En uskalla nähdä enää tapailukumppania koska olen lihonnut
Minulla on todella huono aineenvaihdunta ja olen ns. laihaläski. Samoin kehoni säätelee suolatasapainoa surkeasti, ja myös vähäinenkin määrä sokeria tai vehnää jää pöhötykseksi naamaan viikkokausiksi. Söin n. viikko sitten ison pizzan ja naamani näyttää edelleen turvonneelta mätisäkiltä, en tunnista itseäni peilistä. Äitikin kysyi olenko saanut painoa lisää (noin lyhyessä ajassa ei voi saada painoa kroppaan ellei ahmisi ihan järkyttäviä määriä mitä en ole tehnyt).
Kohta ollaan oltu näkemättä 10 päivää ja ahdistaa nähdä vieläkin. Yritän syödä vain salaattia, suolaamatonta kanaa, juoda vettä jne. mutta pöhötys laskee tosi hitaasti.
Vituttaa, että on syntynyt tällaisilla geeneillä. Kunpa olisi pään sisäistä, mutta kun läheisetkin utelevat että miksi näytän turvonneelta. En voi nauttia elämästä syömällä hyviä herkkuja ilman että saan kärsiä siitä viikkotolkulla.
Kommentit (24)
Sauna ja runsas kävely auttavat. Aamuin illoin 10-15 km kävelyä niin johan lähtee.
Turvotus johtuu nimenomaan nestehukasta
Perus kebuloiden isossa perhepizzassa voi olla joku 20 grammaa suolaa ja +300 grammaa vehnää. Tuollainen sysää kehon todella sekaisin. Saantisuositus suolalle on aikuisten osalta n. 3 grammaa päivässä.
Kyllä se pöhö lähtee pois, jos vedät viikon ajan nestepitoisia kasviksia ja hedelmiä, juot vettä, ja syöt proteiinia. Hidasta touhua se tosin on.
Vierailija kirjoitti:
Sauna ja runsas kävely auttavat. Aamuin illoin 10-15 km kävelyä niin johan lähtee.
Sauna on vain väliaikaisratkaisu koska heti kun juo se pöhö palaa. Kävely kyllä todella toimii pöhötyksen poistajana kuten myös liikunta yleisestikin.
Itse saan helposti vehnäkakun tai pitsan aiheuttaman pöhön pois 2-3 päivässä kun käyn useamman kilometrin aamukävelyillä tai uinneilla.
Mikä h*lvetin lihonnut?!
Ja painonnousu on NIMENOMAAN sitä, että paino nousee. 😑 L I H O M I N E N on rasvan kertymistä.
Ääliö.
Vierailija kirjoitti:
Perus kebuloiden isossa perhepizzassa voi olla joku 20 grammaa suolaa ja +300 grammaa vehnää. Tuollainen sysää kehon todella sekaisin. Saantisuositus suolalle on aikuisten osalta n. 3 grammaa päivässä.
Kyllä se pöhö lähtee pois, jos vedät viikon ajan nestepitoisia kasviksia ja hedelmiä, juot vettä, ja syöt proteiinia. Hidasta touhua se tosin on.
Esihistoriallinen ihminen söi päivässä tuostakin vain murto-osan, noin 0,1-0,3 grammaa päivässä eli sen mitä luonnostaan saa lihasta, marjoista ja kasveista.
Ei ihmisen kuulu saada tuohon nähden satakertaista suolamäärää. Nykyihminen näyttää ihmisen irvikuvalta tällaisten takia.
Toinen on piilotettu sokeri jota on lähes kaikessa mahdollisessa jota ei itse pilko ja valmista alusta asti kotona.
Voisko sulla olla kilpirauhasen vajaatoiminta ja/tai raudanpuute?
Tuttuja oireita.
Mulla oli vaikea raudanpuute ja kilpirauhanen kävi hitaalla. Jälkimmäinen korjaantui maidottomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla (piilevä yliherkkyys noille, iGg).
Raudanpuutteeseen söin rautatabletteja nin kauan kuin vatsa kesti. Sen jälkeen tiputettiin suoneen rautaa.
Pika-apu: salt balabce tai kalium kaupasta? Punajuurimehu toimii myös
Vierailija kirjoitti:
Mikä h*lvetin lihonnut?!
Ja painonnousu on NIMENOMAAN sitä, että paino nousee. 😑 L I H O M I N E N on rasvan kertymistä.
Ääliö.
Moni ei tajua ettei turvotus ole samaa kuin lihoaminen.
Itse näytän turvonneena noin 10 vuotta ikäistäni vanhemmalta. Mutta kun turvotus laskee noin viiden vuorokauden kuluttua näytän taas omalta itseltäni. Ei se ole lihomista.
Lihominen on sitä että se naama on pysyvästi läskimpi teit mitä tahansa lenkkeilyjä tai suolan vähentämisiä, ja ainoa keino saada se pois, on polttaa rasva pois olemalla miinuskaloreilla pitkään liikunnan/ruokavalion kautta.
juo runsaasti vettä ja juo myös aloe vera mehua.
Lihonut, ei lihonnut. Yhdellä n:llä.
Vierailija kirjoitti:
Voisko sulla olla kilpirauhasen vajaatoiminta ja/tai raudanpuute?
Tuttuja oireita.
Mulla oli vaikea raudanpuute ja kilpirauhanen kävi hitaalla. Jälkimmäinen korjaantui maidottomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla (piilevä yliherkkyys noille, iGg).
Raudanpuutteeseen söin rautatabletteja nin kauan kuin vatsa kesti. Sen jälkeen tiputettiin suoneen rautaa.
Itse en ole keliaakikko mutta myös minulla gluteeni tekee naamasta tunnistamattoman pallon. Ei siis parane syödä mitään gluteenipitoista jos on juhlat tai joku tapaaminen tulossa edes 3 päivän sisällä.
Sirpa (kylmissään) ottaa tohon vaivaan vinkkua.
T. Setänne
Miehenä en pysty tällasta ymmärtämään, että vaikuttaisi johonkin. Epäilen vahvasti provoksi.
Vierailija kirjoitti:
Pika-apu: salt balabce tai kalium kaupasta? Punajuurimehu toimii myös
Kaliumia on paljon banaanissa. Banaani on tehokas ja luonnollinen suolapöhön poistaja.
Tai jos ei halua kokonaisia syödä, niin banaanijogurttia tai rahkaa jossa on väh. 10% banaania.
OLEN LIHOSNUT.
Ettekö te pässit osaa Suomea?
Vierailija kirjoitti:
Miehenä en pysty tällasta ymmärtämään, että vaikuttaisi johonkin. Epäilen vahvasti provoksi.
Niin. Miehenä et vaan tajuu. Onko sun nimi Vesa?
Vierailija kirjoitti:
Miehenä en pysty tällasta ymmärtämään, että vaikuttaisi johonkin. Epäilen vahvasti provoksi.
Kyllä moni mies jättää jos nainen näyttää huomattavasti läskimmältä kuin tavattaessa
Vierailija kirjoitti:
OLEN LIHOSNUT.
Ettekö te pässit osaa Suomea?
Mitä on lihosminen? Mikset opettele omaa kieltäsi?
mulla sama. elimistö jotenkin ottaa tosi tosi huonosti vastaan nopeat hiilarit, mulle tulee hiilarin ja suolan yhdistelmästä valtavat posket ja kolmoisleuka moneksi päiväksi vaikka olen normaalipainoinen!