kuinka MONI on pakottanut miehen naimisiin??!

17v ja naimisiin 24v ja vuotta ennen naimisiinmenoa kiristin, etta ero tai naimisiin. Oltiin naimisissa 6kk....



Ei kannata kiristää. Mies kosii jos haluaa sinut vaimoksesi.



Nyt olen naimisissa ihanan miehen kanssa, joka kosi 1v tapaamisestamme, siita 2kk kuluttua naimisiin. Ja nyt kaksi lasta.

meille se ei ollu ongelma. Lainan otosta meni n. 2 kk ku mies yllättäen kosi vaikka just oli sovittu et mikään kiire ei ole - tai ehkä just siks mies kosikin.

Kerran ku oli painostettu naimisiin oli varmaan helpotus tietää et samaa ei ollu edessä, mulle ku naimisiin meno ei o ollu mikään must have -juttu. Mä olisin voinu tehdä lapsetki avoliitossa, se on niiden kans kuitenki pienimpiä asioita.



Naimisiin sit mentiin eikä o kaduttanu huonoinakaan aikoina, eikä mikään muuttunu henkikirjottajan sanojen jälkeen.

Mut jos olisin painostanu/pakottanu miehen naimisiin niin olis täytyny varmaan kattoo pari kertaa peiliin, missä oman arvon tunne? Enkö olis luottanu miehen pysyvän muuten paikoillaan ku pakottamalla naimisiin, jolloin eroominen on hiukan hankalampaa.

Ja taas toisaalta, haluun tietää et mies tosiaan halus naimisiin. Ja siks tuliki kysyttyy et onko varma asiastaan.

hingu/painosta/kinua/pakota naista naimisiin? Aivan kuin mies olisi aina se osapuoli, joka loppupeleissä jää aina miinukselle, kävi avioliiton miten kävi... ja jota joutuu jotenkin jujuttamaan, että suostuisi sanomaan sen kohtalokkaan " tahdon" .



miettikääpäs sitä, kiristäjävaimot.

Ei se ole mitään pakottamista, miehellä on siinä tilanteessa aivan oma vapaus valita kantansa. Sitäpaitsi vuosikausien yhdessäolon jälkeen yhteistä omaisuutta ja muuta ajatellen avioliitto on ensisijaisen tunnepuolen merkityksen lisäksi myös järkevä valinta.



En koe, että pakotin. Mieheni ei nyt muutenkaan ole sitä romanttista tyyppiä, joka olisi polvistunut eteeni ja järjestänyt jonkun yltiöromanttisen näytöksen. Luojan kiitos ei...



Ja kyllä tuo on tuntunut olevan oikein tyytyväinen asioiden nykyiseen tilaan... Kuten minäkin.

ei auta kotihommissa, eikä lastenhoidossa, muuttuvat " yllättäen" . Kun kerran pakotetaan naimisiin. Voi kiesus, että moni nainen osaa olla LAPSELLINEN.

Tosi pitkä kihlausaika! Jotenkin sitä ei vain saanut aikaiseksi. Välillä oli puhetta, mutta aina se meni siihen, että sitten joskus...



Itelle naimisiin meno tuli tärkeäksi lasten myötä. Jotenkin tunsin itseni ulkopuoliskeksi perheestä, siis henkisellä tasolla. Miestä ei häirinnyt tämä, luulisin, mutta olihan hänellä sama sukunimi lasten kanssa. Yksi syy miksi häiden vietto siirtyi oli kai kustannussyyt. Omasta pussista maksettava. Mut sitten kun 10 vuotta yhdessä oloa alkoi lähestyä, tuntui sopivalta mennä juuri silloin naimisiin, tuntui ihan kohtalonpäivältä :)



Kyllä minusta on ihana olla osa tätä meidän perhettä. Jotenkin tuntuu, että vielä tiukemmin kuuluu tähän perheeseen.



Kai monilla miehillä on kaikennäköisiä uskomuksia avioliitossa. Onhan miljoonia vitsejäkin miten mies joutuu talutusnuoraan. Jotenkin miesten alitajunnassa on pelko avioitumista kohtaan. Kyllä itelläkin sitten H-hetken lähestyessä alkoi tuntumaan vähän turhankin jännittävältä, vaikka järkeilikin, että ei kai siinä mikään muutu. Mut sitten hääyönä sekä minä että mies oltiin tosi tyytyväisiä ja onellisia. Mieskin sanoi olevansa positiivisen yllättynyt avioliiton merkityksestä noin henkisellä tasolla. Sanoi uudelleen rakastuneensa :) Oli romanttista! Ai että! Mun mies kun ei useasti herkistele, joten kyllä oli hieno kokemus kaiken kaikkiaan. Suosittelen ehdottomasti kaikille!

Uskomatonta mun mielestä. Hirveästipä rakastatte miestä, jos vain naimisiinmenon kautta suostutte jäämään suhteeseen.. Kyllä tosirakkaus säilyy myös avoliitossa, ja tuollainen erolla kiristäminen on todella kypsymättömän ihmisen hommaa. Kertakaikkiaan lapsellista.



Minä en ole pakottanut miestäni naimisiin, enkä pakota. Tiedän, että hän kosii sitten kun sen aika on. Ja nimenomaan mies kosii -häpeäisin silmät päästäni, jos joutuisin sukulaisille kertomaan, että minä kiristin miehen kihloihin.. Jos mies ei jostain syystä koskaan kosisi, niin en olisi moksiskaan, koska avioliitossa rakkaus ei syvene yhtään tästä, mitä se meillä on nyt. Nimenomaan juridisesti asiat toki muuttuisivat, mutta muuten avioliitto ei muuttaisi mitään.

Pidemmällä aikavälillä kyllä ero olisi todennäköisesti ollut edessä, mikäli mies ei olisi kanssani halunnut naimisiin. Minulla on esim. sellainen näkemys, että lapset syntyvät avioliittoon. Muut tehköön kuten haluavat, mutta itselleni omalla kohdalla tämä on tärkeätä.



Minä rakastan miestäni enemmän kuin sinä voit edes tajuta, ja hän minua. Odottele rauhassa kositaanko sua joskus, mulle on ihan sama. Nykypäivänä naisen ei käsittääkseni tarvitse olla se passiivinen osapuoli, joka vain odottaa miehen aloitetta. Meillä nämä aloitteet yleensäkin tulevat aika tasapuolisesti molemmilta, ja se toimii meillä.



Mutta tosiaan, älä ole niin tyhmä, että kyseenalaistat tuntemattomien ihmisten rakkauden!

roikkua tällaisessa suhteessa. Useinhan käykin niin että mies yhtäkkiä löytääkin sen oikean, jonka kanssa menee naimiin muutaman kuukauden kuluttua tapaamisesta.

Kihlaus ei ole muuta kuin lupaus avioliitosta.



Me olemme asuneet yhdessä 11 vuotta. Lapsia on tänä aikana syntynyt neljä. Eipä tuo avioliitto tästä muuttaisi enää yhtään mitään. En minä avioliiton puutteen takia eroaisi miehestäni.

33: Kyseenalaistan rakkauden siinä mielessä, että ei kellään tervejärkisellä ihmisellä voi olla vaihtoehtoina avioliitto (elinikäinen sitoutuminen, tai sitä se on ainakin minulle!) tai lopullinen ero. Jos todella rakastaa, niin ei se silloin ole siitä papin aamenesta kiinni. Ja puhun nyt siis edelleen tästä naimisiinPAKOTTAMISESTA, mitä en ymmärrä.



Jos sinulla on uskonnollinen vakaumus, niin toki ymmärrän, että halusit naimisiin. Mutta hekin, joille avioliitto on äärimmäisen tärkeää, lienevät kertoneet miehelleen jo seurustelun alussa avioliiton merkityksestä ja siitä, että ihan ehdottomasti haluavat joskus naimisiin. Alkamalla seurustella mies on hyväksynyt nuo ehdot, enkä siksi ymmärrä, että minkä vuoksi myöhemmin miestä enää pitäisi pakottaa naimisiin? Rakkaus on hiipunut, mieli on muuttunut, tms. voivat toki olla syinä, mutta siis pakottamisajatuksesta en pidä lainkaan.

Vierailija:

33: Kyseenalaistan rakkauden siinä mielessä, että ei kellään tervejärkisellä ihmisellä voi olla vaihtoehtoina avioliitto (elinikäinen sitoutuminen, tai sitä se on ainakin minulle!) tai lopullinen ero. Jos todella rakastaa, niin ei se silloin ole siitä papin aamenesta kiinni. Ja puhun nyt siis edelleen tästä naimisiinPAKOTTAMISESTA, mitä en ymmärrä.

Jos sinulla on uskonnollinen vakaumus, niin toki ymmärrän, että halusit naimisiin. Mutta hekin, joille avioliitto on äärimmäisen tärkeää, lienevät kertoneet miehelleen jo seurustelun alussa avioliiton merkityksestä ja siitä, että ihan ehdottomasti haluavat joskus naimisiin. Alkamalla seurustella mies on hyväksynyt nuo ehdot, enkä siksi ymmärrä, että minkä vuoksi myöhemmin miestä enää pitäisi pakottaa naimisiin? Rakkaus on hiipunut, mieli on muuttunut, tms. voivat toki olla syinä, mutta siis pakottamisajatuksesta en pidä lainkaan.

Tuo joka on ollut 11 vuotta avoliitossa.

Pidä ihan rauhassa kantasi ja odota vaikka maailman tappiin asti kosintaa. Se mikä sopii sulle, ei sovi jollekin toiselle. Ai, mutta oletko sinä se ihminen, joka on aina kaikissa asioissa oikeassa, ja sinun tekemäsi ratkaisut ovat ainoat oikeat?



T: onnellisesti naimisissa oleva nainen, joka elää sen verran tasa-arvoisessa suhteessa, että molemmilla on sananvaltaa ja oikeus ehdottaa asioita. Ja P.S. mikäli yhtään näin yli kymmenen vuoden kokemuksella miestäni tunnen, niin hän on erittäin onnellinen mies kanssani.

Näytäthän sinäkin roikkuvan suhteessa ja odottavan, että mies kosii.

Minusta olisi ollut todella häpeällistä kertoa sukulaisille, että jouduin odottamaan vuosia ennen kuin mies oli kääntänyt minut nurin ja tutkinut tarkkaan, kelpaanko hänelle vaimoksi. Siihen vaadittiin vuosien yhdessä asuminen ja jopa lapsien tekeminen, ennen kuin mies oli varma, huoliiko hän minut.

Sillä kysehän on vain vaihtoehdon antamisesta. Ei kukaan voi oikeasti pakottaa toista naimisiin normaalissa suomalaisessa suhteessa. Eri asia sitten, jos toinen on jotenkin henkisesti kykenemätön tekemään päätöksiä omasta puolestaan.



Monet miehet tykkää oleilla suhteessa, vaikkeivät kokisikaan sen hetkisen kumppanin olevan se eka valinta. Mun mielestä on vaan hyvä, että tällaiselle miehelle antaa " ultimaattumin" , jotta naisen eikä miehen tarvitse viettää vuosikausia ihmisen kanssa, josta ei ole kuitenkaan ihan varma. Selvän valinnan edessä on pakko tehdä tilit selväksi itsensä kanssa.



Taitaa olla niinkin, että monet pakottamista kammoksuvat ovat vielä nuoria tai uudessa suhteessa, ja heillä on aikaa vielä katsella ympärilleen, jos sen hetkinen suhde sattuisikin kaatumaan, tai että naimisiinmenosta päätetään sitten " joku päivä" . Tilanne on vähän erilainen, jos olet nainen kolmissakymmenissä ja haluat tehdä lapsia, mielellään avioliittoon.

Taisit suutahtaa, anteeksi siitä. En toki väitä, että se elämäntapa mikä sopii minulle, on ainoa oikea. Mutta väitätkö sinä yhä ja edelleen, että nimenomaan RAKKAUDESTA olisit jättänyt miehesi, mikäli hän ei olisikaan mennyt kanssasi naimisiin?



Hienoa kuulla, että olet onnellisesti naimisissa. Myös se on hienoa, että teillä on tasa-arvoinen suhde -niin on myös meillä. Mielestäni se, että haluaa miehen kosivan, on enemmänkin perinteitä kunnioittavaa kuin epätasa-arvoisuutta. Yleisesti ottaen olemme kyllä kumppaneina tasa-arvoiset, kunnioitamme toistemme mielipiteitä, ja toki molemmat saavat äänensä kuuluviin asiassa kuin asiassa. Mieheni kuitenkin tietää, että varmasti hänen kosintaansa suostun, jos hän kosia päättää, ja juuri tästä syystä minä haluan antaa miehelleni vapauden kosia juuri silloin kun hänestä tuntuu siltä, enkä painostaa. Nimenomaan tämä on sitä toisen mielipiteen kunnioittamista, että ei painosteta toista mihinkään, vaan annetaan vapaus toimia juuri niin kuin haluaa.





t.31/36

Sivusta oon seurannu tuttavapariskuntaa, jossa nainen pakottaa miehen naimisiin. Mies rakastaa lapsiaan yli kaiken ja nainen sanoi että jos mies ei suostu naimisiin niin hän lähtee lasten kanssa kotipaikkakunnalleen, joka on toisella puolella suomea. Kun mies tähän sanoi, ettei halua naimisiin niin nainen pakkasi tavarat ja oli kuukauden poissa lasten kanssa ennekuin mies ilmoitti että lastentakia menee sitten naimisiin. Mies nyt sitten lasten takia alistuu tuohon naisen tahtoon ja kärsii tällä hetkellä jo masennuksesta. Nainen taas järjestelee ökykalliita häitä, vaikkei olisi edes varaa. Säälittää pakotetut miehet.:(

Et uskalla kysyä sitä suoraan, koska koet sen pakottamiseksi. Odotat vain vuosia vieressä.



Minusta ei ole pakottamista jos sanoo suoraan, että ei halua elää vuosia takaportti auki. Mies voi vapaasti kieltäytyä jos hän kokee, että ei ole minun kanssa valmis astumaan askelta eteen päin.

Jos mies suostuu niin eihän häntä ole kukaan pakottanut. En ainakaan kertaakaan ole nähnyt miestä kahlehdittuna alttarilla.



Pikemminkin kyseenalaistaisin, miksi mies kokee, että ei halua naimisiin vaan haluaa roikkua avoliitossa.

En koe " roikkuvani" tässä suhteessa, vaan elän onnellisena miehen kanssa, jota rakastan -ja joka rakastaa minua. Suhteemme voi siis hyvin, kiitos vain :)

Nykyaikana kun avoliittoa ei katsota enää niin pahalla, niin mielestäni on järkevää käyttää tämä mahdollisuus, ja tutustua toiseen rauhassa. Muutimme yhteen 6kk seurustelun jälkeen, ja voin kertoa, että tämä aika on mitä antoisinta. Olemme saaneet laittaa kotia kaikessa rauhassa, ja rakentaa yhteistä elämäämme.



Mielestäni vain avioliitto ei muuta rakkautta tai sitoutumisen astetta puoleen eikä toiseen; toista joko rakastaa tai ei (avioliitossa tai ilman). Ja se, että halutaan asua avoliitossa ennen avioliittoa on mielestäni ihan ok, ns. pika-avioliitoissa on tämä ihan sama tutustuminen edessä kuitenkin, tosin vasta papin aamenen jälkeen (ja siinä on aina se riski, ettei yhdessä asuminen sujukaan niin kuin pitäisi). Kesällä olen kaasona ystäväni häissä, ja he avioituvat 8 vuoden seurustelun jälkeen. Missään vaiheessa ei ole käynyt mielessä, että jompikumpi heistäkään pohtisi, " kelpaako" toinen hänelle puolisoksi :) Kyse on usein mm. raha-asioista, ja muista käytännön asioista.



Minä olen ainakin ylpeä sanoessani joskus sukulaisille, että vielä vuosienkin yhteiselon ja naamani töllöttämisen jälkeen mieheni haluaa naida juuri minut :) Ei se mikään häpeä ole (miksi sinulle olisi?), sillä vuosia minut tunnettuaan ja yhtä pitkään rakastettuaanhan mieheni tietää erittäin varmasti, millainen pakkaus olen. Jos heti olisimme menneet naimisiin, tilanne olisi sama, paitsi että mies ei olisi tuntenut minua yhtä syvällisesti kuin tuntee nyt.



Mutta siis avioliitto ei tosiaan ole minulle mikään kynnyskysymys, eroa ei tule vaikka sormukset jäisivät ostamatta. Rakkaus on jossain ihan muualla, kuin niissä sormuksissa.



t.31

olisin avoliitossakin.



Mieheni on sitoutunut minuun jo nyt hankkimalla yhteisen kodin ja rakentamalla yhteisen ihanan elämän minun kanssani. Siis kyllä -juuri minun, ei naapurin Sannan. Toiseen ihmiseen sitoutumiseen ei näet tarvita avioliittoa. Tämän osoittaa jo sekin, että niin monet avioliitot päättyvät eroon -mitäs sitoutumista se semmoinen on, että ensin mennään naimisiin ja sitten erotaan? Ihan samanlainen suhde avioliitto on kuin avoliittokin, ainoana erona juridiset asiat.



Minusta on todella surullista, että avoliitto koetaan suhteena, jossa " takaportti on auki" . Ei se avioliitostakaan eroaminen sen vaikeampaa ole, mitä nyt on harkinta-aika. Ei avioliitto tarkoita elämänkestävää yhdessäoloa sen enempää kuin avoliittokaan. Erotilastoista sen näkee, että avioliitto valitettavan harvalle on enää nykyaikana elinikäinen sitoumus.. Tunnen avopareja, jotka ovat olleet 20-30 vuotta yhdessä, eikä siinä todellakaan ole kyse siitä, että jatkuvasti vielä tiiraillaan parempia. Myöskään vanhempani eivät ole koskaan olleet naimisissa, mutta yhdessähän nuo ovat elämänsä eläneet, seurustelua takana 35 vuotta :)



Minä en tule kosimaan miestäni ihan vain siksi, että naimisiinmeno ei ole minun elämässäni välttämätön asia. Toki se olisi kruunu suhteelle, mutta ei mikään pakollinen. Ja todellakin olen perinteitä kunnioittava, ja haluan, että mies on se joka kosii, jos joskus kihlat vaihdetaan. Mielestäni sellainen vihjailu miehelle, etteikö hän tarpeeksi minua rakastaisi ellei kosisi, olisi mautonta ja typerää, eikä vähiten siksi, että tiedän miten paljon hän minua rakastaa.



Juuri noin (katalasti vihjaillen ja erolla uhkaillen) minun mielestäni toimivat ne, jotka ' pakottavat' miehensä naimisiin. Jos sinä olet vain kosinut miestäsi etkä uhkaillut, ethän sinä silloin ole häntä pakottanutkaan -eli miksi sinä suutut nyt näistä pakottamispuheista? :)



t.31