko kaikki sittenkin itsestäni. Kuvittelenko vain kaiken? Koska jokainen tekee virheitä eikä kukaan ole täydellinen, niin mitä jos se olenkin minä itse kaiken pahan alku ja juuri. Sehän se taas onkin niin hankalaa, kun joku sen osaisi kertoa.
-ap
kauanko siitä erostanne nyt on aikaa? Entäs muuten, miten järjestyy lapsen asiat? Tapaamiset? ym.
-ap
POTKAISE SE JÄTKÄ PIHALLE JA ENSI TILASSA!
Erosta on aikaa semmonen epämmäräinen vuosi. Hän käy lastaan katsomassa pari kertaa kuukaudessa, tunti pari kerrallaan (aivan liian harvoin). Hänelle on tärkeämpää omat tekemiset ja menemiset. Niin on aina ollut ja tulee varmaan olemaan.
Minä itse olen tyytyväinen tähän olotilaan. Asun kahdestaan lapseni kanssa. Luottamus miehiin on mennyt niin pahasti, että en ole vilkaissutkaan kehenkään.
ja varmasti valheita valheita valheita.. En millään jaksaisi lähteä siihen ruljanssiin enää,kerran sen kokeneena tiedän kyllä mitä se voi pahimmillaan olla.. Sehän siinä on kun tietää mitä on vastassa, ei ole valmis siihen niin melkein sitten mieluummin koittaa kestää eteenpäin tässätilanteessa.
-ap
Minäkin olisin halunnut lähteä aikaisemmin, mutta mies osasi uhkailun jalon taidon. Miten en saisi pitää lastani jne. Hölmö olin kun uskoin. Sitten tajusin, että ei se vaivautunut kovinkaan paljon lapsen hoitoon osallistumaan muuten kun komentelemalla ja neuvomalla. Miten teillä lapsen hoito?
hän kyllä saattaa viettää aikaansa /leikkiä lapsen kanssa ihan kotosalla. Mihinkään ei kyllä lapsen kanssa lähde. Ei vaihda vaippaa,paitsi ihan pakko tilanteessa(esim. minä en paikalla,vaippa tulee läpi ) muutaman kerran on syöttänyt et olen voinut tehdä jotain muuta, mutta harvoin. Samoin muutaman kerran herännyt yöllä antamaan tuttia tms. imetyksen jälkeen. Mutta kyllähän se muuten minä olen joka kaiken tekee.
Pitäis varmaan ihan ensitöikseen pakottaa se kuuntelemaan kaikki mitä mulla olis sanottavaa...
Jos ei korviaan hetkauta tai mitenkään pysty mitään tässä muuttamaan,niin sitten on ero varmaan se paras ratkaisu.
Mutta se sitten seuraava ongelma onkin että miten saan sen kuuntelemaan,huoh.
-ap
Voimia sinulle ap! Ja yksi hyvä neuvo: älä anna asioiden mennä niin pitkälle, että rikot itsesi henkisesti. (Itse kävin rajoilla). Tajusin, että lapsi tarvitsee äidin.
juttele neuvolassa tilanteesta (ellei siellä jo tiedetä). Tästä on hyötyä sitten jos tarvii riidellä oikeudessa. Neuvolan tätit antavat sinusta puoltavan lausunnon. Ja lastenvalvojalle kannattaa myös olla itse etukäteen yhteydessä jo siinä vaiheessa kun eroaa. Kerrot mitä on tulossa, niin ukkosi ei saa puhuttua sinua hulluksi ensin.
Lähde ja pian. Jos et itsesi takia niin ajattele edes lasta. Olet lapsesi äiti!!
Minäkin juttelin asiasta neuvolassa, vaikka ensin tuntui tyhmältä ottaa asia puheeksi. Neuvolan tädin neuvo oli lähteä omaan elämään.
17.
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html
http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?valikko=3&alasivu=144
ja täällä on keskustelupalsta, josta voit lukea muita kokemuksia:
http://narsistienuhrientuki.info/keskustelu/
Miettinyt et oisko tää nyt sitä. Jotkut asiat tuntuu osuvan kohdilleen, mutta ei kuitenkaan. Kaipaisin kokemuksia tuosta vielä.
-ap
Miksi sinun pitäisi olla niin arvoton ja nöyrä, että suostut kaikkeen mitä narsistinen miehesi päähänsä saa? Olet enemmän arvoinen ja tiedät sen.
Sitten jossain vaiheessa peliin tuli hillitön mustasukkaisuus (menojen kyttäystä, vainoharhaisuutta, en saanut enää olla tekemisissä miespuolisten ystävieni kanssa), elämäni rajoittaminen (en saanut käydä baarissa muuta kuin kauhean riidan jälkeen), minun sitominen häneen itseensä (muutti luokseni oikeastaan kysymättä minulta, ja erotilanteessa väitti, että asuntoni on myös hänen), ja lopulta myös väkivalta (minun seinille heittelemistä ja ravistelua, tavaroideni tuhoamista).
Erotilanteessa exäni ensin pyysi, etten jättäisi. Sitten aneli. Sitten rukoili. Sitten vähätteli minua, etten pärjäisi ilman häntä. Sitten uhkaili (" tuommosille valehteleville akoille voi käydä aika huonosti" ). Kun mikään muu ei auttanut, sylkäisi sitten naamalleni, tönäisi minua niin että löin pääni, otti mukaan kaikki tavaransa samalla kertaa ja hajotti jonkin verran omaisuuttani.. Ja mies oli tosiaan vm.78 syntynyt, että pitäisi olla vissiin jo aikuinen.
Toivottavasti sun ap ei tarvitse kokea tämmöistä ikinä. Mua harmittaa itseäni, kun en lähtenyt suhteesta aiemmin -ei se mitään elämää ollut, kun mitään en olisi saanut tehdä.
t.4
Oliko teillä kuvioissa lapsia? Kauanko tuosta teidän suhdetta jatkui?
minua juuri se hirvittää, kun eronnut olen jo ennenkin ja nyt vauvamme. Jäisikö sekin reppana sitten " ilman isää" .. Sitten on varmasti koko miehen suku vastassa jne.
Minulta jäi kaikki miespuoliset kaverit pois,kun alettiin yhdessä olla.
Kerran tosiaan oli väkivaltaakin mukana ja syy oli juuri se, että meillä oli käymässä miespuolinen kaveri kun hän ei ollut paikalla. Vaikka itse hän ei sitä mustasukkaisuutta myönnä. Keksii aina jonkin muun selityksen käytökselleen tms.
-ap
Kuka hullu hankkiutuu raskaaksi kahden kk tuttavuuden jälkeen? Tyhmä!
siis meillä kyllä on jo pian vuoden täyttävä lapsi...tuossa aikasemmin kerroin ajasta ennen tätä... Nyt vasta olen " tosissani" herännyt miettimään tätä suhdetta...
mielipiteitä/kommentteja/kokemuksia ottaisin mielelläni vielä vastaan..