Päiväkodin erityisryhmät - ovatko lapset yleensä saaneet jonkin diagnoosin ennen paikkaa?

Ois kiva kuulla ap eli Untuviina, miten lapsesi sopeutuminen uuteen ryhmään on alkanut?

Meidän molemmat lapset ovat olleet päiväkodissa integroidussa erityisryhmässä eli sellaisessa, jossa on sekä erityislapsia että ns. tukilapsia, enkä kyllä olisi voinut parempaa paikkaa heille toivoa. Tällä hetkellä nuorimmaiseni on tässä ryhmässä ja siinä on 5 aikuista 12 lasta varten. Väittäisin, että myös nämä tukilapset saavat enemmän aikuisen huomiota kuin ns. normaaliryhmässä. Tietysti paljon riippuu myöskin päiväkodissa, joten teidän kannattaa ihan ehdottomasti käydä tutustumassa tähän erityisryhmään.



Meillä on tainnut olla molemmilla lapsilla jo jonkinlainen diagnoosi, kun ovat erityisryhmään siirtyneet, mutta jos teille on tarjottu paikkaa ilman diagnoosiakin, niin kuulostaa ainakin minun mielestä aika hyvältä.



Totta on, että päiväkodin vaihtaminen on iso muutos lapselle, joka tarvitsee mahdollisimman muuttumattoman ympäristön (meillä molemmat autisteja), mutta kannattaa miettiä, että mikä on pitkällä tähtäimellä parempi. Minkä ikäinen lapsi sinulla on? Jos päiväkotiaikaa on vielä enemmän kuin puoli vuotta jäljellä, niin kannattaa ainakin harkita erityisryhmää ja käydä sitä katsomassa. Itse ainakin uskon, että vähän haistelemalla ilmaa voi vetää johtopäätöksiä, että onko hyvä paikka vai vain säilö, jossa erityislapsia säilötään.

Meidän ylivilkaalle pojalla ei ollut diagnoosia, olimme kyllä käyneet yksityisesti omasta aloitteestani lääkärissä ja neuropsykologin tutkimuksissa, joka suositteli tarpeen mukaan avustajaa. Vein lausunnon tarhaan josta järjestettiin tapaaminen kiertävälle eltolle. Hän ehdotti paikkaa integroidussa ryhmässä. Muutaman kuukauden päästä sellainen löytyikin. Tutkimuksia on nyt jatkettu yhteistyössä tarhan kanssa ja diagnoosi saadaan varmaan pian.



Olin todella huojentunut kun poika pääsi erityisryhmään, sillä hän ei halunnut mennä vanhaan tarhaan, siellä poika silminnähden kärsi:(



Integroidussa ryhmässä on enemmän hoitajia per lapsi ja muutenkin koulutetumpaa ja ammattitaitoisempaa väkeä. Suhtautuminen lapseen on aivan toista luokkaa kun ns. tavistarhassa. Lapsi saa yksilöllisempää hoitoa ja hänet hyväksytään sellaisena kun hän on.



Suosittelen ehdottomasti erityisryhmää jos sellaista tarjotaan!



Kyllä minullekin tuli sellainen olo että vanhan tarhan hoitajat halusivat vaikean ja työlään lapsen pois. Mielestäni jos suhtautuinen lasta kohtaan on negatiivinen, niin silloin on kyllä parempi vaihtaa hoitopaikkaa. Meidän pojalle ainakin jääminen olisi merkinnyt psyykkisiä ongelmia.



Ainoa haittapuoli on tietysti se että erityisryhmässä on lapsia, joilla on vaikeuksia monissa asoissa ja joillakin todella vaikeita. Tämä näkyi meillä aluksi huonojen tapojen oppimisena mm. kiroilua, nimittelyä. Tämä on kuitenkin helpottanut jo=)



Jonkin verran hämmennystä on aiheuttanut omassa tuttavapiirissäni se kun sanon poikani olevan integroidussa ryhmässä (5 erityislasta ja 7 tavista). Ennakkoluuloja ihmisillä on ja jotkut suhtautuvat erityislapsiin kuin spitaalisiin. Tämä on erittäin surullista. Sille ei kuitenkaan mahda mitään. Ainoa mitä voi tehdä on puhua avoimesti ja tarvittavan yksinkertaisesti mistä on kysymys. Jos vielä suhtaudutaan kielteisesti niin ongelma on silloin ihmisellä itsellään.

kannattaa ehdottomasti. Me saatiin paikka integroidusta ryhmästä kun asperger-tutkimukset olivat vasta käynnissä. Oltiin kyllä itsekin asian suhteen aktiivisesti liikkeellä.

Ja ryhmä on ollut aivan mahtava. Henkilökunta kokenutta ja koulutettua ja toiminut samalla kokoonpanolla jo vuosia (kaikkialla ei henkilökunta tilanne ole varmaan yhtä hyvä). Ja osaa suhtautua lapseen oikealla tavalla jämäkästi, mutta vaatimatta lapselta liikaa.

Lapsi on viihtynyt erinomaisesti ja vahemmistakin on mukava kun jokapäiväinen negatiivinen palaute lasta haettaessa on muuttunut rakentavaksi keskusteluksi.

Musta tuntuu, että meilläkin päin tavislasten vanhemmat suhtautuvat aluksi vähän negatiivisesti lastensa laittoon tukilapsiksi - pelkäävät kai matkimalla opittuja huonoja tapoja ja ties mitä. Mutta loppujen lopuksi vanhemmat ovat olleet niin tyytvyäisiä, että monet vahemmat joiden isompi lapsi on ollut ryhmässä, haluavat ehdottomasti nuoremmatkin tukilapsiksi integroituun ryhmää. Henkilökuntaa on meilläkin 5 aikuista ja lapsia 5 erityis ja 7 tavallista. Itse en edes tiedä ketkä kaikki ovat erityislapsia ja osan tiedän koska tunnen vanhemmat, joten eivät he kaikki suuremmin joukosta erotu. Ja lapset eivät tajua tehdä mitään eroa vaikka joukossa on esim. down-lapsi, jonka erityisyys näkyy päällekin päin. Pienessä ryhmässä pystyvät tekemään monia asioita, joita ei tavallinen iso 20 lapsen ryhmä voi kolmen aikuisen kanssa tehdä - esim. uimassa käynti.

Molemmilla oli diagnoosit erityisryhmään mennessä. Paikka järjestyi helposti. Helpommin kuin normaaliryhmä ja siihen avustaja päälle. Lasten ryhmässä on 8 lasta. Henkilökuntaa on erityislastentarhanopettaja, lastentarhanopettaja, lastenhoitaja, ryhmä-avustaja ja 2 henkilökohtaista avustajaa. Eli kahdeksalle lapselle kuusi hoitajaa. Se mahdollistaa sen, että lapsen kehityksen tukemiseen voidaan eri tavalla paneutua ja antaa lapselle sellaista tukea mitä hän tarvitsee esim. tehdään terapeuttien suunnittelemia tehtäviä kahdestaan elton kanssa. Tätä ei normaalissa ryhmässä pystytä joka päivä tekemään (kuten esim. meidän nuorimmaisen kanssa tehdään joka ikinen päivä).



Kannattaa varmaan selvittää millaista ryhmää lapselle ehdotetaan? Meillä kyse on ollut ihan puhtaasta erityisryhmästä, mutta lapset ovat välillä käyneet muissa ryhmissä leikituokioilla ja esim. luistelu ja hiihtäminen tapahtui normaali ryhmän mukana. Eli sitä normaali lapsen mallia tuli joka päivä myös ulkoilutilanteissa yms.



Meillä ei kumpaakaan ole kiusattu asian takia.







Meillä on asiasta vain positiivisia kokemuksia.

Tässä olisi siis kyseessä puhdas erityisryhmä, jossa ei ole ns. tukilapsia ollenkaan. Meidänkin lapsi siis erityislapsi, mutta ilman diagnoosia (yritän tässä itsekin ymmärtää, että erityislapsi = erityistä tukea tarvitseva lapsi, ei sen " kummempaa" ).



Kiitos teille vastauksistanne. Mitä ilmeisimmin meidän pitää siis olla onnellisia, että paikka avautui tällä tavalla yllättäen! Vaikka arki kyllä hankaloituisi... Mutta tietysti lapsen paras on kuitenkin tärkeintä.



Lisääkin kommentteja saa mielellään vielä aittaa, pohdiskelemme asiaa vielä viikonlopun yli, käyn täällä vielä kurkkaamassa, onko tullut uusia vastauksia.

isompi poika on integroidussa pienryhmässä.

Paikka ei irronnut helposti, ei todellakaan.

Melko vaikean taistelun ja " kovistelun" jälkeen, 1,5 VUODEN odottelun jälkeen löytyi paikka, mikä tuntui aivan " lottovoitolta" :)



Tällä isommalla pojallamme on keskivaikea-vaikea dysfasia, aiemmin ongelmat enemmän puheentuoton puolella, sittemmin kuntoutui niin, että ongelmat enemmän puheen ymmärtämisen puolella.

HUIMA edistys on ollut, kun poika pääsi tuonne integroituun pienryhmään, jonne meni suoraan kotihoidosta.

Saa päiväkodilla (yksityistä) puheterapiaa, ja käytössä on ollut myös kuvat/viittomat, mitä päiväkotiryhmässäänkin käytetään, puheen tukena.

Ryhmä on ollut mitä ihanin ;) - ja poika viihtyy siellä TODELLA hyvin :)

Ei koskaan ole sanonut, että " en mene" , vaan AINA yhtä mielellään menee sinne.

Hoitajat + opet + lapset ovat ihania suorastaan, ja ryhmähenki on todella aistittavissa hyväksi :)

Poika puhuu päiväkodista tosi positiivisesti, ja mikä parasta, edistystä on tapahtunut HIRMUISESTI :)

En voi kuin olla tyytyväinen, niin äitinä kuin pojankin puolesta :)



Pienempi poika on samassa päiväkodissa, mutta eri ryhmässä, ns. " tavisryhmässä" .

Hänelle on haettu erityisryhmäpaikkaa, mutta..sitä yhä odotellaan :(

Pojalla dyspraksia, eli puheentuoton vaikeutta, lähinnä suun motoristista kehittymättömyyttä (sanavarasto laaja, mutta puhe osin epäselvää ja " vauvamaista" )

Tämä ryhmä missä on, on tosi iso (19 lasta), ja aika " levotonkin" :(

Ja tällä nuoremmalla pojalla on lisäksi vilkkautta (ei diagnosoitua, ainakaan vielä, mutta seurannassa on), epäilen jotakin ad/hd- tyyppistä tms. oiretta.

Pienryhmä olisi aivan omiaan hänellekkin, mutta...mistäpä saada paikka?

Keskusteluita kelton kanssa on käyty, kuten pojan hoitajienkin kanssa, ja kaikki ovat yhtämieltä, pienryhmä olisi pojan " etu" .

Tunnen, että hoitajat ovat aika " väsyneitä" tähän meidän " vilpertin" hoitamiseen, ja tunnen harmitusta siitä, että poikaa ei kenties kohdella -kuten pitäisi-, ei siis ole " ilkeä" tms., vaan eloisa, ja kaipaisi erityishuomiota, sekä ymmärtämystä, mitä AINA ei tunnu tuossa ryhmässä saavan :(

Poika itse haluaisi isoveljen kanssa samaan ryhmään, mutta...vapaita paikkoja EI ole :(

Näin siis Helsingissä.



Sinuna ottaisin EHDOTTOMASTI tarjotun paikan vastaan, se kun tuntuu liki " lottovoitolta" , ainakin meillä ;)

oletkohan nyt sama henkilö jolle ostin juuri reimatec asusteet?



Mielenkiinnolla luin tuota tekstiäsi, meillähän on kuusi poikaa, joista kuopus on erityislapsi. hänellä on pierre robin pireyhtymä aj siihen liittyen suulakihalkio ja vaikea uniapnea. lisäksi laaja-alaiset allergiat ja astma. Hän on nyt pian kaksi vuotias ja nyt huolta herättääkin ehkä eniten hänen puhumattomuus. Poika ei siis puhu mitään, ääntelee " vauvamaisesti" mölisten. ja ensi syksyksi olen hakemassa hänelle hoitopaikkaa.



Minkä ikäisenä te olette päässeet puheterapeutille ym. tutkimuksiin? meillä tuon halkion takia puheterapeutti tarkistaa pojan onneksi kaksi vuotiaana, eli muutamana kuukauden päästä. Lähinnä nyt mietityttää minua tuo päiväkodin aloitus. Kannattaisiko yrittää suoraan jotain pienryhmää vai viedä tavalliseen ryhmään. Tottakai se on kiinni paikkoja myöntävästä tahosta, ollaan onneksi koko ajan Kelton kanssa yhteyksissä, kun täällä maksetaan ktoihoidossa olevasta erityislapsesta erityistä kunnan tukea, jossa yhteyshenkilönä Kelto. Näin ollen hän on käynyt kotikäynnillä ym. mutta ei me ehditä saada mitään diagnoosia tuohon puheeseen liittyen ennen syksyä.



Oletko muuten mukana yahoon leijonaemolistalla, jossa paljon erityislasten äitejä diagnooseista riippumatta keskustelee arjen sujumisesta?

Ihan -se sama- Muumimamma olen ;) *vilkuttaa*



Ei oo mitään salattavaa meidän tilanteessamme, mutta ihan mieluusti voisin vaikka privaatisti kirjoitella tilanteestamme/tilanteestanne sähköpostitse ;)



Laitappa rohkeasti vaan viestiä tulemaan, niin turistaan----lapsista tai vaatteista ;) tai vaikka molemmista ;)



Kiitos muuten vielä " kuriiripalvelustasi" , eilen käytiin ostamassa ko. settiin sointuva Remun- haalari ;)

Minäkö " shopholisti" ? ;)



Ja tänään viimeksi mietin, että oliskohan JJ:ssä vielä tummansinisiä Reimatec- rukkasia alessa? Satutko tietämään? ;)

Tasapuolisuuden vuoksi pikkuveikkakin saattais haluta semmoiset ;)



Jep, nyt niitä mussukoitani päikystä noutamaan...



KIRJOITTELE! :)



t: Muumimamma, alias " S"

otamme paikan vastaan (pitää siis hakea, mutta kelton mukaan on lähinnä muodollisuus, koska paikka avautui kesken vuoden).



Olen tosiaan ymmärtänyt itsekin, että on melkoinen " lottovoitto" , että paikkaa tuolla tavalla tarjotaan meille. Olen keskustellut paljon oman pk:n hoitajien ja myös perheneuvolan kanssa. Nämä asiat tietysti ovat usein myös sattumasta kiinni, sattumalta nyt avautunut paikka on sellainen, joka sopii juuri meidän lapselle. Erityispaikkoja kun kuulema normaalisti on täälläkin todella vaikea saada. Ko. paikka on myös saanut joka puolelta suorastaan " suitsutusta" , ja hoitajat ovat todella oman alansa raudanlujia ammattilaisia.



Olen miettinyt, että olenko nyt ollut näitä " pää pensaaseen" äitejä, jotka eivät myönnä edes itselleen, että lapsella on ongelmia. Toisaalta lapsen ongelmat ovat siis sosiaalista laatua ja pääosin tulleet esille juuri päiväkodissa, joten enpä ole itse ollut niitä näkemässä. Mutta en missään tapauksessa olisi itse tajunnut ryhtyä " taistelemaan" lapselle erityispaikkaa. Ehkä oman lapsen ongelmat on helpompi tajuta ja myöntää, jos ovat selkeästi näkyviä esim. puheen tuottamiseen liittyviä? - tai sitten olen vain " tyhmä äiti" ihan kirjaimellisesti. Huono äiti ja kasvattajahan tietysti tavallaan olenkin, kun on ole osannut lasta " sosiaalistaa" . *huokaus*



Arki tulee todellakin olemaan paljon hankalampaa, ja entiseen pk:iin jäävän kuopuksen päivät pitenevät, joten mitään ruusuilla tanssimista tästä ei tule. Lapsi itse kuitenkin suhtautuu asiaan todella positiivisesti, mikä oli yllätys. Saa nähdä, mitä mieltä on sitten, kun todella vaihtaa uuteen pk:iin. Itseänikin vähän jännittää...

ovat olleet pk:n erityisryhmässä. Diagnoosi on tehty aika kevyin perustein, vaikka jotain tutkimuksia kyllä olikin. Myöhemmin purettiin, ongelmat (puheentuottoon liittyvät) väistyivät heti päiväkodin alettua.



Mun käsityksen mukaan ryhmä oli ja on tosi hyvä. Pienikokoinen, riittävästi ohjaajia (4 ja 12 lasta). Hyvä seuranta, lapsista välitetään. Pk:ssa mm. puheterapiaa ja ELTO. Huomiointia ja tukea erityisesti sosiaalisiin tilanteisiin.



Molemmat olisivat varmasti pärjänneet ihan normipk:ssa ilman erityistoimia, mutta he olisivat saaneet huomattavasti vähemmän huomiota (olivat jo " isoja" pk:n aloittaessaan). Heillä taas muuten elämässä sen verran riskitekijöitä (tunneköyhyys, vanhempien riitaisa avioero), että pk on ollut hyvä tuki sosiaaliseen kehitykseen.



Lapsista ei kumpikaan tiedä/miellä olleensa erityisryhmässä, saati erityislapsina.

Meilläkin integroitu ryhmä ja paras paikka. Meille tuli helposti,mutta pojan ongelmat siinä vaiheessa sitä luokkaa, että se avustajakin tuli niin pian kuin mahdollista sen jälkeen kun tarhan aloitti, vaikka aluksi aikoivat olla ilman. Asperger siinä vaiheessa sitä, että hyökkäili toisiin kiinni ja halaili tai kosketteli. Kiitos kaikille niille, jotka ovat antaneet oman lapsensa olla hänen kanssaan, sillä nyt hän osaa olla ja hänellä voi olla muutakin tulevaisuutta kuin laitos, sillä fiksu hän on, mutta jos ei toisten kanssa oloa olisi valvotusti päässyt harjoittelemaan, ei vapaata tulevaisuutta olisi. Näin koen. Nyt ei ole edes menossa erityisluokalle, vaan pelkälle hyvä alku -luokalle, että niin hyvin on asiat. Ryhmä on pieni, se on hyvä asia, aikuisilla siten myös enemmän aikaa, ryhmässä on todennäköisesti ryhmäavustaja eli enemmän aikuisia. Siellä todennäköisesti ymmärretään lasta paremmin ja halutaan panostaa häneen. Meillä päiväkoti vaihtui muuton myötä enkä muuta voi sanoa kuin että se oli huippu hyvä kun vaihtui, vaikka toki muuton myötä hankalaa käytöstä oli alussa, niin pian poika oli rauhallinen, kun hain häntä, aiemmin ei ihan niin rauhallinen ollut hakiessa. Että ei päiväkodin ja aikuisten vaihtuminen aina huono asia ole, vaan voi olla muutos parempaan, meillä näin. Se on ikävää, kun aina syksyllä on joku/jotkut aikuiset vaihtuneet, mutta eipä sille mitään voi. Itse ajattelen että erityinen lapsi on erityisen rakas, ainakin erityisryhmissä aikuiset ovat hyvin suhtautuneet lapseen etupäässä. Ei ole tullut huonoa palautetta muilta, mutta kyllä isä on lapsen selitystä ja sitä että aina ollaan läsnä valvomassa selittänyt sillä, kun lapsi on erityinen, vaikka monin tavoin tavallinsen oloinne

Erita:

Kiitos kaikille niille, jotka ovat antaneet oman lapsensa olla hänen kanssaan, sillä nyt hän osaa olla ja hänellä voi olla muutakin tulevaisuutta kuin laitos, sillä fiksu hän on, mutta jos ei toisten kanssa oloa olisi valvotusti päässyt harjoittelemaan, ei vapaata tulevaisuutta olisi. Näin koen.

Siis täh. Aspergerin paikkako laitoksessa. Uskomaton asenne. Mulla saa nämä laitospuheet aina karvat pystyy. Lapselle on paras paikka kotona ja laitos sitten se viimeinen vaihtoehto. Tiedätkö, että myös vanhempien tulee tehdä lastensa eteen kaikkensa, eikä vaan sysätä lapsiaan yhteiskunnan hoidettavaksi. Autistin/aspergerin kanssa eläminen ei tosiaan ole aina herkkua, mutta että heti oltaisiin vapautta rajoittamassa ja vieläpä vanhemman toimesta. Todella uskomatonta!

Siis ensinnäkin en ole ajatellut, että antaisin lapseni laitokseen. Lapsen käytösongelma vaan oli niin raju, että jos hänellä ei olisi ollut mahdollisuutta harjoitteluun toisten lasten kanssa, niin mikä tulevaisuus olisi ihmisellä, joka hyökkäilisi toisten ihmisten kimppuun. Kotoa käsin emme voi voineet tätä asiaa hoitaa, koska kotiin ei kukaan lapsi ole voinut tulla (nyt sitäkin taas voitaisiin kokea). Serkkupoika kävi ja serkkutyttökin kerran ja molemmat järkyttyivät niin lapsen hyökkäilystä ja tavaroiden heittelystä, että pelkäsivät häntä. Serkkupoika kävi parikin kertaa, vuosi tai pari välissä ja siis mummokin suri, että miksi se poika käyttäytyy noin ja monta kertaa puhui mummolle asiasta. Katsos kun hän on tarvinnut mahdollisuuksia toisten lasten kanssa olemiseen säännöllisesti ja valvotusti. Onneksi hoitavat lääkärit ymmärtävät, että päiväkoti on kuntoutuspaikka tällaiselle. Olen katsos miettinyt mitä oli 20-30 vuotta sitten. Kyllä hoidin lapsen lähes 4-vuotiaaksi itse, pikkisisko on kerhossa ei päiväkodissa, vaikka siihenkin olisi oikeus, koska olen kotona. Mutta ihan oikeasti kyse oli kaikkein oudoimmasta käytöksestä, mitä itse olen tavannut, ei tavallisen lapsen hankalasta käytöksestä, johon voi vaikuttaa, vaan todellakin sellaista,mikä vaati jatkuvaa kuntoutusta.. Aspergerit ovat erilaisia ja täällä Espoossa on hankalimmille jopa oma luokka koulussa, mutta meidän poikaa ei nyt niin hankalaksi enää luokitella. Etsin joskus vuosia sitten muita kohtalotovereita käytöksen suhteen ja hyvin vähän niitä löysin. Itse olisin alun perin kasvattanut kaikki lapseni kotona kouluikään ilman mitään rahaa työstä tai työttömyydestä, mutta näin kävi, että Lastenlinna velvoitti lapsen panemisen kuntoutukseen (puheterapeutti esitti puolittaisen uhkauksen, että jossain ohjelmassa oli sanottu, että jos ei kuntoutukseen pane, on aihetta huostaanottoon.) Mutta niinhän se on, että jos itse ei ole kokemassa, ei voi ymmärtää. Olen kotiäiti ja aion olla vielä ties kuinka kauan ilman tulojakin, kun nuorin täyttää sen 3-vuotta, jotta erityisesti tämä aspergerpoika on voinut käydä lyhyttä tarhapäivää 7 tuntia, on nyt vain 4 päivää tarhassa, koska jaksaa paremmin niin, vaikka yksi kelto suositti 5 päivää jossain vaiheessa, mutta ei tosiaan silloin ainakaan jaksanut ja jotta pääsee koulusta kotiin. Tahdon lyhyet koulupäivät juuri tälle lapselle, en mitään iltapäivähoitoa. Mutta mikä on paikka ihmiselle, joka hyökkää toisten kimppuun, millaiseksi sellainen käytös menisi, kun lapsi on iso kooltaan. Nyt vihdoin tilanne on se,että ei syksyllä enää sukulaistilaisuuksissa ja muissa ollut ollenkaan sitä hankalaa toisten lähestymiskäytöstä. Laitos on aina viimeinen vaihtoehto enhän minä edes sanonut, että sellaiseen olisin panemassa. Kiitos kuitenkin tarhatädeille, vaikka en tosiaan aina ole kaikesta tykännyt tarha-asioissa, koska olen selainen äiti, että mieluummin hoitaisin itse, mutta olen kuitenkin velvoitettu lapseni tarhaan laittamaan. Hyvää jatkoa vaan kaikille erityisten ja tavallisten vanhemmille.

Ehkä se, että mainitsin sen laitoksen johtuu siitä, että minulla on taustalla ollut pelko siitä, että lapseni joutuisi sellaiseen, vietäisiin vastoin tahtoani sellaiseen juuri sen käytösongelman takia. Itkien tulin niiltä perhekerhokäynneiltä kotiin, kun poika oli yli 2 vuotias ja käytös täysin outo, eikä silloin vielä tiedetty muuta kuin puheen kehityksen viivästymä. Minulla ei siis ole ollut keinoja kuntouttaa poikaa itse. Kokeiltiin perhekerhot, vieraat kotona, vierailut muualla, mutta joko seuraus oli kamala tai vierailuja liian harvoin. Onneksi yhteiskuntamme auttaa näin hienosti, on nämä integroidut erityisryhmät. Kyllä olen onnellinen siitä,että nyt kehitys on mennyt eteenpäin, eka kerran osasi käyttäytyä Lastenlinnan osastojaksollakin, mikä kertoo paljon. Tässäkin on mennyt 3 vuotta tarhaa ja nyt viime syksystä tilanne paras. Eli ongelma vaati kuntoutusta, ei vain paria kuukautta tarhaan sopeutumista. Vieläkin hän tarvitsee siihen kuntoutusta mm. toimintaterapian avulla ja kiitollinen olen siitäkin yhteiskunnalle.

lastensuojelaissa mainitaan, ettei kukaan perheen jäsenistä saa estää lapsen kehitystä.

asiantuntijat taas katsovat, että tarha on kuntouttava, niinkuin onkin. kahden lapsen kokemuksella sen voin sanoa, että lapsi oppii tarhassa paremmin kuin kotona.

musiikki, leikkikerhot kyllä korvaavat asian, mutta erityislasta ei saa hypyttää eri paikoissa, koska sellaisen vaihtelevuuden kestää vain tavis lapsi.

itsekkin olen kotona ja hyvä puoli siinä on se, että lapsen ei tarvi olla hoidossa viiteen asti, vaan meilläkin kuopus pääsee kotiin jo 14.00 välipalan jälkeen. haluaisi kyllä monesti jäädä leikkimään vähäksi aikaa.

vapaapäiviä lapsi saa myös pitää.

Et kai sinä nyt oikeasti tunne huonoa omaa tuntoa siitä, että lapsesi on ollut ppäiväkodissa kuntouttavassa hoidossa ???

Ei sitä tarvitse tässä ketjussa selitellä. Täällähän kirjoitajat ovat erityislasten äitejä, jotka kilvan kehuvat lastensa päiväkotiryhmiä ja tietävät tasan tarkkaan niiden edut ja syyt, miksi niitä suositellaan.

Kuten niin monesti asiantuntujoidenkin suusta kuulee. Vanhempien kuuluu olla vanhempia ja elää lapsen kanssa normaalia perhe-elämää. Heidän päätehtävänsä ei ole olla terapeutteja - sitä varten on palkatut ammattilaiset. Toki erityislasten vahemmat tietävät, että näiden lasten kanssa elo on " jatkuvaa toimintaterapiaa" .

En ymmärrä miksi Suomessa on edes normaalien lasten kohdalla niin suuri synti viedä heidät yli 3-vuotiaana päiväkotiin. Monissa missa maissa, kun paljon suurempi ihemettelyn aihe on, miksei kotiäiti vie yli 3-vuotiastaan kindergarteniin kuten 95 ikäluokasta viedään. Suomessa kun vielä päväkotien taso (henkilökunnan koulutustaso ja ryhmäkoot ) ihan normaali ryhmissäkin on ihan toista luokkaa kuin muualla. Puhumattakaan erityistyhmistä - ei niiden osavasta henkilökunnasta, struktuoidusta ohjelmasta, apukeinojen (hyvät, tukiviittomat) käytöstä etc. etc. voi puhua edes samana päivänä kuin jostain kerhosta, joka on kerran pari viikossa ja vain sekoittaa erityislapsen rutiinitarpeen.

Tuosta sinun laitoskommentistani - ymmärsin sen erilailla kuin muut ja ehkä sinä itsekin. Minulle tuli mieleen, että jos lapsemme eivät nyt pienenä saisi tarvitsemaansa kuntoutusta oikeanlaissa päiväkodeissa ja kouluissa - saattaisivat he aikuisina päätyä laitoksiin - eikö vangeistakin yli puolet ole diagnostisoimattomia, hoitamattomia ADHD-henkilöitä.

Sanoit ,ettet ole löytänyt muita vahempia, joila on samoja ongelmia lastensa kanssa. Varmasti teidänkin paikkakunnalta tai lähettyviltä löytyy joku vertaisryhmä aspergerlasten vahemmille. Kysy vaikka autismiliitosta.

ruusuliisa sanoo tuon laitosasian juuri kuten tarkoitin.

Minä taas ymmärsin väärin Taukun viestin eli ymmärsin sen ensin niin, että lapsen on paras olla kotona eikä missään päiväkodissa. Nyt tajuan, että hän tarkoitti varmaan, että on parempi olla kotona kuin laitoksessa. Samaa mieltä. Moneen kuukauteen en ole käynyt millään palstalla (en ole ehtinyt, kun on vauvakin) ja heti tulee väärinkäsityksiä puolin ja toisin.

Hei. Varokaa erityistyhmään menoa. Siitä seuraa, myös erityisryhmään meno koulussa. Jossa lapsenne mieli voi järkkyä pahemmin. Joutuessaan olemaan vsikeastikin vammaisten lasten seurassa monta vuotta päivittäin. Mielestäni tavallisen lapsen malli olisi parempi. Jos kyseessä ADH tai Aspergerin oireyhtymä. Niin sanotut terveet lapset osaavat olla kyllä juonimpia ja laittaa heikomman syyksi ikäviä tapahtumia. Mutta myös etityisryhmissä on nuoria kokemattomia harjoittelijoita, jotka ovat väsyneitä ja ärsyyntyneitä, joten lapsi voi saada sieltäkin väärää ammattitaidotonta palautetta. Pitäkää lapsienne puolia.