Tunnetteko ketään kommunistia
Onko sellaisia vielä.
Luulis et se aate olisi jo kuollut.
Siis onko enään olemassa ihmisiä jotka siihen uskovat, tai jotka luulevat että sellainen voisi toimia.
Neuvostoliitossa ja kiinassahan yhteenaikaan haluttiin poistaa 'länsimaisuus' ja kaikki siihen kaupalliseen kulttuuriin liittyvää. Mutta kommunismihan on länsimaalaista. Se kirjoitettiin Englannin Bristolin kaupungissa.
Kommentit (13)
Tiedän pari. Ja nämä ovat nuoria ihmisiä, siinä 20-vuotiaita. Ja ovat todella tosissaan ja tulenpalavan punaisia. Nuoruuden mustavalkoisuutta ehkä...? Tai mistäs minä sen tiedän, kukin tavallaan. Mutta toinen näistä mm. ihailee Maoa suunnattomasti ym. Samassa lukiossa oltiin, joskus tuli oppitunneilla esiin.
Minkälainen ihminen sellaista ihannoisi?
Tai kommunismia ei sinänsä vaan toivoa siitä, että yhteiskunta olisi sosiaalinen ja tukisi heikompaa. Eihän tietyt kommunismin periaatteet kuole meidän yhteiskunnasta, eihän? Kyllähän siellä taustalla on paljon yleismaailmallisia hyveitä.
siinä on kans hyvää. Miksi odottaisit muilta saavasi kaiken?
siinä on kans hyvää. Miksi odottaisit muilta saavasi kaiken?
Jokainen on vastuussa itse itsestään.
Vähän itseäni vanhemmat tulipalopunaisen risupartakommarin :)
USA:kin on nykyään sosialistinen, onneksi.
eli teollistumisen aikaan
nyt teollistumisen aikakausi on ohi ja ollaan tietotekniikan ajassa.
Miten joku voi uskoa että noin eri kauden idealismi voisi nykyaikaan soveltaa?
eli teollistumisen aikaan
nyt teollistumisen aikakausi on ohi ja ollaan tietotekniikan ajassa.Miten joku voi uskoa että noin eri kauden idealismi voisi nykyaikaan soveltaa?
on jostain satojen vuosien takaa, jolloin esimerkiksi köyhyys ja sairaus katsottiin aina ihmisen omaksi viaksi ja oikeastaan rangaistukseksi Jumalalta...
t:7
siinä on kans hyvää. Miksi odottaisit muilta saavasi kaiken?
on jostain satojen vuosien takaa, jolloin esimerkiksi köyhyys ja sairaus katsottiin aina ihmisen omaksi viaksi ja oikeastaan rangaistukseksi Jumalalta...
t:7
älä tee lapsia yli sen mihin on varaa, älä tee niitä ennekuin siihen on varaa, säästä eläkettä varten, tyottomyyttä varten, sairautta varten.
älä polta, älä odota että muut ovat sinulle elannon velkaa vain vauvan teko on tehnyt sinusta jotenkin erikoisen. Olet itse vastuussa lapsistasi ja heidän saamistaan mahdollisuuksista elämässä. Lapset voivat itse myos vaikuttaa asiaa tehden viisaita päätoksiä.
jos teet jotain tyhmää niin se on sun oma syy.
sun elämä ei ole mun syy, ja se mitä minä tyon teolla tienaan on mun.
Olenko mä nyt piru?
mutta se on aika vanha ukko jo. Ei edes koskaan liputa itsenäisyyspäivänä, vappuna kyllä...