Pitkät, loppua kohden runsastuvat kuukautiset
Mistäköhän on kysymys, kun kuukautiset ovat pitkittyneet ja runsastuvat loppua kohden?
Vuoden verran kuukautiseni ovat kestäneet noin 10 päivää, viimeksi kuitenkin jopa 14 päivää. Oireet ilmaantuivat e-pillerien lopettamisen jälkeen. Viimeiset 2-3 päivää ovat runsaimmat, muina päivinä riittää tavallinen pikkuhousunsuoja. Sitten vuoto loppuu kuin seinään. Näiden viimeisten päivien aikana on kuitenkin aivan järkyttäviä kipuja, jotka vetävät kaksinkerroin kanveesiin, työnteko on useiden tuntien ajan mahdotonta ja tavalliset särkylääkkeet eivät meinaa auttaa. Voisiko kyse olla endometrioosista?
Olen käynyt vuosien mittaan paljon lääkärissä erilaisten gynekologisten vaivojen vuoksi, ja mikään hormonivalmiste ei ole sopinut jatkuvien vuotojen tai kipujen vuoksi. Suunnittelen varaavani jälleen lääkäriajan, mutta haluaisin mielelläni kuulla vastaavista kokemuksista.
Olen 25-vuotias ja lapseton.
Hei,
kuukautiset saattavat ajan mittaan muuttua ja kierto vaihdella. Harvemmin kenelläkään ovat kuukautiset täysin samanlaiset teini-iästä vaihdevuosiin.
Kovat kivut ja runsas vuoto voivat olla oireita endometrioosista, mutta niille voi olla muitakin syitä. Ilman tutkimuksia on hirveän vaikea tietää, mistä on kyse.
Kipuihin voit saada myös reseptillä saatavia vahvempia kipulääkkeitä, joten lääkärissä kannattaa käydä, vaikka siellä ei mitään varsinaista vikaa löydettäisikään. Kivuista ei tarvitse kärsiä. Ne vaikuttavat turhaan normaaliin elämään ja toimintakykyyn.
t. Mia, terveydenhoitaja