Paha mieli esikoisen puolesta, kun vauva tuli taloon...
meillä on siis 3 viikon ikäinen vauva ja esikoinen on 1v11kk.
Esikoinen on ollut tosi kiltti tyttö ja nyt vauvan tulon myötä on tullut aivan käsittämättömiä juttuja, jotka tietenkin astuvat esiin juuri silloin kun äitin pitäisi imettää tms. Maitoa on tullut ihan toistaiseksi ok, mutta koska stressaan sen tuloa jatkossakin, olen varma että se loppuu hetkenä minä hyvänsä..
noh, ongelmana, tai pikemmikin pahan mielen aiheuttaa tämän vanhemman kohtalo, koska:
Huudan ja kiroilen hänelle
-kun tutkii esim. vauvan vaatteita ja levittelee niitä.
-vahingossa sotkee pöydässä
-kitisee
-kiukuttelee pukemisen kanssa
lista on loputon...
raukka säpsähtää jo pelkästään kun nostan vähän ääntä :((
lisäksi olen alkanut tukistaa häntä, laittanut omaan huoneeseen ja oven kiinni ym ym.
parka hokeekin jatkuvasti että:- " X" (oma nimi) on höpö, anteeksi..
Tää on ihan kauheaa, helpottuuko tämä tästä, olen aivan yli-ampuva ja räjähdysaltis. Onko muilla samanlaista vai pitäiskö olla oikeasti huolestunut ja puhua neuvolassa asiasta?
Päiväkodistakin sanottiin suoraan, kun äitiysloma alkoi, että päivähoitoa on lähes mahdoton saada ja kyllä sinä kahden pienen kanssa pärjäät kotona ym, mutta entäs lapsi, pärjääkö hän kotona " agressiivisen" äitinsä kanssa ja onko se hänelle hyväksi, voiko se mitenkään olla parempi olla kotona tässä tilanteessa?
Kaiken lisäksi en saa vauvalle mitään rytmiä, ei suostu nukkumaan ulkona, enkä uskalla lähteä puistoonkaan esikoisen ja vauvan kanssa, kun alkaa kitisemään heti kun vaunut pysähtyvät, että saisin leikkiä vanhemman kanssa...emme siis kukaan pääse uloskaan.
jos oisin tämän tiennyt, niin saattaapa olla että olisin jättänyt tekemättä :(((
Kiitos valmiiksi, jos kertoisitte omia tarinoitanne..ja mielellään selviytymis-sellaisia;)
Kommentit (25)
Koeta laskea kymmeneen, ennenkuin sanot pahasti, tukistat tms.
Minun lapsillani on ikäeroa hiukan enemmän, 2,5 v. Kun kuopus syntyi, esikoisella oli tosi paha uhmakausi meneillään ja monesti tuntui ihan voimattomalta. Esikoinen teki kaiken kielletyn ja vielä hiukan lisääkin, jotta saisi jakamatonta huomiota. Jouduin ihan tosissani miettimään päivämme kulun niin, että kaikilla olisi mahdollisimman helppoa ja mukavaa.
Sinun vanhempi lapsesikin luultavasti nukkuu päiväunet, käytä se aika omaan rentoutumiseesi, jotta jaksat iltapäivän. Kutsu kylään kavereita, tee asioista, joista nautit.
Ja jos oikein pahalta tuntuu, puhu neuvolassa.
Luultavasti puolen vuoden päästä elämänne näyttää jo erilaiselta. :)
Mitähän tuohon nyt sanoisi. Meillä on vauva 3kk ja esikoinen 1v7kk ja kieltämättä nykyään tulee herkemmin korotettua ääntä, ei tosin noin herkästi mitä itse kuvailit. Paras neuvo mitä voin antaa on että RELAA NAINEN!!! Älä ny ressaa siitä jos lapsi sotkee tms. ja päätä etukäteen miten reagoit kun jotain ärsyttävää tapahtuu.
Tukistaminen kannattaa lopettaa heti, siitä on liian helppo jatkaa kovempiin otteisiin.
Yritä päästä ulos lasten kanssa, kyllä kai se esikoinen tykkää yksinkin leikkiä hiekkalaatikolla kun itse heijailet vaunuja? Tai menkää puistoon silloin kun siellä on muita äitejä ja lapsia. Yritä järjestää yhteistä aikaa esikoisen kanssa, pyydä vaikka isää hoitamaan vauvaa.
Ja ei se maito tuosta vain lopu. Usko itseesi niin imettäminen onnistuu ihan varmasti.
Tsemppiä kovasti!!! Toivottavasti kirjoitukseni ei pahoita sinun mieltä, se ei ole ainakaan tarkoitus.
Voisiko räjähdysherkkä tilanteenne johtua siitä, että päivissä ei ole mitään rytmiä ja sen seurauksena kaikki ovat ärtyisiä? Itse huomasin oman pinnan olevan tosi kireä ennen rytmin löytymistä toisen lapsen syntymän jälkeen ja esikoinenkin vain kiukutteli.
Jos vauva ei suostu nukkumaan paikallaan olevissa vaunuissa niin voisitte vaikka käydä kävelyllä esikoisen kanssa, jos hän vain jaksaa kävellä. Tai sitten menette puistoon ja jos vauva itkee, niin hyssyttelet vaunuja. Esikoisesi osaa varmaan leikkiä yksinkin.
paitsi että esikoinen on uhmis... ja äiti on tosiaan aika ajoin melko räjähdysherkkä. Meillä myös esikoinen kiukkuaa eniten juuri silloin kun imetän vauvaa. En ole onneksi tukistanut tai tehnyt muutakaan sellaista, mutta huutanut olen kyllä kurkku suorana ihan liikaa. Ja kiroillut myös, mikä on ihan ala-arvoista käytöstä äiti-ihmiseltä... ei voi mitään kun pinna palaa niin se palaa. Olen yrittänyt hillitä raivoamistani sillä, etten ala komentamaan ihan pienistä asioista ja toisaalta olen sanonut esikoiselle, että silloin kun sua alkaa suututtaa sun pitää tulla äidin syliin rauhoittumaan. Se on joskus tepsinyt. Ja toisaalta olen yrittänyt myös myötäillä esikoista mahdollisimman paljon ettei riitaa tulisi, koska suurin osa yhteenotoistamme on ihan typeriä. Ei mulla valitettavasti mitään selviytymistarinaa ole kerrottavana, mutta halusin vain sanoa, että muilla on ihan samanlaista ja hormoonit ne varmaan omat agressiot aiheuttaa (koska ainakaan mä en ole mikään agressiivinen tyyppi muuten). Kyllä se siitä varmaan. Vuoden parin päästä naperosi leikkivät jo keskenään etkä näitä aikoja paljon muistakaan enää. Tsemppiä!
laitan vauvan kantoliinan ja esikoisen rattaisiin ja käydään kävelyllä. Meidän vauva ei viihdy vaunuissa mutta kantoliinassa nukkuu kuin tukki.
t. 4
meillä tämä auttoi, että isosisko sai olla hyödyksi.
Meillä isompi jäi automaattisesti kotia hoidosta pienemmän synnyttyä. Muutamilla kavereilla hoitoa jatkettiin ja seuraamukset eivät olleet hyvät. HOitopäivän jälkeen isompi kävi vauvaan kiinni, läpsittiin, hakattiin äitiä jne. Muutamilla isompi olikin parin kuukauden päästä itse tunnustaneet, että oli sen takia ilkea vauvalle, koska se vei äidin ja vauva sai olla äidin kanssa ja isompi ei.
Reippaasti ulos vaan. Tiedän, että kynnyt on korkea, mutta kyllä se siitä. Itse käyn nykyisin jo lasten kanssa keskenään kaupassakin.
ja elämäntilanne oli aika sekava muutenkin. Vauva ei nukkunut päivällä kuin max 30 min kerrallaan ja esikoisenkaan päiväunet ei olleet kovin pitkiä. Mies huiteli mennä omilla retkillään. Huusin lapsille, kirosin, välillä tukistinkin, olin ihan hirviö. Ovat nykyään koululaisia ja ihan selväjärkisiä. Hermoni ovat palanneet, nautin lapsistani ja elämästäni ja kadun hirveästi, miten lasteni varhaislapsuus meni piloille, kun olin niin kamala.
Me ulkoilimme paljon, kävimme kylässä, minulla oli muutakin elämää kuin kotiympyrät, mutta siellä kotona kaikki olikin niin sekaisin, että avioero olisi varmasti ollut paras ratkaisu. Olin liian arka ja asuinpaikkakunnallamme vielä sen verran uusi, etten uskaltanut tehdä niin radikaalia ratkaisua.
En osaa neuvoa sinua ap. muutoin kuin että aina kun kirous on tulossa, nielaise se, kun käsi ojentuu tukistaakseen, halaa ja taputa sen sijaan.
Paitsi esikoinen jo 2,5 vuotias ja tekee just tahallaan kaiken kielletyn, jotta saisi huomiota. Itsekin oen sortunut käsittelemään lasta liian kovakouraisesti, en ole tukistanut, mutta aika ronskisti siirtänyt pois esim. sylistä jos vaan rimpuilee kun puetaan. Ja paha mielihän siitä tulee molemmille.
itsekin suosittelisin tota, että yrität kuitenkin ylläpitää sitä esikoisen rytmiä ja pikkuhiljaa saada vauvankin käymään samaan tahtiin.
ja me kaikki ollaan siitä selvitty ajan kanssa. Esikoinen oli 2,5 vuotias kun vauva syntyi ja kaikki oli alkuun tosi vaikeaa... vasta kun vauva oppi ryömimään ja tutkimaan maailmaa, alkoi helpottaa. Minä myös olin esikoiselle tosi ilkeä.. Ärsytti kun olin imettämässä niin isompi alkoi huutaa niin ettei vauva saanut unta tms. siinä sitten karjuttiin koko porukka...
Toisen vauvan tuloa taloonhan verrataan siihen, että aviopuoliso toisi mukanaan yht`äkkiä toisen aviopuolison jolle täytyisi olla kiltti ja tehdä tilaa...noinkohan meiltä aikuisiltakaan kävisi ihan helposti..
Mustasukkaisuus on siis normaalia lapsellekin ja uskon että teilläkin tilanne helpottuu kun esikoisesi tottuu vauvaan eikä vauva tarvitse sinua enää niin paljoa. Yritä puhua vaikka neuvolassa tunteistasi jos hoitaja siellä tuntuu mukavalta juttukaverilta.Siellä ainakin ymmärretään sekä sinua että lasta..
Kyllä tässä on itsekin monesti tullut mietittyä että mihin soppaan sitä on itsensä laittanut kun on ollut kaksi pientä lasta jaloissa pyörimässä..yhden kanssa oli niin paljon helpompaa.
Mutta lapset onneksi kasvaa ja alkavat viihtyä itsetseenkin jolloin meillä vanhemmilla jo helpottaa =)
Eli sitä odotellessa sitten vaan on mentävä eteenpäin.
Anna ajan kulua ja muista että isokin lapsesi on vielä kovin pieni, joka myös tarvitsee äitiä ja huomiota.
Paljon jaksamista ja voimia kahden pienen lapsen kanssa =)
ainakin minä huomaan juuri noita oireita kun olen kuolemanväsynyt. sinä tarvitset unta ja lastenhoitoapua, et psykiatria. Mies ja mummot ja kummit nyt apuun, hoitavat vauvaa välillä kun sinä ensin nukut ja sitten leikit esikoisen kanssa. Joku siivoamaan teille edes kerran, meillä mies tilasi kerran vauva-aikana meille siivoojan 4 tunniksi kun kaikki kaatui päälle.
Se ei ole sinun vikasi, mutta vaadi apua jos et itsesi niin raukka pikkuisen esikoisesi takia, joka ei ymmärrä että mikä hänessä yhtäkkiä on vikana kun ennen äiti rakasti mutta ei enää.
on tullu taas " normaali" . Eli en huuda ja vaahtoo koko ajan esikoiselle. Yheltä kaverilta kysyin, et miks oon tällänen ja se sano, et sil oli aivan sama juttu, ku niitten kakkonen synty. Et toivottavasti ja varmaankin sullakin menee aikaa myöden ohi toi vaihe. Ite mainitsin neuvolas asiast ja se th katto mua, ku jotain vähä-älystä. (Mikä kyl sillon olinkin :))
Ensimmäiseksi neuvon sua hankkimaan kantoliinan. Siihen saat vauvan nukahtamaan ja kätesi vapaaksi esikoista varten. Alku liinan kanssa voi olla takkuista, mutta vauva kyllä oppii siihen.
Toiseksi muista, että esikoisesi on vielä tosi pieni, vaikka vaikuttaakin nyt isolta vauvan rinnalla.
ajattele jos miehesi toisi yhtenä kauniina päivänä kotiinne vieraan naisen ja sanoisi: " Tässä on uusi vaimoni. Teitä on nyt kaksi, koittakaa tulla toimeen, rakastan teitä molempia yhtä paljon." Miltä susta tuntuisi? Samalta tuntuu esikoisestasi.
Kehu esikoista aina kun tekee oikein. Kehu häntä myös muille aikuisille niin että hän kuulee sen. Se tekee mannaa lapsen itsetunnolle ja sitä hän nyt tarvitsee ja on ansainnut.
Päivähoito ei ole mun mielestä oikea ratkaisu teidän tilanteeseen. Miltä susta tuntuisi jo miehesi lähettäisi sut jonnekkin muualle ja jäisi uuden vaimon kanssa kotiinne?
Keksi joku yhteinen harrastus sinulle ja esikoiselle, jotta hän saa välillä ihan omaa aikaa äitinsä kanssa. Tähän suunnitelmaan kuuluu, että ostat Aventin rintapumpun (ihanan helppokäyttöinen)ja pumppaat sillä maitoa, jotta isä pystyy välillä hoitamaan vauvaa. Ja tuttipullosta juomistaitoa täytyy ylläpitää. Meillä 3:n viikon tauko oli liikaa, jonka jälkeen vauva ei suostunut juomaan tuttipullosta enää ollenkaan.
Tärkeää on myös se että otat vähintään kerran viikossa aikaa itsellesi. Lähdet vaikka kävelylle aina torstaisin. Kun äiti voi hyvin, voi koko perhe hyvin.
anna kämppä olla miten on, ei ne lapset siitä välitä. otatte miehen kanssa yhden päivän viikossa, jolloin siivoatte paremmin. toinen voi vaikka mennä ajelemaan lasten kanssa siksi aikaa, kun toinen siivoaa. esikoinen voi ulkoilla esim. naapurin tädin ja hänen lastensa kanssa yhdessä, jos et itse pääse ulos, tai isän kanssa illalla. niin meillä tehtiin. alku on kamalaa, tiedän kokemuksesta. meillä aikalailla sama ikäero kuin teilläkin. yritä vain keskittyä siihen imetykseen ja siihen, että esikoinen saa ruokaa ja vaipanvaihdon. vieraita ei minun mielestä kannata pyytää ihan heti kylään. etsit ensin itse rytmin lasten kanssa ja sitten voi jo keskittyä johonki muuhun. rytmi on kaiken a ja o. meidänkään kuopus ei viihtynyt vaunuissa. sylissä nukkui ja tissillä. tykkääkö esikoinen katsoa lastenohjelmia? ei ole mitään vaaraa, jos alkuaikoina katsoo hieman tavallista enemmän piirrettyjä, saat ainaki silloin rauhassa imettää tai levähtää. meillä nyt lapset 3v ja 1½v ja ovat parhaat kaverukset! kyllä se kuitenki kannattaa hoitaa itse se esikoinenkin, tulee lämpimät suhteet sisaruksille. tsemppiä! ja voimia! ajattele, ettei se ole ikuista, kyllä se helpottaa mitä vanhemmaksi vauva kasvaa!
Kyllä se rytmi vielä löytyy ja elämä alkaa helpottua, eikä siihen mene edes kauan. Muutama viikko ikää lisää vauvalle ja syöttövälit pitenee ja unijaksot samoin. Tsemppiä!
Oma pinna on myös tiukalla ja näiden kirjoitusten lukeminen sai oman oloni paremmaksi. En siis ehkä olekaan maailman huonoin äiti, vaikka joskus huudankin esikoiselle :)
Ja kun imetät voi esikoinen imettää omaa vauvaansa.
Puhu esikoisen kanssa tunteista; siitä että joskus kaikkia harmittaa ja siihen auttaa kun halataan. Näin esikoinen oppii ettei ole vaarallista ja pelottavaa jos äidillä välillä menee hermot.
Jos tuntuu kaoottiselta voit katsoa paperista,että mitäs seuraavaksi :-) Näin minä tein kun alku takkusi. " Alku on aina hankalaa"
En varmasti olisi huutanut tai muuten rieuhunut. Tämä ajatuskuvio sai minutpysymään aisoissa. Ei ole pienen vika, että äiti on saanut vauvan ja häneltä riistetään äiti.