Lue keskustelun säännöt.
Olen niin väsynyt ja masentunut ja tuntuu, ettei ole ketään kelle puhua.
29.11.2005 |
Meillä on kaksi pientä lasta ja olen lähes koko ajan heidän kanssaan yksin (mies töissä). Käymme kyllä puistoissa ym. mutta kaipaisin omaa ja kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Omat sukulaiseni ovat sitä mieltä, että itse olen lapseni hankkinut (mikä totta tietenkin onkin), niin itse ne myös hoidan.
Vastaan yksin kaikesta kotona, siivouksesta, ruuista, kaupassakäynneistä ym. Tuntuu, etten saisi valittaa, kun lapsia on vain kaksi, mutta isompi on uhmassa ja kun hän aloittaa huutamisen, mulle tulee tunne, että voisin tehdä mitä vaan, ettei tarttis sitä kuunnella.
Huudan ja itken kotona, ja on tunne, että lapsille olis parempi olla jonkun muun hoidossa. Mieskin ansaitsisi paremman vaimon. Joskus mietin jopa, etten jaksa enää ja tulen hulluksi. Mutta mitään varsinaista ratkaisua tähän umpikujaan en keksi. Äitiyslomaa on jäljellä vielä neljä kuukautta.
Halusin vaan purkaa mieltäni, on niin paha olla.
Kommentit (8)
Entä pysytykö puhumaan miehesi kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MLL tarjoaa lapsenvahteja suht edullisella tuntiveloituksella ja palkattu kotisiivousapukaan ei tule niin kalliilsi kun siitä saa -60% vähennyksen verotuksessa. Noista voisi olla hetken helpotusta jos sukulaiset tosiaa tylyttää tuolla tavoin.
Uhmis on niin miten sen nyt sanoisi... äsyttävä, ettei sitä viitsi sukulaisille edes yrittää laittaa hoitoon (vinkuu ja huutaa sielläkin). Pääsen kyllä välillä lenkille tai kaupassa käymään yksin, mutta tuntuu, ettei se pari tuntia enää riitä, tarvitsisin kunnon irtioton.
Mies osaa ja hoitaakin lapsia kiltisti, jos pyydän, mutta hänkin on todella väsynyt. En raaski miehen kontolle lykätä kaikkea vastuuta ja ennen kaikkea kitisevää kaksivuotiastamme, jos hän on pari tuntia päivästä kotona.
Koko asian ajatteleminenkin itkettää, vaan itkeminen on harrastukseni nykyään. Lapsikin jo sanoo, ettei sulla äiti ole mitään hätää. Tietäisipä vain... Ja sinnulle kohtalotoveri voimia!
itkevä ap
Eniten harmittaa se kun anoppi viisastelee. Hän neuvo miten pestän pyykit ja miten siivotan ja miten lasta kasvatetaan jne. Mä teen kaikki väärin.
Emme asuu anopin kanssa yhdessä, hän käy kylässä tai soitta ja " muistuttaa" asioista. Se luo lisää paineita. Ottais lapsen ja menis vaikka puistoon mutta ei...
Ei sitä tiedä, vaikka tunnettaiskin, koska ei kavereillekaan kerrota näitä, sehän on kuin myöntäisi epäonnistumisensa. Oikeasti vaan pitäisi pyytää apua ja muiden olla myötätuntoisia ja auttaa. Ei siinä anoppien arvostelevat puheet auta. Tekisivät jotain lastenlastensa hyväksi!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuvat kuitenkin kohtuullisen lähellä.
ap
joku hoitaja, vaikka koululainen tai MLLn hoitaja?
Ja ehdottomasti sinun täytyy sopia miehesi kanssa että pääset 1-2 kertaa viikossa edes kävelylle tai kirjastoon ilman lapsia, jolloin mies hoitaa heitä.