mitä mieltä tällaisesta käytöksestä:

ja se on kamalaa. hirveän negatiivisia ja kireitä koko ajan. keskustelu on aivan turhaa... tuhlaat elämääsi pahan mielen kanssa

olennainen seikka tässä on se, että mies on muuttanut käyttäytymistään todella paljon, MUTTA minä olen hyvin loukkaantunut ja hämmentynyt tuollaisesta käytöksestä.. En tiedä mistä se tulee ja meneekö se minnekään. SIIS PÄÄSEEKÖ NOISTA EROON LOPULLISESTI??



Osa käytöksestä tulee kasvatuksesta ja perheestään, joissa osaa noista käyttäytymispiirteistä pidetään " luonteena" siis jonain jota ei voi hirveästi muuttaa. Esimerkiksi yksi seikka jota en kirjoittanut on pettymyksen sieto. Aika usein pienetkin pettymykset ilmaistaan tässä perheessä välittömästi ja syy yritetään saada jonkun muun niskaan.. Itse taas pystyn mielessäni käsittelemään pienet pettymykset ja unohtamaan ne nopeasti...

mies halusi kyllä muuttua kovasti kun ilmoitin eroavani. Hän on muuttunutkin paljon. tuollaista käytöstä ei enää ilmene lainkaan. mutta jokin minun sisällä ei hyväksy tuollaista käytöstä lainkaan eikä missään tilanteissa ja sitten toisaalta mietin toistuuko se taas joissain olosuhteissa (kovan stressin alla, miehen tuntiessa itsensä heikoksi, anopin painostuksen alla???)



olen yrittänyt etsiä erilaisia syitä, mutta ainakaan mitään erityistä oikeutusta en ole löytänyt

googletapa persoonallisuushäiriö, ja vertaa oireita miehesi käytökseen.

Minulla on mies, joka on ollut todella pahasti hunningolla eri tavalla kuin sinun miehesi. Mutta käytökseen on liittynyt paljon petettyjä lupauksia, vastuuttomuutta, itsekkyyttä jne. Nisitä hän on päässyt eroon.



Oma miehesi...hmmm. vaatti kyllä sinultakin tosi paljon, että pääsette yhteisymmärrykseen ja onnellisuuteen. Sun täytyy ensinnäkin kyetä antamaan miehesi aikaisempi käytös oikeasti anteeksi, jos miehesi muuttuu. Sitten jos tulee joskus jotain lipsahduksia, niin pahinta on teilata miehen koko edistys ja leimata samaksi vanhaksi paskaksi koko tyyppi.



Hitsi mulla olisi tosi paljon sanottavaa, mutta vauva reuhuaa...

Miehesi tuskin tulee muuttumaan. Hän on kasvanut kireässä ja syyttelevässä ilmapiirissä ja noin tiukkojen tapojen karistaminen on miltei mahdotonta.



Jos olisin ajautunut tuollaiseen tilanteeseen, että mies käyttäytyisi noin minua kohtaan, niin asettaisin kylmästi rajat miten ihmisarvoani kohdellaan. Jos mieheni ei arvostaisi minua tuon vertaa, niin ottaisin eron. En missään nimessä haluaisi lasteni kasvavan tuollaisessa ilmapiirissä! He kärsisivät jopa enemmän kuin sinä ja lopulta käyttäytyisivät kuin miehesi, samalla kärsien omasta käytöksestään.

niin tilanne on todella ongelmallinen. kaikki läheiseni kannustavat jatkamaan, tosin kaikki eivät tiedä ihan kaikkea. Itsekin on hankala tietää, mitkä seikat johtuivat omasta ylireagoinnista ja ylitulkinnasta.



Mies on muuttunut aika paljon, olen käyttänyt koviakin otteita (en kyllä pidä siitä, että toista ihmistä pitäisi muuttaa, en olisi halunnut muuttaa, vaan olisin halunnut erota). Ihan konkreettisesti toiminut ja sanonut samoin kun mieheni ja sitä kautta hän on tajunnut asioita paremmin. Myös anoppilassa käyttäytyminen on muuttunut melkein itsekseen: he suhtautuvat positiivisemmin minuun ja ovat ystävällisempiä vanhemmillenikin.. Ennen käyttäytyminen oli vähän ylimielistä, ehkäpä?



kyllä tämä aikamoinen kasvunpaikka on molemmille ja tulevaisuus ei ole muuta kuin epävarma, mutta niinhän se on kaikilla enemmän tai vähemmän



ap

sen miettiminen ei nyt paljoa auta, hyvä kuitenkin kun tiedän sen mahdollisuuden. Mieshän on leimannut minut hulluksi ja olenkin nykyään aika tasapainoton, tiedän siis miltä tuntuu kun sanotaan toista hulluksi, joten ei tällaisista asioista voi toisen kanssa keskustella asiallisesti " ootkohan narsistinen, kun tässä olisi näitä piirteitä?"



tässä on ilmeisesti sama peli kuin pettämisessä, että uuden mahdollisuuden voi antaa, mutta sitten pitää tajuta lähteä...

Minä ja mieheni kunnioitamme toisiamme ja koska elämme yhteistä taloutta niin toisen auttaminen tulee ihan itsestään. Jos rakastaa puolisoaan niin tottakai haluaa tälle pelkkää parasta.



Ap, sinäkin voisit löytää terveellä itsetunnolla varustautuneen miehen elämääsi, joka rakastaisi ja kunnioittaisi sinua. Toisen muuttamisleikit eivät kanna kovinkaan pitkälle. Hyvät miehet eivät ole kiven alla. Kyllä niitä ihan jokapaikassa vilisee. Meidänkään tuttavapiirissä ei ole ainuttakaan noin kuvailemasi tuskaista tilannetta. Voimia sulle!

ja se vasta pelottaakin, tai se juuri on tämän kaiken epävarmuuden takana. Toisaalta tiedän myös sen, että maailmassa on (jossain) järkeviä ja hyviäkin miehiä...

Vierailija:

Toisen muuttamisleikit eivät kanna kovinkaan pitkälle.

en minä ole kehdannut kovin monelle kertoa millaista meillä kotona on eli en tiedä tietääkö kukaan oikeastaan koko kuvaa. Todennäköisesti ei. Hassua on, että tämä asia hävettää niin paljon. Olin nimittäin niin kovin varma, että minulla on fiksu, asiallinen, empaattinen(?) ja tasa-arvoinen mies.



Mieheni on todella hyväkäytöksinen ulospäin esimerkiksi vanhemmilleni, muille sukulaisille ja ihmisille joiden kanssa ei tarvitse olla jatkuvasti tekemisissä. Sen sijaan töissä miehellä on jo joitakin ongelmia.



Mieheni on korkeasti koulutettu, työelämässä mukana ja hyvin kunnianhimoinen, haluaa perustaa oman firman. Joskus täällä on puhuttu että juuri yksityisyrittäjät ovat aika narsistisia.





ap

Vierailija:

- iivaa, pilkkaa ja naurua jos teen jonkin virheen tai en muista jotain (on osin opittua käyttäytymistä kotoa)

Kotonaan on koko elämänsä kuunnellut kuinka hänen isä väheksyy, pilkkaa ja ivaa sekä halveksii hänen äitiä ja vaikea kai sitä on tuollaisen miehenjörön tajuta, että kaikkialla ei toimita näin! Tästä aiheesta on keskusteltu miljoona kertaa, käyty parisuhdeterapiassa ym. Mieheni ei kyllä koko aikaa ole tuollainen mutta kyllä hänen on helppo aina huomauttaa ilkeään sävyyn jostain mun mokasta. Mies ei oikeastaan pysty sanomaan mitä positiivista juuri koskaan, ei siis todellakaan sano mua kauniiksi tms. Sen sijaan saattaa kysyä, että olenko lihonut ym. Sanon sille aina, että tuo ei ollut asiallista ja se pyytää anteeksi. Itse olen myös huonoista oloista kotoisin ja mulla on omat henkilökohtaiset vammani. Mulla on kyllä enemmän henkisiä resursseja muuttaa omaa käytöstä. Me kinastellaan aika usein koska mä en kuuntele arvostelua ja kyllä itsekin aika herkästi arvostelen. On meillä hauskaakin! Mieheni on mielettömän hyvä isä lapselle. Mä olen harkinnut joskus eroa mutta olen kuitenkin päätynyt siihen, että haluan olla mieheni kanssa. Kyllähän se vituttaa kun pitää toistaa idiootti- isänsä mallia mutta kyllähän tuo kuitenkin yrittää ja on tsiljoona kertaa parempi kun isänsä. En tiedä löytäisinkö itselleni enemmän mua arvostavan miehen. Ongelma liene se, että en itsekään arvosta itseäni vaan olen lapsesta saakka tottunut kuuntelemaan arvostelua joten ehkä mä alitajuisesti suorastaan haluan tuollaisen miehen. Mitenkään tossun alla en ole, päinvastoin. Hyvä ukko toi kuitenkin on vikojensa kanssa!

joskus lasten takia on hyvä erota.

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/abuse.html

Valaesevaa!!!

Hänellä olisi sinusta varmasti samanlainen lista...kannattaisi kuule ottaa keskusteluun ihan kahden kesken. Laatikaa MOLEMMAT tällaiset listat toisistanne ja käykää niitä yhdessä läpi. Et sinä täältä voi ratkaisua saada kun täällä ei kukaan tunne teitä molempia. Sun kirjoituksesta saa vain yhden ihmisen näkemyksen.