Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olette kamalia, empatiakyvyttömiä paskoja, iso osa teistä!

Vierailija
17.12.2005 |

Siis kun teille kerrotaan todellisesta murhenäytelmästä (tuo Honkajoen turma), niin heti julistatte " TIETÄVÄNNE" , miten lapset oli jätettty pihalle ja se on vanhemmille oikein, jos lapset hukkuvat.



Kuinka te kehtaatte?



STT kertoo seuravaa:



" Kolme- ja viisivuotiaiden veljesten pelätään hukkuneen

lauantaina iltapäivällä Karvianjokeen Honkajoella Satakunnassa.

Kankaanpään poliisin mukaan lasten jäljet johtivat läheisestä

kotirannasta jäälle ja päättyivät sulaan.

Poliisin mukaan lapset olivat olleet pihalla keskenään vain

lyhyen aikaa.

-Lasten äiti oli jäänyt sisälle vaihtamaan perheen

nuorimman lapsen vaippoja ja laittamaan tätä nukkumaan

aikomuksenaan lähteä myös ulkoilemaan. Hän oli seurannut lasten

leikkejä ikkunasta, mutta jossain välissä he olivat kadonneet

näköpiiristä, vanhempi konstaapeli Veli-Pekka Harju kertoo.

Perheen pihapiirissä on tehty etsintöjä yli 20 ihmisen

voimin, mutta toistaiseksi ainoat havainnot lapsista ovat jäälle

johtaneet jäljet. Paikalle on tulossa alkuillan aikana

sukeltajia jatkamaan etsintöjä jään alta."



Kauhea onnettomuus, ja täysin kuviteltavissa melkein kenelle tahansa. Voimia perheelle ja



):=O paha silmä teille, jotka kehtaatte tässäkin tilanteessa besserwisseröidä toisten murhenäytelmälle.

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

voi tietää millon omalle kohdalle sattuu joku tragedia.

Vierailija
2/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis äiti-ihmiset julistavat, miten on jollekin oikein, jos sen 3 ja 5-vuotiaat pikkulapset kuolee jäihin. Minusta SE on oikeasti järkyttävää. Onnettomuuksia tapahtuu, mutta miksi edes silloin eivät muut osaa olla tukena?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
4/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihmisten pelleilyfoorumi. Kommentoidaan ilman vastuuta sanomisistaan. Kasvotusten tätä ei tapahtuisi.

Vierailija
5/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuon hukkumisketjun, ja molemmissa oli niin törkeää tekstiä, että saa tämä palsta nyt mun osalta jäädä hautumaan omiin liemiinsä. Hyvä niin, jääpähän aikaa muuhun.



Ja mulle on turha laitella mitään linkkejä, en käy niitä kattelemassa. Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta teille kaikille, ikään, älykkyysosamäärään, koulutukseen, tulotasoon, empatiakykyyn, sosiaaliseen lahjakkuuteen, asuinpaikkaan, miehen tuloihin, lasten ominaisuuksiin jne. katsomatta.

Vierailija
6/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse menetimme lapsen tapaturmassa, ja meille sanottiin noin ihan suoraan. Arvatkaapa, paljonko meni yhteiskunnan rahaa, kun me kuljettiin terapiassa tuon syyllistämisen takia. Kodinhoitajakin oli meillä satoja päiviä ja vieläkin apua tarvitsemme...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ainakaan muista mitään tuollaista sanoneeni...

Vierailija
8/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

-ap, ei 13-

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vittu tätä palstaa ja näitä hemmetin imbesillejä, jotka täällä syytää vaikka mimmosta paskaa toisten luettavaksi. MISTÄ semmoisia ihmisiä sikiää kun nää syyttelevät besserwisserit?!

Vierailija
10/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja se todella tarkoittaa sitä, ettei valvota vain toisella silmällä ikkunasta. IKÄVÄ ASIA, mutta niin vain ON!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muutaman rivin uutisen perusteella emme voi mitenkään tietää kaikkia yksityiskohtia. Mutta voisimme sen sijaan ymmärtää, että perhettä on kohdannut kamala murhenäytelmä, ja he tarvitsevat kaiken tuen.

Vierailija:


ja se todella tarkoittaa sitä, ettei valvota vain toisella silmällä ikkunasta. IKÄVÄ ASIA, mutta niin vain ON!

Vierailija
12/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keskustelun taso romahti, kun nimimerkkipakko poistui. En sitten tiedä, paljastavatko ihmiset nyt oikein, mustan sisimpänsä täällä vai provosoivatko. Pelkään, että pikemminkin edellistä.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuntuu ettei kaikki ole kyllä ihan terveitä...

Vierailija
14/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

mitä pahimpia korppikotkia : (

Terveisin Katjuzza

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuo lasten kuolemat ja murhat ovat surullisia, kamalia tapauksia. Mutta ne ovat yksittäistapauksia, joita aina tulee sattumaan.



Hirveintä ovat nämä tavallisten ihmisten mielipiteet ja asenteet, joista näkee, että he ovat tunteettomia, kylmiä, itsekkäitä ja täysin kyvyttömiä empatiaan. Ja nämä äidit kasvattavat oppiensa mukaan lapsensa.



Silloin meillä on paha maailma, kun nämä julmasti ajatteleviksi kasvatetut lapset ovat aikuisia. Ei vielä, vaikka pahoja juttuja joskus sattuukin.

Vierailija
16/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

enkä jaksanut lukea läpi näitä solvauksia... Mutta ap on kyllä aivan oikeassa. Mutta kun ajattelee sitä, että maailmassa on nykyisin hyvinkin paljon empatiakyvyttömiä ihmisiä, niin en ihmettele lainkaan. Se ihmisen typeryys oikein tuntuu korostuvan, kun pääsee kirjoittamaan ihan anonyyminä. No, toivottavasti nukkuvat yönsä hyvin.

Vierailija
17/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

julmasti ja ajattelematta lainkaan miltä tuollainen menetys oikeasti mahtaa tuntua. Mietin monta kertaa, että eikö tuollaisilla ihmisillä ole ollenkaan omaatuntoa ja miten he todellakin pystyvät ne yönsä nukkumaan. Ehkä he sitten vain eivät ajattele asioita niin syvällisesti. Itselläni on lähes samanikäiset lapset ja kyllä kyyneleet tulee silmiin kun asiaa ajattelee. Tiedän itsekin että lapseni ovat miljoona kertaa olleet hetkittäin vartioimatta ja sinä aikana olisi voinut tapahtua mitä vaan. Äidin syyllistäminen on pahinta mitä tässä tapauksessa voi tehdä.

Vierailija
18/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

siinä tutkijat kiinnittivät erityisesti huomiota siihen, miten suoria ja negatiivisia, vihaisia osa viesteistä oli.



tämä tutkimus käsittääkseni on vielä keskeneräinen...

Vierailija
19/19 |
17.12.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

hylpyl:


julmasti ja ajattelematta lainkaan miltä tuollainen menetys oikeasti mahtaa tuntua. Mietin monta kertaa, että eikö tuollaisilla ihmisillä ole ollenkaan omaatuntoa ja miten he todellakin pystyvät ne yönsä nukkumaan. Ehkä he sitten vain eivät ajattele asioita niin syvällisesti. Itselläni on lähes samanikäiset lapset ja kyllä kyyneleet tulee silmiin kun asiaa ajattelee. Tiedän itsekin että lapseni ovat miljoona kertaa olleet hetkittäin vartioimatta ja sinä aikana olisi voinut tapahtua mitä vaan. Äidin syyllistäminen on pahinta mitä tässä tapauksessa voi tehdä.

Olen joskus miettinyt, mistä sellainen primitiivireaktio johtuu, enkä osaa keksiä muuta kuin voimattomuuden tunteen ja pelon epävarmuutta ja ennustamattomuutta kohtaan. Kun ei voida hallita elämää, yllärit ja onnettomuuden vihastuttavat ja halutaan etsiä niille konkreettinen syy.

Mies esim. saattaa suuttua lapselle, jos hän kolhii itseään. Että " miksi et varonut?" . Olen häntä tästä moittinut ja hän yrittää nykyään olla empaattisempi.

TAVALLAAN kyse ei kuitenkaan ole siis myötätunnon puutteesta, kyllä hän lasta siinä säälii ja haluaa hänen oloaan helpottaa. Mutta primitiivireaktio on ensin - jos hän ei muista sitä hillitä - syntipukin etsintä!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän seitsemän