Gallup: kuinka moni antaa ilman kondomia, ekoilla kerroilla tai irtosuhteissa?
Välillä ihmetyttää toi irtosuhteista leviävien tautien sekä ei-toivottujen raskausten määrä. Harrastaako ihmiset tosiaan noin paljon suojaamatonta seksiä tuntemattomien kanssa? Itse ei tulisi mieleenikään irtopaneskella ilman kumia, ja pitemmissä suhteissa niin ikään ollaan aloitettu kumieristeen kanssa, kunnes on saatu varmistus, että molemmat on terveitä. Mä olen aina saanut olla se kumia vaativa osapuoli: miehet kyllä suostuneet kiltisti tupen päälleen rullaamaan, mutta yksikään ei ole tehnyt tähän aloitetta.
Siispä. Oman kokemuksesi mukaan: kuinka suuri osuus naisista / miehistä vaatii käyttämään kumia suhteen alussa tai kertapainoksissa?
Vielä kiinnostaisi sekin, että jos et tykkää käyttää kumia, miksi et? Eikö taudit taikks ei-toivottu raskaus pelota?
Kommentit (80)
Onhan sitä parisen kertaa tullut hairahdettua niin, että kondomi on himon keskellä jäänyt pois. Mutta pääsääntöisesti sitä on käytetty uusissa jutuissa ja joskus jopa miehen aloitteesta. Tuon edellisen kirjoittajan kännikäyttäytymisen kyllä allekirjoitan eli humalassa tyhmyys tiivistyy.
"aika monella naisella on taipumusta huoraamaan alkoholin vaikutuksen alaisena ja antavat paljaalla".
Tämän kuulin juuri eilen yöbussissa. Itse en saanut eilen, mutta viime viikolla kyllä ja laitoin rojut ränniin
aina kondomi...ja nykyään myös ehkäisyn vuoksi.
Myös mikäli nainen on humalassa, niin ilman kondomia on helppo saada. Olen myös joskus ottanut kondomin pois kesken nainnin, kun olen vaihtanut takaapäinasentoon eikä sitä enää tuossa vaiheessa toinen huomaa ja niin pääsee laukeemaan sisälle vaikka alkuunsa kondomi olisi ollutkin päällä. Juu, en kauheesti välitä kondomeista, varsinkin laukeaminen on niin erilaista verrattuna paljaalla laukeamiseen. Ja moralisteille tiedoksi, että tiedän kyllä riskit, mutta riskillä mennään silti.
Aika edesvastuuton kyllä olet, ja kehtaat vielä täällä muille kehua. Arvaa vaan, onko naisesta kivaa hakea jälkiehkäisypilleriä ja kärsiä ne sen sivuvaikutukset?
Mikä kumman hinku teillä varttuneilla miehillä on yrittää laistaa tossa kortsun käytössä?
Saman olen huomannut omasta miehestä. Vaikka vakaassa parisuhteessa ollaan ja kortsulla ehkäisystä on sovittu, mut lähes aina sen pitää yrittää saada tuikata edes kerran paljaalla.
Ärsyttä moinen miesten piittaamattomuus.>:(
kortsu vähentää tuntumaa, näin se on. Jos vakisuhteessa nainen vaatisi aina kortsua niin alkaisin erittäin vahvasti epäillä, että sillä on jokin tauti tai että hänellä on eri käsitys parisuhteesta kuin minulla eli muitakin kumppaneita on.
Varmaan yleistä että harrastetaan seksiä ilman kumia jo ensimmäisellä kerralla. Voi myös olla että on eroja ikäryhmien ja paikkakuntien välillä.
Itse kuuluin niihin nuoriin jotka ottavat kumin mukaan esim. ravintolaan mennessä, mutta yllätävän moni nainen antoi ilman - varmaan ainakin kolmasosa.
Kun tapasin vaimoni hän myös antoi ekana iltana ilman. Selvisi myös pian että hän oli melkein aina antanut ilman kumia lukuisille miehille ja pojille. Hänen kavereilla oli myös hieman samanlainen asenne ja vaikutti että he luottivat että pienilla paikkakunnilla ei ole HIV ja muita tauteja.
Tottakai aluksi tuntui vähän oudolta ajatella että niin monen penis oli ollut suojaamatta hänen pillussa, ja tietenkin niin monen spermaa tullut häneen. Mutta onneksi hänellä ei ollut tauteja, vaikka hän kävi tarkastuksessa vasta monta vuotta myöhemmin.
Siitä huolimatta uskon että aika moni nainen on myös ollut varomaton samalla tavalla.
ja ihmetellään, miksei teinit käytä kumia.
Ja tässä syy:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuppa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tippuri
http://fi.wikipedia.org/wiki/HIV
http://fi.wikipedia.org/wiki/Klamydia
Ja juu ne tarttu myös siihen saapastyhmään mieheen, joka ottaa riskin hetken nautinon takia.
N32
Ja tässä syy:
<a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuppa" alt="http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuppa">http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuppa</a>
<a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Tippuri" alt="http://fi.wikipedia.org/wiki/Tippuri">http://fi.wikipedia.org/wiki/Tippuri</a>
<a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/HIV" alt="http://fi.wikipedia.org/wiki/HIV">http://fi.wikipedia.org/wiki/HIV</a>
<a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Klamydia" alt="http://fi.wikipedia.org/wiki/Klamydia">http://fi.wikipedia.org/wiki/Klamydia</a>
Ja juu ne tarttu myös siihen saapastyhmään mieheen, joka ottaa riskin hetken nautinon takia.
N32
kanssa. Irtosuhteita hyvin vähän.
N33
mutta peruin ne sitten, kun eilisillan viimeisissä tekstareissa selvisi, ettei mies (n.40v varattu)HALUA käyttää kondomia..Hänen mielestä minun olisi pitänyt luottaa hänen sanaansa, että on 100% terve..
Sovitte, tai yritette siis etukäteen tekstarilla käsikirjoitta ekan panonne? Tuntuu oudolle.
mulla kiihottaa olla ilman kumia. tuntuu ihanalta kun miehen sperma täyttää emättimeni.... aina olen antanut mennä ilman kumia. selvinpäin ja humalassa.
mulla kiihottaa olla ilman kumia. tuntuu ihanalta kun miehen sperma täyttää emättimeni.... aina olen antanut mennä ilman kumia. selvinpäin ja humalassa.
..ihanaahan se on. Mutta en ole uskaltanut kertapanojen kanssa tuohon.
Olen perheenäiti ja olen nyt nussinut muiden puutteisten varattujen ukkojen kanssa. Ilman kumia ollaan menty... puutteessa ovat tosiaan, koska laukeavat minuutissa.
mulla kiihottaa olla ilman kumia. tuntuu ihanalta kun miehen sperma täyttää emättimeni.... aina olen antanut mennä ilman kumia. selvinpäin ja humalassa.
Olen perheenäiti ja olen nyt nussinut muiden puutteisten varattujen ukkojen kanssa. Ilman kumia ollaan menty... puutteessa ovat tosiaan, koska laukeavat minuutissa.
Ja varatut miehet on aina puhtaita, joten niille uskaltaa antaa ilman kumia, mutta todella. Mistä lie johtuu, puutteestako?
Niillä todella tulee ekalla kerralla heti muutaman työnnön jälkeen.
Ja varatut miehet on aina puhtaita.
jos varattu mies paneskelee ympäriinsä ulkosuhteissa ilman kumia, niin tuskin se puhdas on. äly hoi.
Sovitte, tai yritette siis etukäteen tekstarilla käsikirjoitta ekan panonne? Tuntuu oudolle.
Käsikirjoittaa panonne? Et halunnut ymmärtää tai?
Varmistin vain, että käyttääkö kumia ja kun ei suostunut, peruin treffit..
n:o 14
Ei pidäkkään suostua kynnysmatoksi..
Että pitäisi muka suostua siihen, et ukko pääsee vähän ruikkimaan paljaalle ja ottaa siitä sit kiitokseks mahdollisesti joku ikuinen sukupuolitautiriesa. Hah! Tyhmä on se nainen, joka moiseen suostuu, yhden panon takia elinikäinen riesa...
Pitäkää naiset puolenne näitä kumin vastustajia vastaan yhdenillansuhteissa!
Hyvä fiksut naiset!
Veikkaan tämän johtuvan siitä, että kondomin kanssa naiminen ei miehestä tunnu juurikaan miltään verrattuna paljaalla naimiseen. Naisellehan se on monesti tuntemusten kannalta suhteellisen merkityksetöntä onko kumi välissä vai ei. Tästä syystä en näe mitään järkeä käyttää kondomia ehkäisyvälineenä vakituisessa parisuhteessa, vaan ehdottomasti joku muu ehkäisyn muoto on parempi.
Satunnaisten panojen kanssa kumi taas on enemmän kuin paikallaan, enkä todellakaan anna tuntemattomille naisille kyytiä ilman sitä.