Ketään linjoilla, joka olisi kokenut yli vuoden kestäneen lapsettomuuden?

Kaipaisin kipeästi apuja, miten olette jaksaneet? Meillä lapsettomuutta takana 1,5 vuotta ja tämä on käsittämättömän raskasta. Miten tätä kukaan jaksaa? Päivät kuluvat, matavat, laahaavat paikallaan. Arjessa ei ole kohokohtia, pelkkää pettymystä kuukaudesta toiseen.

ja ne olivat pitkiä vuosia. Kestäminen on kuitenkin pakko, sillä vaihtoehtoja ei ole. Itsestään täytyy pitää huolta, jotta elämä tuntuu elämisen arvoiselta silloinkin, kun ei saa kaikkea sitä mitä haluaisi.

Vuosi sitten oli paha vaihe. Nyt taas vähäsen valoisampaa. Lasta meille ei kuulemma tule, eli toivo on mennyt.



Mulla pitää paikkaansa se vanha hokema, että 'eteenpäin vaan vaikka sydän märkänis'. Aina pitää mennä kaikkeen mukaan ja uusiin paikkoihin, uusille kieltentunneille ym vaikka oikeasti haluaisi vain jäädä kotiin itkemään. EiElämässä täytyy kuitenkin pysyä kiinni vaikka väkisin.

Hoitojen avulla saatiin kyllä nopeasti tulosta. Yksi keskenmeno viikolla 7 oli parin vuoden yrittämisen jälkeen. Raskastahan se oli, joka kuukausi pettyä ja aina virittää toivo uudelleen. Kyllä se sitten unohtuu jos/kun onnistuu lapsen saamaan. Voimia vaan ja onnea matkaan.

meillä meni noin vuosi toisen lapsen kohdalla. Kannataisiko käydä jossain tutkimuksissa. Itse olin niihin menossa kun tulin raskaaksi. Stressaaminen pahentaa asiaa.

Mutta ilmeisesti sinulla ei ole yhtään lasta?

Meillä taas on.

Olen kovasti surullinen kun raskaus ei onnistu, mutta en todellakaan niin surullinen kun jos ei yhtään lasta olisi. En koe, että minulla oliis edes oikeutta valittaa.

Mutta kysymyksesihän kuului onko yli vuoden kestänyttä lapsettomuutta ja meillä siis on.



Mutta minulla arki on niin kireistä, että en ehdi joka hetki asiaa miettimään. Arki on ihan mukavaa ja vapaahetket perheen kanssa myös.



Oletteko hoidoissa tai menossa? Mikä on syynä ettei raskaus ala?

Toivon, että saisit lapsen ennemmin tai myöhemmin jollain keinolla!

Nämä on ehkä tyhmiä ja puhkikuluneita vinkkejä, mutta hanki itsellesi uusi harrastus tai vaikka ala miettimään kodin remonttia.

Joku keittiöremontti ja sen suunnittelu vie paljon aiaasi ja saa innostettua sinut mukaasi ja et voi ajatella lapsettomuutta koko aikaa.

Olin jo menossa laparoskopiaan, mutta "jouduin" perumaan ajan, kun menkkoja ei tullutkaan. Toisenkin kohdalla meni vuosi, ja se tuntui melkein vaikeammalta kuin ekan tekeminen. Kolme seuraavaa tulivat sitten ihan helposti, yrittämättä.

Mitään syytä ei kummastakaan koskaan löytynyt.

Paras neuvo jonka minä sain ja sanon eteenpäin on se, että yritä unohtaa koko juttu. Mitä enemmän huolehdit, murehdit ja yritätte, sitä vaikeampi sitä lasta on saada. Tiedän, että tämä on todella paljon helpompi sanoa kuin toteuttaa.

Minä itse tulin raskaaksi heti kun hyväksyin sen, että meille ei tule lasta. Eli mulla oli näköjään raskaaksi tulo ihan päästä kiinni.

Onnea ja menestystä! Toivotaan, että se lapsi sieltä tulisi ja jos ei tule, niin myös lapsettomana voi viettää täyttä elämää.

Meillä yritettiin ekaa lasta n. 3 vuotta jonka jälkeen mentiin tutkimuksiin (multa löytyi laparoskopiassa endometrioosi) ja sitten hoitoihin ja suoraan IVF:ään. Eka siirto toikin suureksi yllätykseksemme plussan ja saimme terveen lvauvan. Toista lasta yrittäessä mentiinkin suoraan hoitoihin, mutta tällä kertaa kestikin 2 IVF-yritystä lukuisine PAS:seineen (8:s siirto onnistui) ennen kuin vihdoin taas tärppäsi.



Hirmuisesti tsemppiä ja jaksamista teille!!! Toivon että onnistutte saamaan lapsen :)

Elämä tuntui tarkoituksettomalta. Yritin vaikka mitä konsteja, jotta uskoisin, että lapsetonkin elämä on ihan hyvää. Ja olihan se, mutta suru kulki koko ajan mukana.



Yritin vaan keskittyä niihin hyviin asioihin, joita elämässäni silloin oli eli parisuhteeseen, työhön ja harrastuksiin. Päätin jo luovuttaa ja yritin rakentaa itselleni hyvää lapsetonta elämää. Mies sai kuitenkin minut houkuteltua vielä viidenteen ivf:ään. Tuloksena oli kaksoset ja vieläkin mua alkaa välillä itkettää onnesta, kun työntelen vaunuja ja katselen niitä.



Lapsettomuusaikana ajattelin, että jaksaisin odottaa miten kauan vaan, jos varmasti tietäisin saavani lapsen. Jotenkin niillä vuosilla oli tarkoitus: me ei olisi ikinä saatu juuri näitä ihania lapsia jos asiat olisivat menneet toisin.



Ota yhteyttä lääkäriin. Suurinta osaa lapsettomista voidaan auttaa. Mä kadun sitä, ettei aloitettu hoitoja heti ongelmien valjettua. Ja jos varaa on, mene yksityiselle, niin joudut odottamaan vielä vähemmän aikaa. Miten monelta itkulta olisinkaan säästynyt, jos me ei oltais vaan odotettu ja toivottu parasta.

Me aloitimme yrittämään heinäkuussa 2002 ja esikoinen syntyi jouluna 2007.



Mekin olimme hitaita ennenkuin hoitoon menimme mutta nopeasti sitten tärppäsikin, toisesta inssistä.



Kamalaa aikaa se oli. Ja ei siitä vieläkään ole selvinnyt.

takana kolme vuotta ja rapiat päälle. Pettymyksiä ei enää edes oikein rekisteröi, sillä niihin on jo turtunut tyystin. Meillä on yksi nelivuotias lapsi, joka näyttää myös ainokaiseksi jäävän, joten tyystin lapsettomia me emme ole, toista ei vain tule.

Ja nyt olen jo 43v. Taitaa elämä pettää minut pahemman kerran.

Vuonna 2003 ruvettiin yrittämään ja nyt kesällä 2008 saatiin poika. Pitkähän tuo aika oli ja täytyy sanoa että tuskaisa. Hoitoihin mentiin jo 9kk yrittämisen jälkeen. Ennen tätä onnistumista koimme kolme alkuraskauden keskenmenoa (rv6-8) ja yhden keskenmenon rv19. Yhteensä tehtiin 6 IVF hoitoa.



Itse tsemppasin itseäni sillä että haluan yrittää kaikkeni ja että jos ei onnistu niin tiedän että olen tehnyt kaiken mitä olen voinut. Olen todella onnellinen että tehtiin ne 6 IVF hoitoa eikä oltu päätetty esim. että yritetään kolme ja se on sitten siinä. Silloin meillä ei olisi tätä ihanaa lasta. Toivetta siis on vaikka kestäisikin vähän pitempään.



Jos ette ole vielä hoidoissa niin suosittelisin hakeutumaan hoitoihin.

Meillä tehtiin ekaa lasta n. 1,8v. Olimme juuri menossa tutkimuksiin kun testasin (taas) menkkojen ollessa myöhässä. Ja iloksemme se olikin plussa! Saimme siitä ihanan pojan.

Toista lasta ei tarvinnut tehdä "kuin" 8kk, niin tärppäsi. (Tosin olin saanut yhden keskenmenon n. 5 kk yrittämisen jlk. )

Voimia sinulle! On todellakin helppo sanoa että "älä ajattele asiaa ", kun ei sitä voi olla ajattelemattakaan! Mutta kuitenkin, se raskaus sitten yllättää teidät, jos niin luoja suo!

Neljä vuotta ja kolmas ivf tuotti tuloksen. Musta löytyi useampikin syy, joten tuo lakkaa ajattelemasta ei ainakaan toiminut meillä.



Sen sijaan kannattaa todella elää sitä tavallista elämää. Jos suunnittelet työpaikan vaihdosta tee se. Älä jää odottelemaan, entä jos sittenkin olen raskaana. Jos suunnittelette pitkää lomaa, niin suunnitelmat täyttä höyryä eteenpäin vaikka vuosi etukäteen. Jos sitten olet raskaana, niin mukautat suunnitelmia.



Minua auttoi se ajatus, että me saamme tavalla tai toisella lapsia. Jos ei omia, niin sitten adoptio. Jos ei adoptio, niin sitten sijaislapsia.