Elämänhalu kateissa

Siis vaikka nimimerkillä? Oli miten oli, laitan tähän varalta anonyymin e-mail -osoitteeni.



caamo@netti.fi

on tiukilla, mutta pärjätään! toiset päivät on harmaita mutta taas se kirkastuu! pää pystyyn, etsi iloja pienistä asioista!

Nyt mennyt ihan kivasti useita kuukausia. Tsemppiä, muista, että se mikä ei tapa vahvistaa, aina!

välillä kaikki harmaata ja tuntuu raskaalta, sitten taas helpottaa.



oletko ajatellut hankkia ammattiapua?



tässä linkkiä:

http://www.mielenterveysseura.fi/index.asp



http://www.pelokkaat.net/tieto.html



*halaus*



terv. kanssakulkija, jolla kans harmaavaihe menossa

Toivottavasti olo paranee ajan kanssa.

Kysyikö elämä sulta, haluatko elää?

Silti osasit kehittyä ja syntyä ja kasvaa. Ei siihen haluja tarvita. Oot vaan ja teet mitä ihmisen pitää tehdä.

Mulla oli lieva masennus , joka kesti yli vuoden. On tosi raskasta ja kun sitten viimein sain haettua apua, oli se se arvoista. jos ei taa " blues" men parissa viikossa ohi, hae apua. masennus on todella yleista. Eika se tarkoita, etta sinulla olisi paassa jotain vikaa tai olisit " hullu" . Se on stressista tms henkisesta rasitteesta aiheutunut aivojen kemiallinen epabalanssi. Se voi parantua ilman laakkeitakin. Minun piti puoli vuotta syoda mietoja antidepressantteja, kun masennus oli paalla niin kauan, ennenkuin hain apua. sitten, kun jatin laakkeet ja ehkaisypillerit (hormoonitasapainolla voi olla vaikutusta tahan!) pois saman aikaisesti, ei ikava olotila enaan palannut. Tsemppia ja voimia! Et sa ole yksin tan asian kanssa. Meita on paljon! :)

Nyt kyllä alkaa pikkuhiljaa ehkä tuntua vähän valoisammalta. Meillä on adoptiodotus menellään ja sitä ennen lapsettomuushoidot, yhteensä tähän on mennyt jo 6 vuotta. Niinpä mun diagnoosini on että tämä harmaus juontaa ainaisesta odotuksesta ja toivon että asiat muuttuvat kun lapsi vihdoin tulee. Mutta samalla pelottaa vähän että mitäpä jos ei tunnukaan yhtään paremmalta silloin vaan pahemmlta suorastaan... Olisin harkinnut lääkäriin menoakin jossain vaiheessa kun tuntui tosi kurjalta, mutta en uskalla kun pitää adoptiota silmällä pitäen olla kärsimättä mistään mielenterveysongelmista tai muuten voi olla ettei lasta saadakaan.



Mäkikuismapillereitä ostin apteekista kun niitä saa ilman reseptiä ja niillä yritän tätä olotilaa hoidella ja harrastuksilla.



Voimaa ja jaksamista! Käväise kysymässä apua jos tuntuu ylivoimaiselta.

Tiedän että suurin syy on taloudellinen tila -- ja kamala yksinäisyys. Lohduttelen itseäni sillä että kanssaihmisillä on perheissään helpostikin useiden kymppitonnien lainoja/per aikuinen ja minulla vähemmän, mutta silti ahdistaa. Jäin myös työttömäksi saneerauksen johdosta muutama kk sitten. Milläpä lainoja hoitelee. Liekö enää luottotietojakaan.



Joskus iltaisin palstailen ja ihmettelen kuinka onlinella tehdään avauksia aiheesta " kaapissa on suklaalevy, kuinka maltan olla syömättä?" Kun itsestä tuntuu että päätän päiväni milloin tahansa, ja voisi heittää yhtä hyvin aloituksen " kaapissa on unilääkkeitä tarpeeksi vaikka norsun tainnutusta varten, kuinka maltan olla syömättä?"



Olen käynyt lääkärissä, kaikki veriarvot ovat ok. Ja tk:n psykologillakin, joka puhui vain itsekseen, kysyi ja vastasi sitten puolestani.



No, kai tämä tästä taas joskus valkenee. Lasten takia on pakko yrittää.



Ap:lle tsemppihalaus.



t.yh

Tiedän, että olen masentunut, olen ollut lapsesta asti. Tiedän syytkin, miksi näin on. Vaikka kuinka yritän kuvitella, en pysty muistamaan, olisinko joskus ollut elämäniloinen ja ns. normaali ihminen.



Ehkä juuri tämän takia, että tiedän olleeni aina tällainen, en osaa ajatella hakevani apua. Toisaalta tällainen on normaali olotila, enkä pysy uskomaan, että osaisin elää terveen ihmisen mielellä. En tiedä millaista se on. Millaista on olla elämäniloinen ja -haluinen, normaali ihminen?



En ole teinivuosien jälkeen hautonut vakavissani itsemurhaa, vaikka se usein mielessä käykin eri tilanteissa. En halua lapsille aiheuttaa sellaista traumaa. En kai edes haluaisi kuolla, mutta en haluaisi elääkään.



Tiedättekö te muut synkistelijät, miksi näette vain harmaata?



ap

mutta ehkapa sinulla on synnynnainen epabalanssi? Hae nyt, hyva ihminen apua! se on vielapa Suomessa ilmaista. Tama elama on niin arvokas ja ainutlaatuinen, sulla on viela niin paljon aikaa ja elamaa edessa. Voisi siita yrittaa nauttiakin...? Jos ei tykkaa jostain Psykologista/terapeutista, pitaa vaihtaa toiseen. On heissakin eroja, kun ovat jokainen oma persoonansa.

mutta ehkapa sinulla on synnynnainen epabalanssi? Hae nyt, hyva ihminen apua! se on vielapa Suomessa ilmaista. Tama elama on niin arvokas ja ainutlaatuinen, sulla on viela niin paljon aikaa ja elamaa edessa. Voisi siita yrittaa nauttiakin...? Jos ei tykkaa jostain Psykologista/terapeutista, pitaa vaihtaa toiseen. On heissakin eroja, kun ovat jokainen oma persoonansa.

kai vaikuttaa pikkulasten äidillä ainainen väsymys ja arjen, noh, arkisuus.

minä lopetin pillerit niinkuin joku muukin ja kokeilen parhaillaan oisko terveellisellä ruokavaliolla suotuisaa vaikutusta.

kyllä kai tää tästä joskus, aina välillä alkaa olla hyviäkin päiviä ja jaksaa innostua asioista.



Käy ihmeessä lääkärissä kaikki testit ottaan jos olo aina ollut huono, ja jaksamista.

Ja ei näytä paranevan. Parisuhde / perhe-elämä ei siis toimi oikein millään lailla ja se on niin ankeaa, ettei vähällä löydä iloista mieltä. Lapsiakaan ei ole.



Olen syönyt mielialalääkkeitä vuoden ja käynyt keskustelemassa mtt:ssa melko usein. Tällä hetkellä on vain niin masentavaa, ettei nuo auta.

" En ma mikaan laakari ole,

mutta ehkapa sinulla on synnynnainen epabalanssi? Hae nyt, hyva ihminen apua! se on vielapa Suomessa ilmaista. Tama elama on niin arvokas ja ainutlaatuinen, sulla on viela niin paljon aikaa ja elamaa edessa. Voisi siita yrittaa nauttiakin...? Jos ei tykkaa jostain Psykologista/terapeutista, pitaa vaihtaa toiseen. On heissakin eroja, kun ovat jokainen oma persoonansa."





Uskon synkistelyni johtuvan elämäni varrella kokemistani useista takaiskuista ja huonoista kokemuksista muuten. En näe elämää iloisena asiana, en enää edes odota tulevaisuudelta mitään. Tuntuu, että elämä on vain pelkkää ahdistusta, surua ja ilkeyttä täynnä.



Olen aina yrittänyt elää elämääni avoimin mielin ja ystävällisesti muita kohtaan, siitä huolimatta, että minulle on käynyt huono tuuri ja olen joutunut kaltoin kohdelluksi. Mutta kyllä ainaiset vastoinkäymiset nujertavat positiivisemmankin ihmisen.



Olen tällä hetkellä sellaisessa kriisissä, että tuntuu kuin minulla ei olisi yhtäkään ihmistä maan päällä, joka minusta välittäisi aidosti.



Ymmärrän, että lasteni ja oman tulevaisuuteni vuoksi minun pitäisi mennä terapiaan, mutta en millään haluaisi. Inhoan sitä ajatusta, että joutuisin heittäytymään tavallaan huollettavaksi ja sääliteltäväksi. Pelkään sitäkin, että jos päästän padot auki, murrun täysin. Kuka sitten hoitaa lapseni?



ap