Lue keskustelun säännöt.
Tiedostan lihavuuteni pahimman"syyn", mutta damn, kun on niin vaikeaa muuttaa
12.11.2008 |
tapojaan. Eli omalla kohdallani, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, olen aika varma etten olisi näin lihava ellen noudattaisi vähän turhankin usein samaa kaavaa elikkä, jos olen syönyt jo päivällä mielestäni turhan paljon (vaikka en ehkä järjellä ajatellen olisikaan) niin annan liian helposti mennä "samaan piikkiin" ja vielä runsain mitoin ja mietin ne kuuluisat -huomenna on uusi päivä...repliikit. Ja sykli seuraa toistaan.
Olen saanutkin välillä katkaistua kierteen ja laihdutettua paljonkin, mutta jos makeanhimo pääsee kunnolla yllättämään ja syön vaikka parina päivänä peräkkäin niin se on menoa...
Järjellä ajatellen tässä ei ole pienintäkään järkeä, mutta näin se vain menee. Ihmeellisintä tässä on se, että oikeastaan kaikessa muussa olen vahva ja hyvällä itsekurilla varustettu...
Kommentit (6)
mulla yks hallitseva syy on myös se, että en syö tarpeeksi ja sitten kamala nälkä yllättää ja syön tapetitkin seinältä...
en myöskään osaa tehdä terveellistä ruokaa, se jos mikä kuulostaa hullulta, mutta niin monesti olen yrittänyt painoa pudottaa, että olen mennyt ihan sekaisin enkä enää oikeasti tiedä mikä on terveellistä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jo liikaa kaloreita tälle päivälle syöty -mentaliteetti:-(
No on mullakin tota samaa vikaa mutta perimmäinen ongelma on mulla jatkuva syömishimo. Usein ei muuta pysty ajattelemaankaan kuin mitä seuraavaksi söisi. Olisikin helppoa jos lihavuuden syy olisi esim. se että käyttää rasvaisia tuotteita. Silloin ei tarvitsisi muuta kuin siirtyä kevyttuotteisiin. Tai jos vatsan täyttymisen jälkeen ei tekisi mieli syödä kuin joskus 4-5 tunnin päästä niin mulla ei olisi mitään ongelmaa.
Mutta kaikesta huolimatta olen juuri saanut 20kg pois ja pelkään että ne tulevat vielä joskus takaisin. En voi sanoa että elämä nyt normaalipainossa olisi erityisen kivaa vaikka itseluottamus on tietty noussut hurjasti. Tuntuu että joutuu joka hetki elämään kauhean kurinalaista elämää ja kieltämään itseltään syömisenhimon joka takoo päässä koko ajan. Tällaistako loppuelämä sitten on? Joku tietty sanoo että saahan sitä joskus herkutella. Tietenkin saa, mutta entä kun se herkuttelu ei auta kuin ihan muutamaksi hetkeksi, tunniksi ehkä?
Mulla hiilareiden rajoittaminen (siis ei poisjättäminen kokonaan, mitä joskus ihmiset luulevat karppauksen olevan) on auttaminen nimenomaan tuohon hallitsemattomaan makeahimoon. Viikko karppausta ja makeanhimo on oikeastaan poissa tai ainakin hallittavissa, vaikka normaalisti menee suklaalevy (200g) tai samankokoinen karkkipussi päivässä. Ja koska karppaajat syövät enemmän proteiinia, nälkäkin pysyy kauemmin poissa.
Ongelmana karppauksessa on se, että syömiset täytyy suunnitella aika tarkasti, jos aikoo vältellä huonoja hiilihydraatteja. Tärkein asia on kuitenkin luopua sokerista kokonaan, sillä se pitää itsessään makeanhimoa yllä. Itse en ainakaan pysty kohtuukulutukseen makean kanssa (pari palaa suklaata päivässä tmv.), vaan jos ratkean, niin menee koko levy.
ajatella lopettavansakaan koko suklaan syömisen, koska kuitenkin joskus kuvittelee taas hallitsevansa tilanteen. Kuulostaa joo alkoholismin kaltaiselta ja sitä se tavallaan varmaan onkin.
Erona vain se, että olen nyt normaalipainoinen (bmi 21-22), mutta laihduttanut kahden vuoden aikana 30kg. Nyt tosin paino noussut 3-4kg juuri tämän kuvailemasi "antaa mennä läskiksi, kun on kerta mennäkseen"-ilmiön vuoksi. Parhaillaan taas yritän sinnitellä takaisin tuohon jo kerran laihdutettuun maagiseen lukemaan, mutta tahtoo e tuo suklaa vain maistua..! Murrr!!!