Kaipaisin mieheltä enemmän apua, vuodatus

Äh! kirjoitin pitkät pätkät mutta kun lähetin viestin se hävisi?!!

no uusi yritys:



Eli

Muistamattomuus on tekosyy, jolla usein yrittää hallita tai peittää ahdistusta ja/tai laiskuutta.

Tiedän kokemuksesta koska olen itse ollut " muistamaton" se on tosi huono keino ja kierre ja se aiheuttaa kauheesti ylimäärästä painetta ja syyllisyyttä, jolloin tuntuu että jokainen uusi työ on ihan mahdoton tehdä.



Minulla on ongelmallinen siivous historia ja kotitöissä olin ihan jumissa, ahdistunut ja vihainen. En pystynyt hoitamaan oikeastaan mitään töitä, syytin muita ja välttelin.

Onneksi mieheni oli viisas ja lopulta opetti minut siivoamaan, En tiiä jos tää toimii teillä toisinpäin, toivottavasti.



Eli kun miehesi tekee/" muistaa" pienenkin homman niin kehu. Vaikka se saattaa tuntua typerältä, ja pinna on kireellä mutta kehu silti ja pussaa ja halaa, kerro kuinka paljon helpotti että hän teki homman ja näytä että olet onnellinen ja iloinen.

Vaikka olisit itse tehnyt homman paremmin tai nopeemmin tai vaikka töitä olis paljon silti tekemättä älä sano niistä mitään samaan aikaan, vaan keskity siihen että yksi prosessi on loppu.

( kun kotityö ahdistaa niin se on prosessi tai projekti, joka vie kauheesti energiaa, että sen saa tehtyä, tyhmää mutta niin vaan käy kun on " jumissa)

Ei tarvitse välttämättä kiittää koska mies ei periaatteessa ole tehnyt mitään ylimäärästä vaan oman osansa.

Fyysinen " palkinto" voi olla tehokkaampi kun sanallinen, jos on ollut paha nalkutuskierre koska äänestä voi sillon helposti ahdistua. Eli halaa, pussaa, hymyile, silitä,purista pepusta;) ym.



Älä tee pitkiä listoja vaan yksi tai kaksi asiaa kerralla, jotta tekeminen olis helppoa. Sitten jos ja kun ahdistus/muistamattomuus vähenee niin sitten useampia. Eli mieti mitkä asiat pitää oikeasti hoitaa ja mitkä voi hoitaa myöhemmin.

Jos mies " unohtaa" niin kysy voisko mennä takasin esim. kauppaan tai jos asia ei ole ihan hirveän tärkeä niin sitten vaan että " voi hitsi,ei se mitään teet sitten huomenna eiks vaan.." Eli älä sano että teet sen sitten itse vaan ne asiat jotka mies on sanonu hoitavansa hän myös hoitaa, ja sittenkun saa tehtyä niin taas suuret kehut, pusut ym. Jos mies ei pysty niin pyydä pyytämään apua ja auta.

Eli vastuu miehelle omasta tekemisestä.

Keskustelkaa miehen kanssa hoidettavien asioiden tärkeysjärjestyksestä ja työnjaosta, jos mies ahdistuu niin hellitä ja käännä keskustelu muualle.



Eli yksinkertanen psygologinen kaava:

Kotityön tekeminen aiheuttaa hyvän olon ja onnellisuuden tuottamisen kumppanille. Sillon tekemättä jättäminen ei oo niin houkutteleva ratkasu.



Voi tuntua tyhmältä " kouluttaa" aikuista miestä mutta kaikki tarvitsee apua ja rohkasua pahoista tavoista ja varsinkin ahdistuksesta eroon pääsemiseksi. ja mun mielestä toi kuullostaa just siltä että mies on jumissa ja sitä ahistaa ja se taas sitten ahistaa sua.

Kehu tyyli vaatii sulta pitkää pinnaa mutta voi tuottaa parempia tuloksia kuin muistuttaminen ja nalkutus.



Minä opin läksyni n. puolessa vuodessa ja olen tosi onnellinen kun olen (toivottavasti) päässyt tyhmästä ja turhasta ahdistuksesta ja kotona pelossa elämisestä, jonka tekemättömyys ja molemmin puolinen nalkutus aiheutti.



Toivottavasti miehesi tajuaa kotitöiden merkityksen ja huomaa arvostaa sinua ja arvokasta työtä jota teet!

Tsemppiä ja kaunista kevättä!!

erianna:

Mutta miten motivoitte miehenne auttamaan?

En motivoi mitenkään erityisemmin. En välttämättä siinä vaiheessa kun apua tarvitsen jaksa olla kovin korrekti, vaan pikemminkin olen väsynyt ja kypsä (enimmäkseen aina kotitöihin). Silloin totean etten jaksa ja että muutkin saavat auttaa. Eli lapset siivoavat lelunsa (tämä on yleispätevää aina, tarvittaessa autan)- eikö teilläkin lapset voisi osallistua siivoamalla lelunsa? Ja mies siivoaa yhdessä kanssani - tämäkin on mukavampaa yhdessä, ei aina vuoronperään. Jos miehelle ei ole selvää mitä pitää siivota, niin kerron kyllä (siis imuroi ne ja ne huoneet, pyyhi ne ja pinnat jne.). Eli siivouspyyntöni ei jää yleismalkaiselle tasolle. Tämä siis pätee kotitöissä, jotka tuntuvat ainaisilta eivätkä ole meidän kummankaan ehdotonta tykätyintä hommaa, vaan välillä väsyttävää pakkopullaa. Kunnon siivouksen jälkeen yleensä istutaan sitten alas kaikki ja syödään jotain hyvää, eli pieni palkinto jälkikäteen on kiva.

Lasten kanssa olossa sitten riittää että kerron olevani jonnekin lähdössä ja varmistan että mies voi olla lasten kanssa. Mies ei koskaan valita, eikä kieltäydy turhan vuoksi. Lisäksi miehellä itsellään ei ole kovin älyttömästi menoja. Mies suhtautuu positiivisesti menoihini. Tämä ei ole ongelma, mutta en ole kyllä paljoa poiskaan. Yleensä käyn lasten kanssa tai yhden/kahden lapsen kanssa ja tällöin mies on kotona olevan/olevien lasten kanssa. Harvoin sitten käyn ihan yksin, mutta pääsen kyllä silloinkin. Toisaalta jos mies sitten haraisi vastaan lasten katsomista ja minun harvoja menojani, niin voisi olla että antaisin tulla aika tuutin täydeltä ja lähtisin menoihin sitä varmemmin mitä enemmän mies valittaisi.

Taidan olla vähän liian kiltti enkä itse vaadi tarpeeksi muilta. Meidän koululaiset muuten auttavat kyllä, en huomannut mainita siitä. Kaksi pienintä on kuitenkin aika aktiivisia tuholaisia, joten homma ei lopu koskaan. Tuntuu vaan jotenkin väärältä, että kun miehen pitäisi vahtia, saattavat vahtimaan joutuakin koululaiset kun mies nököttää koneella. Lapset sitten yrittävät siivota pienten sotkuja. Meillä koululaiset siivoavat omat huoneet myös imuroimalla, vievät roskia ja auttavat välillä muutenkin. Pienetkin saa joskus motivoitua lelujen keräämiseen, mutta vielä osallistuminen on vähäistä.

Mies rupesi lasten synnyttyä haalimaan kokouksia ja harrastus- ym. muita menoja. Ymmärrettävää kyllä että haluaa vastapainoa arjelle, nyt vaan kun itse olen joutunut karsimaan jumpista ym. olen aika kireellä ja migreenikohtauksia on vähintään kerran viikossa, parisuhde kärsii jne. Miestä ei epäsiisteys haittaa. Jos pyydän apua, sanoo usein, että mitäs halusit näin monta lasta, vaikka tiesit kotitöiden lisääntyvän. Taitaa itse olla nykyään katumapäällä ison perheen vuoksi.

Mä olen alkanut miettimään kanssa, että missä on vika! Minussako?

Miten miehet aina saavat keploteltua itsensä pois vastuusta?



Exmies lupasi tehdä puolet kotitöistä kun minä lähden töihin ja lupasi leikkiä pojan kanssa kun tämä on 5- vuotias ja ymmärtäisi asioita,mutta 15v. avioiittomme aikana kumpaakaan ei tapahtunut. Vaikka yritin hyvällä tai itkun kanssa. No erohan siitä tuli ja lapsiakin oli silloin jo kolme.



Nykyinen mieheni oli ihan eri maata. Siivosimme ja kokkailimme yhdessä ja asiat luistivat hyvinja olimme onnellisia. Toki päävastuu oli minulla, sillä minulla oli 3 lasta,mutta hän kyllä auttoi minkä pystyi.



No sitten meille tuli yhteinen lapsi,kun hän niin sitä halusi ja vakuutteli hoitavansa tämän kokonaan jos vain hänelle sellaisen onnen soisin.



Kummasti ei ollutkaan aikaa viettää sairaalaelämääkanssamme,hyvä kun synnytykseen ehti.Ei ollut aikaa isyyslomaan ja hän lupasi vaihtaa työn perheelle sopivammaksi ja pitävänsä siinä välissä lomaa. Uusi työnantaja ei kuulema lomia suvainnut ja työaikakin oli venähtänyt klo.21. Toki saan olla onnellinen että hänellä on 2 vapaapäivää viikossa entisen yhden sijaan,mutta silloinhan täytyy mennä asioille ja parturiin ja ja..!!! Mitä teen? Jätänkö vauvan miehelle ja häivyn paikalta pariksi päiväksi viikossa tieheni vai millä miehen saa ymmärtämään että on isä ja aviomies ja kumppanin kuuluu osallistua.Kun yritän puhua asiasta tuloksena on sohvalla nukkuva mies.help!

Olne yh ja aina kun alkaa elämä rasittamaan, tulen lukemaan näitä mies ei auta-juttuja. En voi kuin ihmetellä, miten sellaisissa perheissä kotiäitien elämä eroaa mitenkään yksinhuoltajan elämästä, paitsi että yksinhuoltajan ei tarvitse hoitaa lusmuilevaa miestä? Miten kukaan jaksaa sellaista epäoikeudenmukaisuutta, eikö se katkeroita mieltä Paha puoli näissä jutuissa on, että alan menettää uskoni siihen, että hyviä miehiä on olemassakaan.



Jäin lisäksi miettimään, oletteko varmistaneet oikeudenmukaisen rahanjaon perheessänne? Kotiäiti uhrautuu muidenkin edestä ja luopuu työstään (palkasta, urasta, yhteiskunnallisesta asemasta ja arvostuksesta, työkokemuksesta, ansiosidonnaisesta sosiaaliturvasta, mm. eläkkeistä, yksityisestä työterveyshoidosta jne) & tekee ympärivuorokautista raskasta työpäivää. em. lisäksi mies lomailee päivät töissä, syö rauhallisen lounaan, istuu kahvitunnilla, lukee lehtiä, surffailee netissä ja juttelee kaverien kanssa. Kai kotiäiti näissä oloissa saa ainakin yli puolet miehen palkasta sekä yksityisen eläkevakuutuksen? Jos miehen palkasta lyhennetään asuntolainaa, niin kai asunnon omistus on molempien puolisoiden nimissä?

erianna:

Miestä ei epäsiisteys haittaa. Jos pyydän apua, sanoo usein, että mitäs halusit näin monta lasta, vaikka tiesit kotitöiden lisääntyvän. Taitaa itse olla nykyään katumapäällä ison perheen vuoksi.

Meillä mies kerran tai kaksi on todennut kolmannen vauva-aikana tyyliin " itsehän vielä kolmannen halusit" ja täytyy myöntää että oli minusta todella loukkaavaa. Sen verran vedin herneen nenääni yhdessä hankitusta lapsesta (tästä käytiin aikanaan keskustelua ja totesin että haluan lapsen, mutta miehenkin pitää sitä haluta- minun haluni ei yksin riitä ja mieskin kuulemma halusi), että loukkaannuin. Tavastani poiketen en edes huutanut vaan olin totaalisen hiljaa (varmaan tylyn näköinen ja aikasen kylmä). Mies huomasi että kannattaa tuollaiset kommentit unohtaa ja niitä ei olekaan enää tullut. Toisaalta näen kuinka paljon mies nauttii nyt kolmannenkin lapsemme seurasta ja heidän yhteispelinsä sujuu, eli varmasti kokee lapsen omakseen, ei vain minun lapsekseni.

Ehkä tosiaan sanoisin että moni muu vaimo kai on kiltimpi kuin minä. Olen joskus saanut kuulla tästä vierailta ihmisiltäkin. En ole miehelleni mitenkään hankala tms. (jossei paria kertaa lasketa kun hermot on totaalisesti mennyt hormohuuruisissa vauvavalvomisissa), mutta olen periksiantamaton ja pidän puoliania. Osaa mieskin toisaalta ihan pitää puoliaan, mutta antaa nopeammin periksi. Mutta en taida sopia siihen kiltin ja hiljaisen vaimon rooliin.

Ja toisaalta tekisi mieli antaa toivoa yksinhuoltajillekin. Sanoisin että elämäni on ehdottomasti helpompaa miehen kanssa kuin ilman olisi. Mies on työteliäs (päivät tekee fyysistä työtä, lisäksi on rakentanut meille talon ja muutenkin rakentaa pihassa yhtä sun toista mitä lapset ja vaimo on saanut päähänsä haluta). Lisäksi tosiaan on lasten kanssa, hoitaa, kuuntelee lapsia ja puuhailee heidän kanssaan. Joustaa paljon omassa elämässään lasten vuoksi. Tässä perheidyllissä vaimoa ei tosin aina jaksa niin hyvin kuunnella, mutta fyysisesti kyllä on läheinen. Riittää että en odotakaan mieheni olevan täydellinen, niin olen huomannut kuinka hyvä miehen kanssa on olla.

Kiitos kaikille vastanneille! Niin, noista miehen kommenteista, kyllähän ne loukkaavat, mutta toisaalta ei kai voi olettaa toisen esittävän onnelaa jos ei tunnu hyvältä. Ehkä itse suren sitä, että meille ei enää tulee iltatähteä, koska en ryhdy sellaiseen, jos toisen asenne on noin kylmä.

Yksinhuoltajuuskin joskus tuntuu houkuttavan, mutta tosiasiassa kauhistuttaa ajatus, että olisin vähintään joka toinen viikonloppu erossa lapsistani. Ehkä siis tämä tästä vielä. Ainakin olen nyt saanut lähteä liikuntaharrastuksiin vapaammin kuin vielä pari viikkoa sitten, toisaalta miehellä on vastineeksi saunailtaa, risteilyä ja vastaavaa ihan riittävästi. Ja se rahapuolikin on meillä siis jaettu väärin.

Kyllä tämä tästä. Eilen kun lapsi sotki paikkoja, siivousavun sijaan mies vain totesi, että kasvatuksessani täytyy olla jotain vikaa, kun lapsi on tuollainen. Hän ei aio kasvatukseen puuttua, kun se ei kuulemma hänelle kuulu. Siis siksi ei minua miehen reissut haittaa, ei tarvitse kuunnella valitusta. Onneksi edes joskus on niitä hyviä hetkiä.

Olen monasti miettinyt, että miten tämä poikkeaa yksinhuoltajan elämästä mutta siten, että silloin ei tarvitsisi huolehtia miehen:

a) vaatteista

b) ruuasta

c) yrityksen kirjanpidosta, laskutuksesta

d) kaikkien pankkiasioiden hoidosta

ynnä kuunnella miten hän vatvoo työasioitaan, mutta ei jaksa yhtään kiinnostua mistään, mitä kotona tapahtuu, ei tarvitsisi myöskään yrittää lepytellä kun kiukkuaa nollasta kahteentuhanteen nanosekunnissa.



Olen jo niin tottunut siihen, että minulla ei ole ainuttakaan harrastusta, en pääse edes sauvakävelemään edes kuukausittain puhumattakaan viikoittain, mies ei edes kukkia ostanut kun nuorimmainen syntyi (kaksi lasta siis meillä) ja kaksi viimeistä äitienpäivää on myös skipannut edes kukkia tai lahjoja tai mitään muistamista ei harrasta.



Yksinhuoltajana olisi paljon helpompaa ynnä että rahaa olisi enemmän, sillä äitiyspäivärahastani maksan melkein kaikki yhteiset menomme, ruuan kokonaan, muista laskuista noin 90%. Kummallakin on omat asuntolainat, joten hoidan siis omani ja mies omansa. Että näin. Ai mikä eläkevakuutus??

Yhdessähän niitä lapsia tehdään, joten kai molempien kuuluu vastuukin kantaa. Kasvatuksesta ja hoidosta myös. Mulla menis hermo, jos mies alkais valittaa, että lapsen kasvatuksessa on vika, ja sanois ettei puutu siihen kun ei ole hänen hommansa...



Siis naiset, minkälaisia juttuja te oikein kuuntelette???



Itse tein kotiäitinä ollessani myös enemmän kotitöitä, meillä miehen työnä on ollut roskajutut/kierrätys, raha- ja paperiasiat. Ja tietysti lapsen hoito siinä missä minullakin ns " vapaa-aikana." Nyt kun olen taas töissä, auttavat kädet löytyvät myös millon tiskaukseen, omien vaatteidensa silitykseen, imurointiin, pyykin ripustukseen, jne. Huolehtii myös melkein itsekseen kaikista tarhaan vienneistä ja hakemisista... Minä en kyllä yleensä jää odottamaan sitä että oon ihan puhki, pyydän suoraan ja yksityiskohtaisesti apua, kun siltä tuntuu. Huomaan, että mies ei varsinaisesti " näe" kaikkia kotitöitä, ja se on mielestäni ok. Mutta tekee kyllä mielellään, kun sanon mitä on tehtävä. Tuo roskajuttu aina ja tiskitkin useasti kyllä hoituu ilman pyytämistäkin... Mutta en tosiaan jää katkerana odottelemaan, että huomais auttaa. Se on turhaa odottamista, tulee itselle vaan paha mieli. Eihän hän voi mun toiveita tietää, jos mä en niitä sano. Unelmahan se olis jos tietäis, mutta ei mun mielestä mikään realistinen toive. Meillä toimii tämä hyvin. Kuten insinööriäiti sanoi, kannattaa pitää puolensa ja kommunikoidan selvästi. Voi tietysti olla vaikeaa muuttaa kauan sitten loksahtaneita rooleja...



Tuosta lapsen/lasten kanssa olemisesta sanoisin myös suorat sanat. Se ei ole yhdessä olemista, jos isä pelaa omia juttujaan tietokoneella... Pyydä pelaamaan lapsen kanssa lastenpelejä tai tekemään jotakin oikeeta lapsen kanssa. Kai lastaan rakastava isä sentään haluaa lapsensa kanssa olla??? En ymmärrä, jos ei halua tai siis ymmärrä asian tärkeyttä...



Itse en pystyis olemaan yksinhuoltajana päivääkään. Mutta mies onkin ihana. Tavallinen, ei miltään pilvenreunalta pudonnut, mutta aikuinen joka kantaa vastuunsa meidän perheestä.

Kaupungissa asuessamme oltiin joka viikonloppu aina miehen kotona maalla. Siinä sivussa tuli opittua anopin pikku niksit laittaa miehet hommiin =) Nykyisin asutaan anoppilan naapurissa, joten saan vieläkin hyvää oppia....

Eli meillä ei pyydetä miestä tekemään mitään. Asiat sanotaan hänelle kuin 2-vuotiaalle pikku lapselle, joka ymmärtää jo lyheitä ja erittäin selkäitä lauseita esim. Imuri on eteisessä. Aloita takahuoneesta imurointi. Ruoka on pöydässä, kun työ on tehty. Viimeksi kyseisen lauseen uhriksi joutui appiukko ;)

Itse käytän seuraavaa. Roskat on ulko-oven edessä. Vie ne roskiin samalla, kun menet tupakalle. Kuuluu mutinaa ja murinaa, mutta roskapussi on hävinnyt samalla kun mies on lähtenyt pihalle. Toinen hyvä on: Vie työvaatteet pyykkikoneen eteen. Tyhjennä taskut tai huomenna sulla ei ole puhtaita vaatteita töihin.

Entä miten päästä ulos niin, että mies hoitaa lapset? Varmista, että kaapista puuttuu jokin sellainen miehelle välttämätön ruoka, jota hän tarvii jokaisena päivänä. Meillä se on maito. Aluksi teen tosi pitkän kauppalistan ja sen jälkeen lähden sanomaan miehelle ulos, että pitäisi mennä käymään ruokakaupassa. Vastauksena on " Miksi?" jolloin vastaan takaisin " Ei ole maitoa huomisaamuksi" miehen kommentti " Mene sitten" mihin vastaan " Sun täytyy hoitaa sen aikaa lapset, sillä mä en voi ottaa niitä mukaan. Onhan vähän muutakin hankittavaa..." ja näytän A4-kauppalistani. Huokauksen saattelemana " Hyvä on. Miten kauan menee?" " Tulen takaisin noin parin tunnin kuluttua. Kahvin keitin on ladattu ja jääkaapissa on voileipiä" ja sitten äkkiä autoon ja menoksi.



Viime aikoina on ollut pakko ottaa käyttöön vielä Kahvi-muksi sisälle-lause, jos haluaa saada kahvia. Nykyisin myös talkooväki osaa jo jättää likaiset kengät kuistille ja työvaatteet eteiseen sen jälkeen, kun eräs mies joutui imuroimaan jälkensä. Toisin sanoen lykkäsin imurin hänen käteensä ja käskin siivota aiheuttamansa sotkun.



Meillä ei siis todellakaan toimi mikään kehityskeskustelu tai jos voisit-lauseet, viitsitkö, sopisiko jne. Asiat sanotaan suoraan silloin, kun jotain pitäisi tapahtua. Liimaan myös jääkaapin oveen erivärisille papereille pakolliset menot. Mies huomaa ne varmasti hakiessaan maitoa jääkaapista. Varsinkin, jos lapun väri on uusi =) Soitan hänelle myös usein kesken työpäivän ja muistatan vielä illan menoista mm. lasten harrastuksista ja omista menoistani sekä siitä mitä on sovittu tai mitä olen itse päättänyt, jos mies ei ole saanut ajoissaan suutaan auki tai ole ollut asiaa vastaan, kun siitä olen ekan kerran kertonut.



Uusin asia, josta meillä väännetään kättä on tv:n sijoittaminen makuuhuoneeseen uudessa talossamme. Olen jo nyt aloittanut asian vatvomisen, että tv:tä ei tuotaisi makuuhuoneseen, kun talo on valmis. Tällä hetkellä sitä ei voi valitettavasti muussa huoneessa pitää kuin makkarissamme ja se vie kaiken yhteisen ajan illastamme. Joten eiköhän reilun vuoden mittainen keskustelu ja pääni pitäminen asiassa tehoa ja tv pysyy poissa uudesta makuuhuoneestamme.



En tiedä onko muut huomanneet saman, mutta mies ja nainen ajattelee aina asioista eri tavalla. Anopin sanoin " Mies on se joka tekee päätökset, mutta naisen tehtävä on kääntää miehen pää siten, että mies tekee oikean päätöksen ilman, että huomaa ajatuksen takana olevan naisen"

Olen huomannut saman, kuin edellinen miehelle pitää sanoa selkeästi mitä pitää tehdä. Meillä ei mies huomaa samalla tavalla kotitöitä, kuin minä joka joka päivä olen kotona (olen siis kotiäiti) Tai vaihtoehtoisesti annan kaksi vaihtoehtoa, teetkö ruokaa vai imuroitko? Yksi vaihoehto on tehdä kuten ystäväpariskuntamme, molemmilla on omat tehtävänsä kotona. TOinen tiskaa, toinen imuroi jne. Joskus olen tehnyt niin, että jos ei pyykit ole korissa en niitä pese. Siinä sitten aamulla ihmetellään, kun ei ole puhtaita vaatteita, äkkiä oppi mies tuomaan vaatteet koreihin.



Nyt minä teen enemmän kotitöitä, koska olen kotona ja mies tekee tosi pitkää päivää töissä. Kun menen takaisin töihin, tekee se joka ehtii.



Ja joku noista rahoista kyseli, miehen palkka tulee minun tilille ;) Joten raha-asiat on aikanakin oikein.



Mareila+Pojat 1v ja 5v

menetkö lasten kanssa ulos vai käytkö kaupassa? Jos mies valitsee kaupassakäynnin, kirjoitan lapulle ne tarpeet joita mies ei huomaa koskaan (pesuaineet yms.) mutta ruokaostokset saa säveltää itse.



Meillä tämä toimii hyvin ja usein mies kuitenkin kysyy että mitä SINÄ haluaisit tehdä eli saan valita sitten mieluisamman vaihtoehdon.



Muutamia asioita olen oppinut seuratessani esim. sisarusteni avioliittoja: kukaan, ei edes aviomies, ei ole ajatustenlukija! Myöskään ei ole niin pientä asiaa, etteikö siitä kannattaisi puhua - ja mieluiten etukäteen.

Mies luistaa usein tekemisistä huonomuistisuuden turvin. Siis kun jotain pyydän, ei ehdi, viitsi, jaksa juuri silloin ja usein homma sitten unohtuu. Tämän takia joudun muistuttamaan usein, siis nalkuttamaan, ja siitä voikin jo muodostua perheriita. En yhtään tykkää nalkuttaa itsekään, mutta se on ainoa keino saada edes jotain tulosta. Sama juttu raha-asioissa, jos en vähän väliä muistuta rahojen vähyydestä niin johan kohta vingutetaan visaa ruokakaupassakin.

Olen kokeillut kirjoittaa tehtävälistaa paperille, mutta lista hautautui paperiroinan joukkoon ja sieltä sitä kaivelin esille ja muistutin kuinka niin ja niin paljon aikaa on jo kulunut ja silti vielä se ja se tekemättä eli ei hyötyä listasta kun kuitenkin sai muistuttaa. Puhelinmuistutukset ja tekstiviestit eivät auta nekään, kun silloin just ei viitsi ja sit ne jo unohtuvat. Mies itse sanoo et mun pitää muistuttaa mutta kun niin teen sanoo et miks nyt kun ei ehdi, jaksa ym. eli tarvitsisi kai valita kalenterista aika koska sopii kertoa mitä pitäisi tehdä. Olen jopa joskus laittanut itselleni puhelimeen muistutuksen ajankohtana, jolloin olen kuvitellut miehen olevan pirteä. Mutta usein loppujen lopuksi esim. laitan miehen astiat koneeseen itse tms. kun en jaksa kestää sotkua. Eli miksi hän tekisi kun ennen pitkää joku tekee hänen puolestaan.

Osaisiko joku neuvoa miten saada mies muistamaan asioita kun on kotitöistä kyse? Sama juttu jos sovin jonkun menon, hänellä voi olla jotain sovittuna, mutta hän ei ole muistanut sanoa tai laittaa kalenteriin.