Paha mieli esikoisen puolesta, kun vauva tuli taloon...
meillä on siis 3 viikon ikäinen vauva ja esikoinen on 1v11kk.
Esikoinen on ollut tosi kiltti tyttö ja nyt vauvan tulon myötä on tullut aivan käsittämättömiä juttuja, jotka tietenkin astuvat esiin juuri silloin kun äitin pitäisi imettää tms. Maitoa on tullut ihan toistaiseksi ok, mutta koska stressaan sen tuloa jatkossakin, olen varma että se loppuu hetkenä minä hyvänsä..
noh, ongelmana, tai pikemmikin pahan mielen aiheuttaa tämän vanhemman kohtalo, koska:
Huudan ja kiroilen hänelle
-kun tutkii esim. vauvan vaatteita ja levittelee niitä.
-vahingossa sotkee pöydässä
-kitisee
-kiukuttelee pukemisen kanssa
lista on loputon...
raukka säpsähtää jo pelkästään kun nostan vähän ääntä :((
lisäksi olen alkanut tukistaa häntä, laittanut omaan huoneeseen ja oven kiinni ym ym.
parka hokeekin jatkuvasti että:- " X" (oma nimi) on höpö, anteeksi..
Tää on ihan kauheaa, helpottuuko tämä tästä, olen aivan yli-ampuva ja räjähdysaltis. Onko muilla samanlaista vai pitäiskö olla oikeasti huolestunut ja puhua neuvolassa asiasta?
Päiväkodistakin sanottiin suoraan, kun äitiysloma alkoi, että päivähoitoa on lähes mahdoton saada ja kyllä sinä kahden pienen kanssa pärjäät kotona ym, mutta entäs lapsi, pärjääkö hän kotona " agressiivisen" äitinsä kanssa ja onko se hänelle hyväksi, voiko se mitenkään olla parempi olla kotona tässä tilanteessa?
Kaiken lisäksi en saa vauvalle mitään rytmiä, ei suostu nukkumaan ulkona, enkä uskalla lähteä puistoonkaan esikoisen ja vauvan kanssa, kun alkaa kitisemään heti kun vaunut pysähtyvät, että saisin leikkiä vanhemman kanssa...emme siis kukaan pääse uloskaan.
jos oisin tämän tiennyt, niin saattaapa olla että olisin jättänyt tekemättä :(((
Kiitos valmiiksi, jos kertoisitte omia tarinoitanne..ja mielellään selviytymis-sellaisia;)
Kommentit (25)
Itselläni lapsillä ikäeroa 1v4kk ja alussa päivät olivat melkoista kaosta, kun päivärytmit vielä hakivat paikkaansa. Tuo ulos lähteminen kummankin lapsen kanssa kannattaa tehdä aamupäivällä, vaikka se pukeminen ja ulkoilu ei aina olisikaan yhtä juhlaa. Esikoinen saa touhuta ulkona hänelle tuttuja juttuja hiekkalaatikolla/puistossa ja samalla touhukas taapero saa tuhlata energiaansa. Itse otin siinä alussa käyttöön kantoliinan vauvalle ja tämä autoikin itkuihin, mikäli vauva heräsi kesken ulkoilun. Huonoilla ilmoilla suuntasimme matkamme esim. markettien, pikaruokaloiden yms leikkipaikoille, joissa esikoinen sai leikkiä ja äiti sai syöttää tarvittaessa vauvaa & juoda teetä samalla. Iltapäivisin mieheni lähti sitten töiden jälkeen vielä esikoisen kanssa kirjastoon, uimaan, puistoon tms touhuilemaan ja minä sain keskittyä pelkästään vauvaan. Josakin vaiheessa se rytmi tulee vauvankin elämään ja sitten tuo ulkoilemaan lähtökin on helpompaa. Itse huomasin, että tuo kiire ja väsymys vähenivät siinä kuopuksen 3kk iässä. Ajan kuluessa myös esikoinen on hyväksynyt vauvan osaksi meidän perhettä ja nyt heistä on jopa seraa toisilleen. Jos itselläsi on voimavarat lopussa niin yritä saada miehestäsi enemmän apua tähän elämänvaiheeseen esim. isyysloman pitäminen. Omat vanhemmat/sisarukset/tuttavat ja heidän apuansa voisi myös kysyä. Mikäli muiden apu ei ole mahdollinen niin kysy tosissasi sitä päivähoitopaikkaa esikoisellesi esim. osa-aikainen paikka. Hoitopaikan myöntäminen on aina yksilöllinen asia ja siinä esim. äidin väsyminen voi olla ihan hyvä peruste hoitopaikan saamiselle.
ihmisen elämänkaarta kun ajattelee, niin hänkin on ihan vastasyntynyt oikeasta eli älä vaadi häneltä liikoja. Ja hän on juuri kokenut todella suuren elämänmuutoksen, hän tarvitsee oikeasti kaiken tukesi muutoksessa. Älä vaadi myöskään itseltäsi liikoja, koti saa nyt olla sotkuinen jne. Tuossa vaiheessa oikeasti kovin vähän on sitä todella tärkeää.
Itseäni säälitti esikoinen ihan hirveästi tuossa vaiheessa, hän oli selkeästi niin stressaantunut ja vaisu nuo alkuviikot, ei ollenkaan oma itsensä. Ja noin pienelle on niin vaikea selvittää, että hän on edelleen ihan yhtä rakas kuin ennen pikkuveljeäkin.
Esikoinen odottaa että hänet huomataan ja hyväksytään ja hänestä tykätään, mutta vauva ei osaa vielä huomioida kuka huomataan ensimmäiseksi.
Kuulostaa pieneltä asialta, mutta on tärkeää.
Arki on täynnä yhtä pieniä asioita.
Koko ajan tulee mieleen asioita jotka saattaisivat helpottaa. Olin itsekkin alkuun ihan pyörällä päästäni ja olisin kaivannut konkreettisia ohjeita miten toimitaan. Perhevalmennusta tarvittaisiin kyllä toisenkin lapsen syntyessä...
Ikäero on kuitenkin ihan huippu! Ja muutaman vuoden päästä se toimii loistavasti. Sisaret ovat yleensä ne elämän tärkeimmät ihmiset ja läheisyys vain korostuu kun ikäeroa on näin vähän. Koita luoda lapsillesi positiivinen suhde ja yritä pysyä aikuisena, vaikka se välillä onkin vaikeaa kun väsyttää.
Tsemppiä!
On tosi hyvä tietää, että muillakin on ollut " haastavaa" aikaa. Tukistaminen on minunkin mielestäni todella inhottavaa ja kuitenkin teen sitä...yritän kovasti olla jatkossa tekemättä sitä ja olla korottamatta ääntäkin NIIN helposti.