Miksi vanhempia ei kiinnosta, mitä lapset iltaisin tekevät??

Itse parikymppisenä olen juuri sitä ikäluokkaa jonka vanhemmat eivät muuta tee kuin töitä. Sen jälkeen heitä ei kiinnosta lapsi, hänen kuulumisensa tai juuri mikään muukaan.

Jos teini-ikäiseni sanoo menevänsä kaverilleen ja jäävänsä sinne yöksi, tiedän siis missä lapseni on. Vai tiedänkö sittenkään?

Kyllä mä uskon siihen, että teinini on siellä misssä pitäisi, mutta eihän koskaan voi ihan varma olla.

ellei laita jotain navigaattoria nuoren pulttuun kiinni.



Ei siinä auta kuin luottaa siihen omaan nuoreensa ja sanomisiinsa.

Esittävät, että heitä muka kiinnostaa lapssen tekemiset (esim vanhempainilloissa), mutta totuus on jotain muuta. Saavatpa rauhassa katsoa salkkareita ja tissutella iltaoluita...



Aika monella tämmöstä :(

vanhemmat ovat sitä mieltä, etteivät lapset enää tarvitse heitä..???

kivaahan se on piiskata meitä nuorten vanhempia,kun varmasti ainakin yli 80% suoritutuu tehtävästään hyvin ja kunnialla.Taitaa olla marginaaliporukkaa se joka joka ilta kaljan kanssa läträä.

Jos teini-ikäiseni sanoo menevänsä kaverilleen ja jäävänsä sinne yöksi, tiedän siis missä lapseni on. Vai tiedänkö sittenkään?

No kyllä minä ainakin teininä olisin ollut loukkaantunut, jos äitini olisi joka kerta soitellut kaverin vanhemmille, että kai se meidän kullannuppu on varmasti teillä. Mielestäni ihan normaalisti huolehtivat vanhemmat olivat ja normaali teini olin. Ei kyllä kovin pahoja tehty, vaikka ei vanhemmat niin tarkasti kytänneetkään.

Itse olen ollut kamala teini. En ryypännyt, mutta en todellakaan ollut vapaa-aikana siellä misää vanhemmat luulivat. Mulle olisi voinut käydä huonosti seuran vuoksi. Onneksi olin kuitenkin jollain tasolla järkevä. Omaa lasta vahdin varmasti tarkemmin, kuin omani minua. Minulle ei ihan kaikki tarinat mene läpi;) Olen jo nyt huolissani, kun lapseni kavereiden vanhemmat kertovat, ettei heidän lapset puhu iltaisin esim koulukuulumisia. Haluan pitää kiinni, että meillä on yhteinen ruokahetki päivittäin missä käymme päivän tapahtumat läpi.

No kyllä minä ainakin teininä olisin ollut loukkaantunut, jos äitini olisi joka kerta soitellut kaverin vanhemmille, että kai se meidän kullannuppu on varmasti teillä. Mielestäni ihan normaalisti huolehtivat vanhemmat olivat ja normaali teini olin. Ei kyllä kovin pahoja tehty, vaikka ei vanhemmat niin tarkasti kytänneetkään.

teinini kavereiden vanhemmat ja heidän yhteistietonsa, mutta ei tee sitä paitsi äärimmäisessä ja oikeassa hädässä.

Lähtökohtani on se, että luotan nuoreeni ja hänen sanomisiinsa 100-prosenttisesti kunnes tulee joku aihe olla luottamatta.

Tähän mennessä ei ole lapseni pettänyt luottamustani.

Itse kyllä tiedän kaikki mahdolliset maailman temput, joiden avulla vanhempia voi huijata, olin itse siinä nimittäin teini-ikäisenä aikamoinen mestari.

Aika yllätyksenä on tullut ainakin minulle tämä jatkuva vääntö joka asiasta murrosikäisen kanssa.

Jos minulta kysyttäisiin, tiedänkö koko ajan missä lapseni on, niin en voisi ihan rehellisesti sanoa tietäväni. LUULEN kyllä tietävän missä hän suunnilleen on ja LUULEN suunnilleen tietäväni kenen seurassa.



Meillä on ollut ihan normaalit eli hyvät välit lapsen kanssa. Olemme puhuneet ja keskustelleet paljon. Olen ollut lasten kanssa kotona pitkään. Perhe-elämämme on rauhallista ja turvallista jopa tylsyyteen asti. Emme juo mitenkään epänormaalisti alkoholia. Olemme kiinnostuneita lapsistamme ja heidän asioistaan.

Silti tällä hetkellä poikamme (16v) ei puhu meille mitään (siis ellei tarvtse jotain, kuten rahaa tms.). Kysymyksiin tulee vastauksia tyyliin "öh", "joojoo", "en mä tiedä", "en muista"... Hohtimilla saa vääntää jos haluaa ns normaalia keskustelua aikaiseksi. Poika on todella raivostuttava omaan napaan tuijottelija. Itsessä ei ole koskaan mitään vikaa, syy löytyy aina jostain muusta. Muisen jättämät kotityöt kyllä huomataan, mutta omat kotityöt voi olla vaikka viikon tekemättä ja silti voi vanhempiin katsoa ilmeellä, että aina mua syytetään kaikesta.



Murrosikäisen vanhempana on pakko höllätä naruja ja päästää toinen menemään. On pakko luottaa, että jotain on tarttunut kasvattamisesta lapseen ja että terve järki toimii.

Joka päivä kuitenkin pelkään, kun poika kurvaa mopollaan matkaan ja joka ilta odotan että poika on kotona ennenkuin pystyn itse kokonaan rentoutumaan.



Mutta aikansa kutakin, niin myös tätä elämänvaihetta...

ettei se KIINNOSTAISI heitä!!!

Siellä oli yksi tyttö jonka äiti soitteli aina perään, että onko tyttö nyt tullut partioon vai onko livistänyt ilman lupia jonnekin muualle. Kyllä sitä ihmeteltiin joukolla ja tyttöparka, mahtoi nolottaa äitinsä käytös. Kyseessä mitä kiltein perhetyttö, äitinsä ei luottanut vain yhtään.



Murrosikä tällä tytöllä oli sitten vuosisadan kauhein, karkasi kotoa yms.

No kyllä minä ainakin teininä olisin ollut loukkaantunut, jos äitini olisi joka kerta soitellut kaverin vanhemmille, että kai se meidän kullannuppu on varmasti teillä. Mielestäni ihan normaalisti huolehtivat vanhemmat olivat ja normaali teini olin. Ei kyllä kovin pahoja tehty, vaikka ei vanhemmat niin tarkasti kytänneetkään.

Eli jos en tunne lapseni kaveria kunnolla, enkä ole ollut tekemisissä ikinä heidän vanhempien kanssa, niin silloin soitan. En päästä lastani yökylään jonkun "Minnan" luo, jos en tiedä edes missä hän asuu.

Lapseni ei ole ikinä pahastunut kun olen sanonut että, "saat luvan ehkä mennä yöksi, sitten kun olen puhunut ensin "Minnan" äidin kanssa.

Samoin mulle on soittanut joskus joku vanhempi. Mun mielestä ihan hyvä käytäntö.

Omat vanhempani eivät koskaan piitanneet pätkääkään, missä pyörin ja nyt kyttään omia lapsiani kuin haukka...Joku kultainen keskitie olisi ehkä parempi vaihtoehto.