Existä
Ollaan yritetty jutella keskenään seksistä. Takana on jo useampi yhteinen vuosi. Puheeksi tuli ensimmäiset kokemukset Mies on minun ekani ollut ja muistelin ekaa kertaani ja mies sitä mielellään kuunteli. Mutta kun kysyin hänen ensimmäisestä/ensimmäisistä kerroista niin halusi vain ohittaa koko asian eikä pystynyt yhtään avaamaan mikä sai silloin syttymään, mistä piti ja oliko ihastunut tai rakastunut jne. Hän päinvastoin suuttui koko aiheesta. Tiedän siis olevani miehen kolmas kumppani joten ihmetyttää asiasta suuttuminen. Sanoo vain että eka kerta ei mennyt putkeen muttavei myöskään avaa tuntemuksiaan näitä naisia kohtaan. Selittää vaan, että nyt on asiat paremmin.
En ymmärrä miksei pysty kerrtomaan tunteistaan ekojen kertojen osalta. Pitäisikö aihe vain unohtaa? Kai mua eniten kaivelee se, että näkeekö mies myöhemmin meidänkin yhteiset kokemukset unohtamisen arvoisena tms. En ole varma miksi tai mikä mua jää harmittamaan.
Kommentit (2)
Ja ei unohda. Ei vaan jaa, ja se on minusta hieno asia
On hyvä, että ei jaa seksikokemuksiaan toisten naisten kanssa. On täysin tämän parin keskeinen asia. Näin haluat sen olevan itsesi kohdallakin. Puhukaa ennemmin siitä, miltä tuntui sinun kanssasi ensimmäisellä kerralla.
Ei myöskään kuulu sinulle nämä muut seksikerrat. Jo tieto siitä kuinka monta niitä on, on aika paljon. Minä seurustelin 20 vuotta miehen kanssa, enkä tiennyt koko aikana kuinka monta naista/tyttöä hänellä oli ennen minua. Eikä suoraan sanottuna kiinnostanut, saati minulle kuulunut.
Se mikä kuuluu sinulle, on tämä hetki.