Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Seksi stressaantuneena näisen näkökulmasta?

Vierailija
17.07.2015 |

Olen aikuinen mies, joka on varsin onnellisessa suhteessa naisen kanssa. Kaikki on hyvin, meillä on hyvin avoin keskusteluyhteys, olemme ihan fiksuja tavallisia ihmisiä. Mutta minä miehenä en ole koskaan täysin pystynyt ymmärtämään erästä asiaa, joka tulee esiin silloin, jos puolisoni on stressaantunut tai väsynyt. Kyseessä siis tyypillisesti tilanne, jossa hän on vaikkapa työasioiden takia ymmärrettävästi ihan poikki. Jos yritämme tällaisessa tilanteessa sekstailla, niin tilanne voi mennä esimerkiksi niin, että ensin teemme pitkään esileikkiä. Voin itse olla mukava kaikin puolin, ja tilanne on oikein mukava ja lupaava. Puolisoni saattaa kostuakin, ja kaikki vaikuttaa hyvältä. Sitten kuitenkin saattaa ilmetä, että puolisoni ei pysty kuitenkaan täysin kiihottumaan. Tämä tarkoittaa sitä, että hän ei pysty nauttimaan seksistä, vaikka yrittääkin. Kostumisesta huolimatta operaatiot voivat sattua pikemmin kuin olla nautinnollisia (toisena päivänä ilman stressiä siis ei kuitenkaan mitään ongelmaa). Tämän verran pystyn miehenäkin hyvin vielä ymmärtämään. Mutta tässä tilanteessa sitä en pysty ymmärtämään, että minkä takia puolisoni ei voi viedä hommaa edes minulle loppuun asti, vaikka hän itse olisikin tilapäisesti epäkunnossa oman sukupuoliyhteyteen liittyvään nautintoon liittyen. Hän ei pysty tekemään sitä mitä toivoisin eli käytännössä suuseksiä minulle, vaikka pyytäisin. Hän perustelee asian hyvin vaivautuneesti suurinpiirtein niin, että hän ei pysty pääsemään fiilikseen, ja sen takia hän ei pysty antamaan suuseksiä tällaisessa tilanteessa (stressittömässä tilanteessa ei siis tosiaan tämänkään suhteen mitään ongelmaa).

Toivon, että naispuolinen henkilö palstalla voisi yrittää auttaa minua ymmärtämään, että miten nainen tällaisessa tilanteessa toimii? Mies eli minä itse toimisin hyvin suoraviivaisesti niin, että jos olen kertakaikkiaan stressaantunut ja seksuaalisesti pois pelistä, niin mikäli puolisoni silti toivoo suuseksiä, niin minä pelkästään mielelläni ja itsekin tietynlaisen empatian kautta nauttien tämän toiveen toteuttaisin (joskin todennäköisesti kiihottuisin tällaisessa tilanteessa lopulta itsekin). Miehelle siis tällaiset asiat ovat niin paljon yksinkertaisempia ja helpompia. Ainoa tilanne milloin edes teoriassa en tätä suuseksiä puolisoni halutessa tarjoaisi olisi sellainen, että olen aivan kuolemanväsynyt, ja on päästävä nukkumaan hyvin pian esimerkiksi erittäin tärkeän aamupalaverin tms. takia (käytännössä en ole ikinä kieltäytynyt, mutta sillä ei ole nyt merkitystä).

Eli miksi nainen kärsii tai saattaa kärsiä vakituiselle puolisolle suuseksin antamisesta mikäli hän itse ei pysty kiihottumaan vapautuneesti? Tämä lienee oikea kysymyksenasettelu – nimittäin on oikeastaan varmaa tietoa, että väsymys ei ole se syy, vaikka väsymys toki osaltaan voi aiheuttaa sitä kiihottumisen estymistä. Puolisoni saattaa mennä kesken tyssähtäneen session jälkeen tekemään jotain muuta, niin siitä tiedän, että kysymys ei ole ensisijaisesti väsymyksestä. Painotan vielä tähän loppuun, että suhteessamme ei ole varsinaisesti mitään muuta vikaa, ja puhumme paljon toisillemme myös seksiin liittyvistä asioista. Tämä asia on vaan keskusteluista huolimatta minulle epäselvä.

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaa, voiko hänellä olla jotakin estoja, jotka aiheuttaa että mieltää kaiken seksiin liittyvän epämiellyttäväksi jos ei itse ole kiihottunut? Tietysti hänellä voi olla vain sellainen käsitys/periaate, että noin kuuluu toimia, mutta jos hän sanoo että ei pysty eikä että ei halua, niin kai hän silloin myös tarkoittaa ettei pysty.

Itse olen toiminut niin, että jos ei huvita lainkaan, niin miehelle olen voinut silti käsin tai suulla tehdä palveluksen. Joskus se sitten lopulta kiihottaa jonkun verran itseäkin mutta ei se nyt hirveän suuri vaiva ole muutenkaan, ainakaan mikäli tilanne ei ole ihan jatkuvasti toistuva. Jos vaimosi ei pysty ottamaan suihin, niin löytäisittekö jonkun muun kompromissiratkaisun, vaikka käsin?

Vierailija
2/6 |
17.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokemuksesta voin sanoa, että jotkut naiset ovat estyneempiä kuin toiset..Tämä ny sit voi johtua ihan mistä vaan menneisyyden asiasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
18.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olipa pitkästä aikaa mukava lukea hyvin kirjoitettu ja fiksusti ilmaistu teksti, josta huomaa aloittajan olevan huomaavainen ja välittävän kumppanistaan. Harvemmin täällä noin asiallista ja ystävällismielistä kirjoittelua näkee.
Apn kysymykseen en oikein osaa vastata, vaikka nainen olenkin. Itse en osaa asettua aloittajan naisystävän asemaan, koska aina pystyn ja haluan mieheni tyydyttämään, vaikken itse yhdyntää haluaisikaan. Se ei ole suuri vaiva vaan ilo ja nautinto, mielelle ja miehelle.

Vierailija
4/6 |
18.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

En luonnollisesti osaa sanoa, onko naisystävälläsi tai yleensä muilla naisilla kuin minulla kyse samasta asiasta, mutta itse olen ollut se haluton osapuoli tuon tyylisessä tilanteessa ja olen itsekin hämmästynyt tilanteen aiheuttamista tunteista. Koska haluan tyydyttää puolisoni ja vaikka itse en jaksaisi, haluan helliä, pitää hyvänä ja nautin siitä, että voin antaa toiselle mitä hän haluaa ja on ollut ikävää tajuta, että joskus se halukaan ei riitä.

Itseni kohdalla silloin jos olen niin stressaantunut ja ahdistunut, että se aiheuttaa haluttomuutta, se ahdistus "korruptoi" kokemuksia. Hetkellisesti kaikki tuntuu pahalta ja asiat mistä normaalisti nauttii tuntuvat sen hetken olevan pilalla. Ja koska useilla naisilla (ei kaikilla, itselläni kyllä) kiihottuminen ja seksuaalisuus on hyvinkin vahvasti sidoksissa fyysisten tuntemusten lisäksi tunteisiin, tuntuu pahalta yhdistää sitä ahdistusta ja pahaa oloa niinkin herkkään ja tärkeään asiaan kuin seksuaalisuuteen, kun se negatiivisten kertojen määrä jää mieleen.

Lyhyesti: ahdistaa -> ei haluta -> yrittää/pakottaa itsensä silti toisen mieliksi -> täysin epäkiihottava seksikokemus kumppanin kanssa mistä päälimmäiseksi tunteeksi jäi henkisesti paha olo -> pelko siitä, että tarpeeksi toistuessaan seksi jää kumppanin kanssa tuntumaan siltä. Kukaan ei halua itselleen muistikuvaa siitä, että sisäisesti itkettää ja joku työntää penistä suuhun tms. 

 

Sillä on paljon merkitystä että olet kiinnostunut ja haluat ymmärtää sen sijaan, että valitat ja syyllistät kun toisella on vaikeuksia kiihottua. Pisteet siitä.

Vierailija
5/6 |
20.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkuperäinen kirjoittaja kirjoittaa:

Kylläpä sain kivoja vastauksia tähän. Kiitos paljon. Juttelimme jälleen tästä puolisoni kanssa, ja keskustelu yhdistettynä teidän vastauksiin ymmärrän kyllä aivan varmasti nyt taas paremmin. Puolisollani on luonteenpiirrettä, jonka takia hän löytää erilaisissa asioissa välillä itsensä tilanteesta, jossa ei osaa pukea sanoiksi tuntemuksiaan ainakaan kun tilanne on päällä. Tämä on pitkä tarina, johon liittyy sekä synnynnäisiä että opittuja ominaisuuksia. Itse pystyn pukemaan tuntemukseni sanoiksi, mutta minulla on sitten tietysti omat muut vajavaisuuteni.

"En tiedä mistä tämä olo tulee" -tyyppinen tilanne aiheuttaa osaltaan turhautumista, mutta miehen tehtävä on toki ensinnäkin puolestaan huolehtia siitä, että ei loukkaa toista eikä jätä pyytämättä anteeksi jos loukkaa, ja toisaalta sopivassa määrin miehen täytyy ilmaista välittävänsä puolisostaan muuten vaan riittävän usein. Keskustelu on tietysti ainoa varma avain näihin asioihin, ja hyvä keskustelu auttaa ratkaisevasti, vaikka aivan täydellisesti kumpikaan osapuoli ei välttämättä ikinä ymmärrä toisiaan eikä itseään. Kun on riittävästi hyviä asioita, niin satunnaisista haastavista tilanteista ja turhautumisista päästään yhdessä yli.

Vierailija
6/6 |
20.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.07.2015 klo 16:40"]

Alkuperäinen kirjoittaja kirjoittaa:

Kylläpä sain kivoja vastauksia tähän. Kiitos paljon. Juttelimme jälleen tästä puolisoni kanssa, ja keskustelu yhdistettynä teidän vastauksiin ymmärrän kyllä aivan varmasti nyt taas paremmin. Puolisollani on luonteenpiirrettä, jonka takia hän löytää erilaisissa asioissa välillä itsensä tilanteesta, jossa ei osaa pukea sanoiksi tuntemuksiaan ainakaan kun tilanne on päällä. Tämä on pitkä tarina, johon liittyy sekä synnynnäisiä että opittuja ominaisuuksia. Itse pystyn pukemaan tuntemukseni sanoiksi, mutta minulla on sitten tietysti omat muut vajavaisuuteni.

"En tiedä mistä tämä olo tulee" -tyyppinen tilanne aiheuttaa osaltaan turhautumista, mutta miehen tehtävä on toki ensinnäkin puolestaan huolehtia siitä, että ei loukkaa toista eikä jätä pyytämättä anteeksi jos loukkaa, ja toisaalta sopivassa määrin miehen täytyy ilmaista välittävänsä puolisostaan muuten vaan riittävän usein. Keskustelu on tietysti ainoa varma avain näihin asioihin, ja hyvä keskustelu auttaa ratkaisevasti, vaikka aivan täydellisesti kumpikaan osapuoli ei välttämättä ikinä ymmärrä toisiaan eikä itseään. Kun on riittävästi hyviä asioita, niin satunnaisista haastavista tilanteista ja turhautumisista päästään yhdessä yli.

[/quote]

OLet kyllä todella fiksu ja ihanan oloinen mies. Onnea yhteiseloonne

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme yksi