Hoitovapaalta äitiyslomalle
Olen hakenut hoitovapaata ensi vuoden syksyyn asti. Jos tulen ennen ensi syksyä raskaaksi, minkä tulojen perusteella uudet äitiyspäivärahat ja vanhempainrahat maksetaan??? Yritin etsiä Kelan sivuilta vastausta, mutta en löytänyt.
Kommentit (4)
tiedoista. Tällainen käsitys mullakin on, mutta en löytänyt "virallista" vastausta siihen. Esikoinen on nyt 1,5 v.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/160701134915EH?openDocument
Ja kohta "kaksi lasta kolmessa vuodessa"
t.#2
Nimittäin siinä suhteessa, että jos olen saamassa kolmannen lapsen, jonka laskettu aika on alle kolmen vuoden sisällä kakkosen syntymästä, niin enpä enää saakaan äitiyspäivärahaa samojen tulojen mukaan kuin ykkösen ja kakkosen aikana. Ja erityisen epäreilua on se, että eri paikkakunnilla eri tapauksissa Kela päätyy eri ratkaisuun tällaisessa tilanteessa, koska tuo kohta on niin epäselvästi ja tulkinnanvaraisesti muotoiltu.
saat tokasta lapsesta samaa rahaa kuin ekasta. Mutta jos laskettujen aikojen väli on yli 3 v., ymmärtäisin että silloin äippäraha maksetaan joko viimeisen vahvistuneen verotuksen tai ä-lomalle jäämistä edeltävän puolen vuoden tulojen perusteella.
Koitan vielä etsiä linkin kelan sivuille, mielestäni siellä jossain on tästä asiaa.
t. itsekin saman asian kanssa painiva