Olenko kiittämätön ja mäntti?

Meillä on kaksi lasta, 6- ja 4-vuotiaat, ainoat pikkulapset suvussa.



Olen väsynyt turvautumaan sukulaisteni apuun, jos lapset sairastavat tms. Syystä, että joka kerta sukulaisvierailun jälkeen koko asuntoni on kuin kaatopaikka, kaikki on myllätty ylösalaisin ja lapset ovat vastaan mäkättäviä kiukkuilijoita.



Viime talvena olin viisi viikkoa sairaslomalla influenssan takia ja päätin, että se oli viimeinen kerta tuota "apua". Mikään suora puhe ei asiassa auta. Olen kuulemma julma vanhempi, mäntti tiukkis ja lasten pitää antaa olla lapsia.



En jaksa tuollaista enää. Nyt palkkasin MLL:n hoitajan avukseni. Tiedän että hän pitää lapsilla rajat, panee siivoamaan jälkiä leikkien jälkeen ja _kunnioittaa_ minuakin.

on se kiittämättömyyttäkin, kun ei arvosta, että sukulainen tulee ja hoitaa, leikkii, riekkuu, on kokonaisvaltaisesti sen lapsen kanssa, äitiys ja vanhemmuus ja kodinhoitovastuu ovat kuitenkin eri asioita kuin tilapäinen lastenhoitoapu. Toisaalta ymmärrän kyllä sen, että jos koti on kuin kaatopaikka jossa pitäisi raivaustraktorilla edetä, niin ylimääräinen pari auttavia käsiä olisi kiva asia. MLL:n hoitajan palkkaaminen on varmasti hyvä ratkaisu sinulle. Et voi olettaa kaikilta sukulaisiltasi ja tuttaviltasi, että he ymmärtäisivät, että lasten juhlat ovat jälkiseuraumuksiltaan vanhempien helvetti (heillehän voi olla juhlaa joskus päästä riehumaan kuin lapsi).

mutta kun minusta meidän koti ei ole täysi-ikäisten sukulaisten hoplop, vaan koko perheemme koti.



Ja lapset eivät todellakaan ole vierailujen jälkeen kovin onnellisia. Sekopäisiä rajojen puutteesta ja sokerihumalassa herkuttelujen jälkeen.



Eli minusta kukaan meidän perheestä ei tässä hyödy tai nauti. Enkä sitten taas kykene ymmärtämään, että miksi juuri minun pitää järjestää sukulaisille viihdykettä hinnalla millä hyvänsä.



Ap

Ja mies ihmettelee kun en olekaan tarmoa täynnä anopin lastenhoidon jälkeen, siivoan kotia viikon ja lapset on ihan sekaisin. Tuntuu kyllä itsestäkin siltä että olen kiittämätön : (

että saako lapset roikkua tarzaneina olohuoneen lampussa, syödä kaikkea mahdollista kaikkialla (rasvaa tauluissa ja murusia sängyt täynnä), onko kohtuullista rajata lasten leikkejä lasten omiin huoneisiin ja leikkihuoneeseen (sukulaisteni mielestä on julmuutta kieltää leikkimästä olohuoneessa, vaikka tuota lasten omaa tilaakin on jo 80 neliötä käytössä) jne. jne.



Eli en mielestäni ole mikään huippunipo, mutta en oikeasti myöskään haluaisi, että kaikki - siis aivan kaikki - sotketaan ja hajotetaan ja tehdään tarkoituksellisesti eri tavoin kuin me teemme. Ja lapset itse eivät siis keksi sotkemista, vaan heitä suorastaan yllytetään "ilmaisemaan itseään".



Ap

Jos eivät noin isot lapset osaa yhtään ajatella omilla aivoillaan ja tiedä /kunnioita/noudata oman kodin sääntöjä.



Meillä ainakin 3- ja 5-vuotiaat tietää itsekin miten meidän kodissa toimitaan ja osaa siinä opastaa muitakin.

rajoita itseään millään tavoin. Mummin kanssa laittavat paikat hyrskyn myrskyn, ostattavat hänellä kaiken maailman lelut ja karkit ja kiipeilevät seinillä "kun mummi ei kuitenkaan kiellä". Minua se ei kuitenkaan häiritse, kuten ap:tä. Meillä ei muutenkaan ole aina siistiä. Ja olen ajatellut, että heillä on oma tapansa olla yhdessä, minä pidän huolen siitä, että normaalisti löytyy rajoja ja rakkautta sopivassa suhteessa.

Meillä ei ole ketään (ei siis ketään) ketä voisi pyytää lapsenvahdiksi.

Kaksi kertaa olen yrittänyt saada MLLlta lapsenvahtia, tuloksetta.

Lapsi nyt 4 v.

Arvaa vaan oliko kivaa, kun lapsi pienenä oli infektiokierteessä monta kuukautta.

siinä oli yrittäjällä huuli pyöreenä välillä, miten sumplitaan tämäkin päivä...

Eipä olisi silloin pienet sekasorrot kotona tuntuneet missään.



Mutta kaikilla meillä on ristimme, ja pitää muistaa että monet asiat ovat kiinni omista valinnoistamme!

Jospa muut sukulaiset eivät yksinkertaisesti osaa olla lasten kanssa?

He eivät tiedä, miten olla villitsemättä lapsia.

Suurin osa aikuisista kuitenkin tarkoittaa varmaan hyvää. Jospa osaisit ohjata näitä vanhempia mitä tehdä lasten kanssa?

Mutta niin hienosti, ettei kukaan ota siitä hernettä nenäänsä?

tilanne onkin juuri se, että lapset yrittävät pitää kiinni rajoista, mutta niitä rikotaan sanomalla, että "minä tiedän paremmin kuin äiti" tai "isä on ikävä tyyppi, kun ei anna teidän leikkiä".



Osin juuri tämän takia lapset on niin kiukkuisia "avun" jälkeen.



Ap

Erittäin hyvän hoitajan.



Noin minäkin tähän asti olen yrittänyt ajatella. Että kun toisella lapsista on krooninen sairaus, minun pitää niellä ihan mitä vaan pitääkseni tukiverkosta kiinni, mutta tosiaan viime keväänä poltti lopullisesti kiinni.



Ei se sotku siinä niin häiritse edes, vaan se täydellinen varpaille tallaaminen. Ja siis kyse ei ole siitä, että olisivat tottumattomia olemaan lasten kanssa, vaan siitä, että mielestään osaavat sen paremmin kuin me.



Ap