Erotakko vaiko ei

Olen avosuhteessa, ollut jo n. 3 ja puoli vuotta. Viime kesänä meillä oli kriisi, jossa ajauduin ulkopuoliseen suhteeseen. Kriisin aikana kävimme juttelemassa parityöntekijöille pari kertaa ja selvisimme siitä kriisistä.



Suhteeseen on iskeytynyt uusi kriisi (joka on oikeestaan minulla sama kuin edellinenkin). Minua ahdistaa ihan valtavan paljon.



Olen 23 vuotias. Toivoisin elämässäni saavani onnellisen perheen ja enemmän kuin kaksi lasta. Pelkään etten voi toteuttaa tätä haavetta, koska en löydä oikeanlaista suhdetta. Nykyisessä suhteessa on kauheasti riitaa ja tappelua.



Pahimmillaan riidat on sitä että jompikumpi tekee toiselleen pahaa. Yleensä riidoissa minä huudan ja mies on hiljaa, mies menettää hermot minun huutoon potkaisee tai tönäisee minua. Olen myös itse joskus lyönyt miestä. (väkivalta riidat ovat kyllä harventuneet)



Olen kärsinyt nuorempana masennuksen, pelkään saavani sen uudelleen. Saan voimaa opiskeluistani, koska opiskelen mieluisaan ammattiin.



Minulla ei ole paljoa ystäviä, on vain sisarukseni ja mieheni. Pelkään osittain jääväni yksin. Eroaminen on oikeastaan minun oma tahtoni, mies ei halua erota. Kuitenkin ero ajatus herättää minussa voimakkaita tunteita. Itkettää sen vuoksi paljon. Toiminta kykyni häviää kokonaan sen ahdistuksen vuoksi.

Välitän kuitenkin kyseisestä miehestä, olen oppinut elämään hänen kanssaan. En haluaisi sanoa lopullisia hyvästejä, koska hän on kuitenkin ollut minulle todella rakas ystävä. Meidän suhde vaan ei oikein toimi. Riitaa ja riitaa ja riitaa.



Minulla on myös sisälläni palava halu viettää aikaa muiden miesten kanssa, tehdä tuttavuutta ja harrastaa treffailua. Tätä en voi kuitenkaan tehdä ettei se loukkaisi miestäni.



Käyn juttelemassa kerran kk lääkärillä, joka määräsi viimeksi vain lääkkeitä pahaan oloon. En koe tämän henkilön kanssa juttelusta olevan mitään hyötyä, olen avoin, mutta hän ei osaa auttaa minua. Haluaisin mennä juttelemaan jonkun ihmisen kanssa näistä ajatuksista, mutta entiedä miten saisin sellaista apua. Tuntuu että kukaan ei halua auttaa, kun lääkärikään ei suostu sitä minulle hankkimaan. Voisi olla myös hyvä jos kävisin miehen kanssa yhdessä juttelemassa, mutta missä. Entiedä yhtään tai että miten sinne pääsee juttelemaan.



Olen hyvin epätoivoinen, enkä tiedä mitä tekisin. Tunnen olevani pahassa umpikujassa, josta ei tunnu löytyvän sopivaa ulos pääsyä. Nämä kahleet satuttavat minua ja syö sisintäni. Tämän hirveän ahdistuksen kestäminen päivästä toiseen on jo hyvin työlästä..