Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

työnkierto on perseestä

05.01.2007 |

Olin reilun kaksi vuota työssä mistä pidin. Kolmisen kuukautta sitten kuitenkin työpaikassamme pomoni päätti, että minä ja eräs toinen vaihdamme paikkoja. Eli tää toinen opettelee mun homman ja minä tämän toisen homman. Juttu oli ihan alussa ok, kun ajattelin, että eihän se kauaa kestä. Mutta nyt sitä on kestänyt jo kolmisen kuukautta. Eikä siinä mitään, jos työt olisivat yhtään edes samanlaisia, mutta ne eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Minun " entinen työni" on paljon vaikeampaa kuin tämä " uusi" työni, jota nyt teen. Tälle toiselle asia on ihan ok, kun hänelle asia on uutta ja mielenkiintoista ja aina oppii jotain uutta, mutta minulle ei, koska olen jo nähnyt työn melkein kaikki puolet, ja tunnen osaavani asian jo ihan tarpeeksi.

Tällä hetkellä työinnostukseni on täysin NOLLA ja joka aamu suorastaan tunne inhoa töihin mennessäni. Ennen sentään pidin työstäni, jos työstä nyt ikinä voi pitää, mutta kuitenkin menin melekin mielelläni töihin. Toisin kuin nyt.

Se on kiva, kun pomo vaan päättää asioista, eikä kysy ollenkaan niiden mielipidettä joita asia koskettaa. Kun asiasta kysyy, niin saa vain vastauksen " Jatketaan vielä vaan" .

Minun mielestäni tälläinen toiminta ei ole ihan reilua......

Olisi kiva tietää, koska taas menemme normaaliin päiväjärjestykseen, vai onko tämä pysyvä järjestely. Jos on, niin sitten haluan kyllä tietää mihin päätös perustuu, ja miksi niin on päätetty. Ja jos tämä jatkuu vielä pitkään, niin täytyy kai alkaa katseleen uutta työpaikkaa tai sitten hankkiutua mahdollisimman nopeasti raskaaksi, ja olla rakauden varjolla saisaslomalla todella useasti, jotta saavat kokea nahassaan edes vähän samaa kuin minä.



Että ei voi muuta sanoa, kuin että voihan V...U.



Onko muita kohtalotovereita?

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
06.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan sinä järkeä silloin kun esim. jotain työtä tekee firmassa vain yksi henkilö joka on eläköitymässä tai muutenkin vain yksi. Meillä juuri sanottiin, että kaikkia töitä pitäisi osata vähintään 3 henkeä, koska jos yksi on lomalla ja yhdelle sattuu jotain (sairasloma, tapaturma, vaikka ei mitään vakavaakaan) niin ei olisi hommat sitten ihan solmussa. Samoin käyttöoikeuksien kanssa. Eli pitää olla varahenkilön varahenkilökin.



Näin se on ihan järkevää, mutta jos vaihdetaan hommia ihan " muuten vaan" ja ilman neuvottelua niin se on vähän tyhmää. Tekeekö sinun hommiasi (siis niitä entisiä) kukaan muu? Eli oliko ideana löytää sinulle varahenkilö?



Meillä on menossa työnkierto ja itse tiiminvetäjänä joudun miettimään näitä kiertoon laitettavia ihmisiä yms. aiheeseen liittyvää. Mielestäni ei ole oikein laittaa kiertoon ihmisiä kysymättä yhtään mielipidettä. Joskus niin on pakko tehdä olosuhteiden pakosta, mutta näin kai teillä ei ollut vaan vaihdettiin työnkuvia vaan että voidaan sanoa, että firmassa käytetään työnkiertoa?



Sinuna menisin pomolle puhumaan tilanteesta. Kysyt kauanko teillä on työnkierto (meillä on kerrottu se etukäteen, että puolen vuoden päästä vaihtuu taas tilanne jne.) ja mitä sen jälkeen eli palaatko omaan työhön vai opetteletko kolmannen homman? Lisäksi kannattaa kertoa että et ole tyytyväinen nykyiseen työnkuvaasi, koska tyytymätön työntekijä ei ole tehokas ja näin ollen ei myöskään firmalle hyväksi.

Vierailija
2/3 |
06.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

pomon vastaus on liian ympäripyöreää niin keskustele pomon esimiehen kanssa. Ja jos kumpikaan ei auta niin ota yhteyttä liittoon. Kyllä vastauksia pitää aina saada.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
06.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä lukee sun työsopparissa? Mikä on nimetty työnkuva? Muuhun kuin siihen sisältyvään työhön pomolla ei ole oikeutta sinua siirtää! No, tämä on juridinen näkökulma. Toinen asia on, että tietty meistä jokainen joutuu lutviutumaan ja sopeutumaan duunissa yhteen ja toiseen asiaan, ettei tule leimatuksi hankalaksi. Joka tapauksessa: puhu ihmeessä pomon kanssa asiasta - fiksusti ja aikuisesti, etukäteen perustelut miettien. Peitellysti ja hyvin hienovaraisesti voit tuoda esiin myös sen, että näin epämotivoiva työtilanne pakottaa sinut miettimään muita vaihtoehtoja (eli että jos tilanne ei muutu, sinä joudut valitettavasti etsiytymään muun työnantajan palvelukseen).

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kahdeksan yksi