Heh, sain appivanhmmilta lahjaksi 7,95E maksaneen jalkakylvyn =)
Miehellänikin oli naurussa pidättelemistä, kun paljastui, että appivanhemmat olivat ostaneet 30-v lahjaksi minulle jalkakylpylaitteen. Mies selvitti netin kautta, että ko laite oli maksanut 7,95 euroa Euromarketissa :) Tuli vähän mummomainen olo, laite jäi kyllä kaappiin yhden käyttökerran jälkeen. Hieronta ei tuntunut ollenkaan ja poreilutoiminto lähinnä purskutti vedet ympäri lattiaa. Oli myös "infrapuna", eli punainen lamppu laitteen päällä. Olisivat vaan jättäneet ostamatta ja käyttäneet rahat johonkin hyödylliseen itselleen :)
Kommentit (9)
Noloa tuollainen hintaan tuijotus. Eräs pyrkyrintapainen ex-ystäväni teki tuota samaa. Arvaa moniko enää vaivautui ostamaan hänelle mitään lahjaa, kun ei kelvannut kuitenkaan. Oli mm. hänen mielestään köyhäilyä, kun me oikeasti köyhät kerättiin hänelle kimpassa lahjkakortti, jotta saatiin isompi summa kasaan. Joillekin vaan ei kelpaa mikään.
Ja sain myös juuri 30vuotislahjaksi. Ei tosiaan mikään häävi laite, mutta minusta oli kiva kuitenkin että muistivat minua.
mä kuule tiedän miltä susta ap tuntuu.
se on mukavata kun omat vanhempani ostavat ja maksavat puolisolleni 50x enemmän kuin hänen vanhempansa.
(puolisoni saa vanhemmiltani siis vaatteita, bensarahoja, ravintolaillallisia jne, mutta puolison vanhemmilta emme oikein mitään, ehkä joku sukkapari vuodessa)
muutenkaan ei puolison vanhempia tunnu kiinnostavan meidän elämä. En tosiaankaan tarkoita tätä pelkästään rahallisesti.
että lahja oli liian halpa? Varmaan oli ihan arvoisesi.
Ei lahjahevosen suuhun katsota, niin minulle on opetettu. Ja muistivat miniää syntymäpäivänä, minusta tuossa on ollut kiltti ajatus.
Ei tulisi kyllä mieleeni tulla tänne natisemaan liian mitättömistä lahjoista. Jospa ne appivanhempaisi tarkoitivat kuitenkin vain ihan hyvää...??
Onko teillä aina tapana selvittää netin kautta tai muuten ,mitä lahjanne on maksaneet?