jo isompien lasten äiti: kadutko koskaan että et viettänyt pidempää hoitovapaata?

iltatähdellä ja keskimmäisellä on ikäeroa 9v,esikoinen on jo 14v

yksinkertaisesti jaksanu olla kotona. Mä harvemmin kadun mitään. Se oli sen ajan tilanne ja olo. Vaikka nyt toisenkanssa meinaan olla kahteen vuoteen ainakin kotona. Esikoinen nyt 5

Koko kesän kaduin, että mitä tuli luvattua jne. Mietin, miten voisin vielä perua ja olla puoli vuotta lisää niin, että pienempikin täyttää kolme. Nyt kuitenkin töihinpaluu onkin sujunut paremmin kuin odotin, lyhennetty työaika molemmilla vanhemmilla tekee lasten hoitopäivistä tosi lyhyitä ja muun ajan koemme olevamme tasapainoisempia kuin minun ollessani kotosalla, vaikka en sitä epätasapainoani oikein silloin itse huomannut

Esikoinen oli aikoinaan 3 vuotta kotihoidossa, mutta meillä silloin jäi isä vuodeksi kotiin. Olimme molemmat opiskelijoita ja minä olin jo ollut vuoden kotona, eli oli sitten miehen vuoro :-).



Seuraavat kolme lasta lähtivät jokainen hoitoon noin vuoden ikäisinä, pari kuukautta yli. Silloin laskimme moneen kertaan, eikä taloudellisesti ollut mahdollista saada menoja maksettua ja toisen olla kotona.



Mutta, mutta: jotain kuvannee se, että viimeisen, viidennen, lapsen kanssa päätin olla kotona melkein sen mahdollisen kolme vuotta. Enkä katunut hetkeäkään :-). Tosin en ollut ilman tuloja, vaan minulla oli sitten hoitolapsia siitä lähtien kuin hän oli noin vuoden ikäinen. Eli tälläkään kertaa rahat eivät olisi ilman "lisätuloja" riittäneet, enkä siis saanut nauttia ihan vaan rauhassa kotona olosta kovin pitkään, mutta hoidin kuitenkin kuopuksen kotona liki kolmivuotiaaksi.



Vuoden ikäisen hoitoon vieminen on minusta joka kerta ollut rankkaa, eivätkä omat lapseni ole ihan kivutta sopeutuneet hoitoon menoon noin pieninä. Joten siksi tämä ratkaisu "viimeisellä" kerralla.

Esikoinen meni päiväkotiin ollessaan 2-vuotias, mutta oli siellä vain puoli vuotta ennen kuin jäin uudelle äitiyslomalle. Sitten tulikin kaksi lasta ihan peräkkäin. Kuopus oli vajaa 2,5-vuotias mennessään hoitoon - olin ajatellut olla kotona kunnes hän täyttää kolme, mutta kun töistä soitettiin ja tarjottiin hyvää hommaa, niin päätin tarttua tilaisuuteen.

Ainahan voi jossitella, mutta en kyllä voi sanoa tunteneeni katumusta.

Kolme lasta reilun kolmen vuoden välein, kaikki kolme päiväkotiin vähän yli 1-vuotiaana. Esikoinen oli siis esikoulussa, kun olin kuopuksen kanssa äitiyslomalla. Nyt nuorinkin on jo koululainen.



Kotona oli ihan kivaa ja äitiyslomilla oli todella leppoisaa, vaikka teinkin äitiysloman aikana mahdollisuuksien mukaan kotona töitä. Lapset viihtyivät päiväkodissa oikein hyvin ja vieläkin käydään aina välillä tervehtimässä vanhoja tarhan tätejä. Päiväkoti oli todella kiva ja hoitajat aivan ihania. Ja lapsista on tullut ihan normaaleja kaameasta päiväkotilapsuudestaan huolimatta ;-)

koska silloin tilanne oli eri. En olisi voinut enkä jaksanut olla pitempään kotona. Halusin itsekin takaisin töihin, joten kyse ei niinkään ollut olosuhteiden pakosta.



Nyt olen ä-lomalla kolmannesta ja suunnittelen olevani hoitovapaalla pidempään. Töihin ei ole toistaiseksi ollut ikävä ollenkaan sillä tavalla kuin aiemmilla kerroilla.

Se oli silloin oikea ratkaisu eikä se ollut silloinkaan kovin vaikeaa. Lapset menivät molemmat perhepäivähoitajjalle, toinen 10 kuukauden ikäisenä, toinen puolitoistavuotiaana. Kaikki meni hyvin, lapset olivat terveitä ja hyväntuulisia, samoin äiti ja isä.

Lähdin töihin esikoisen ollessa 7 kk ja kuopuksen 8 kk. molempia hoidettiin kotona reilun vuoden ikään (17 ja 13 kk) ja sitten esikoinen päiväkotiin ja kuopus pph:lle.



Äitiysloma oli ihan kivaa, mutta tylsää ja ammatillisesti hankalaa aikaa.

lapsi meni hoitoon 1v1kk, ja tein ensimmäisen 6 kk kolmepäiväistä työviikkoa.

Se oli ehdottomasti paras ratkaisu perheemme kannalta silloin ja tekisin uudelleenkin saman ratkaisun jos tilanne tulisi eteen.

Nyt lapsi on 5 vuotias.