Emme pysty olemaan yhdessä perheenä
Mistähän se johtuu että kun ollaan koko perhe yhdessä niin ilmapiiri on helposti tosi kireä. MInulla menee lasten kanssa hyvin, miehellä menee ainakin omien sanojensa mukaan lasten kanssa ihan hyvin ja meillä menee jos joskus harvoin olemme miehen kanssa kahdestaan. Tuntuu että viikonlopuille täytyy aina kehittää jotain ohjelmaa, muiden ihmisten tapaamista tai muuten hypitään seinille keskenämme. Periaatteessa asiat on ihan hyvin, ei ole juomaongelmaa, isoja rahaongelmia tms. Tiedän että tämä kuulostaa aika pahalta, mutta onko muilla tällaista? Ja mitä oikein pitäisi tehdä?
Kommentit (8)
Meillä ei perheen kanssa liikkuminen ole mitenkään takkuista, päinvastoin. Se on se oleilu, joka rassaa...
Juurikin tulin lenkiltä, itkuisia silmiä hieroen :( eli meillä on tuollainen tilanne myös, ja valitettavasti myönnettävä sen kestäneen jo kauan...vuosia siis...välillä kaikki menee hienosti jopa yhdessä, mutta aika ajoin MULLA menee hermot. Ja tuossa mietin tarpoessani, että varaanko ajan johonkin perheterapiaan eka itelleni...vai mitä hemmettiä.Toisaalta, on pieni paikkakunta..kumminkin on joku " tuttu" siellä keskustelemassa tms.
Meidän 7 vuotias katseli aamulla kun isi lähti töihin ja kysyi: vaikuttaako iskä siltä, että haluaa erota!? meillä on " vain" mykkäkoulua...vanhempien kesken siis...mutta tuo ukkeli kun sitten on niin hiljaa, ettei voi edes toivottaa lapsille hauskaa päivää jne. :( kyllä mä kai kestän, mutta nuo lapset säälitää...
niin ei ole siis juomista, ei lyömistä, jne...vain erilaiset " rytmit" elämässä...
mutta juuri tajusin, että:
- meidän sakki tekee kaikkee kivaa yhdessä, jos MINÄ sen järjestän
- saan seksiä (olen se aktiivisempi) useammin kun 1krt/vko, jos MINÄ teen aloitteen ja hoidan homman...
- ukkeli kyllä tekee kaikkia kotihommia, jos MINÄ pyydän
- saan kyllä kerran vuodessa nukkua aamulla seiskaa pidempään, jos MINÄ hommaan lapset johonkin hoitoon
:( :( :(
ENKÖ OLE SEN ARVOINEN, ETTÄ JOSKUS JOKU TEKIS JOTAIN VAIN MINUN PUOLESTANI, MINUA ILAHDUTTAAKSEEN!!?? :´(
Ja kun tasan tiedän olevani, mutta en haluis perhettäkään rikkoa kun ei ole mitään " oikeata" syytä...
ja jos alan puhuun jotain (olen yrittänyt ekan kerran n.8 vuotta sitten!)
niin ukko menne ihan lukkoon eikä puhu mitään..
voi voi sentään tätä elämää...huokaus.
tsemppiä ja jaksamishaleja meille!
lasten kanssa ok! (paitsi murjottaessaan mulle..)hoitaa lapsia, antaa mulle omaa aikaa (kunhan vaan lähden johonkin...)eli hän olisi vain kotona lasten kanssa, sitten hymisee kun on vaan kotona..huokaus! mutta normaalisti siis touhuilee lasten kans, pitää huolen lasten rytmistä jne.mutta mutta...
meillä vähän sama, paitsi toi seksiasia toisin päin. Toisaalta olen sitä mieltä, että se kumpi haluaa, niin tietysti tekee aloitteen.
Meilläkin mies tekee hommia jos pyytää, tosin kaikkia hommia ei edes suostu tekemään. Mutta on tietysti paljon pariskuntia joissa on sama tilanne, mutta toinen ei tee/lähde/suostu edes pyytämällä.
Kyllä meilläkin minä melkein kaikki tekemiset ehdotan/suunnittelen, mutta mies kyllä mukaan lähtee, joskus kyllä vähän vastahakoisesti. Mutta tuttavalla taas on niin, että mitä tahansa hän haluais tehdä (esim. matkustella), niin mies ei suostu koska häntä ei kiinnosta. Ei tietysti sillä väliä, että muuta perhettä kiinnostaa.
Joten kyllä, ärsyttäviä asioita, mutta eivät tietysti maailmaa kaada. Ja ei muuten täälläkään ole nukuttu sen pidempään 3,5 vuoteen paria kertaa lukuunottamatta.
kuinka hyvin on asiat, ja omat tunteet on tullut siirrettyä sivuun jo vuosia...mutta kyllä välillä vaan niin turhauttaa...
ja jos 8 vuotta joutuu/saa herätä 6-6.30 joka armas päivä, niin omassa tapauksessani voin sanoa kaipaavani edes yhtä aamua kun voisi seiskaan nukkua :) kun ukolla ja mulla on aivan eri rytmi...eli jos haluan viettää laatuaikaa miehen kans, lasten nukahdettua (klo 20.30 mennessä onneksi) niin on valvottava...ja itse kyllä jaksaa jos menee nukkuun aina yhdeksän puoli kymmenen aikaan.
välillä tuo väsymys vaan ottaa vallan kun itsekkäästi tulee katsottua monestikin noita ysiltä alkavia sarjoja tms. telkusta..välillä on vaan niin väsynyt, että oksettaa oikeesti! mutta kkohtahan nuo lapsetkin jo muuttaa kotoa ;) ja sitten voin alkaa keskittyyn itseeni...
ja kuten sanottu, onneksi saan sitä omaa aikaa vaikka joka päivä...joskaan en tässä olisikaan jos en saisi..pakko saada olla myös ystävien kanssa ja itsensä kanssa, että jaksaa!
noo tulihan taas luriteltua...ja meinaan ukon kanssa nostaa kissan pöydälle tänään...joten :))) ja aina tänne purnaaminen helpottaa!
tsemppejä vaan taas kaikille!
--------- meidän sakki tekee kaikkee kivaa yhdessä, jos MINÄ sen järjestän
- saan seksiä (olen se aktiivisempi) useammin kun 1krt/vko, jos MINÄ teen aloitteen ja hoidan homman...
- ukkeli kyllä tekee kaikkia kotihommia, jos MINÄ pyydän
- saan kyllä kerran vuodessa nukkua aamulla seiskaa pidempään, jos MINÄ hommaan lapset johonkin hoitoon --------
Tuo ylläolevan on mullakin tuttua, etityisesti tuo tekemisen järjestäminen. Kyllästyttää välillä kun tuntuu että mä pyöritän tätä meidän avioliittoa. Mies on välillä tosi ahdistunut, on nyt onneksi alkanut käymään terapiassa, eli tajuaa että jotain on vialla. Kaipa se tästä...
tärkein pointti tässä kaikessa. Jo tiedostaminen siitä, että kaikki ei ole hyvin, antaa toivon kipinän. Voimaa Sinun arkeesi.
joillekin sopii että vietetään yhdessä aikaa perheenä 24/7 ja jotkut ahdistuvat jos eivät saa olla aivan yksin toisinaan. Teidän vaan täytyy opetella varaamaan aikaa yhteiseen tekemiseen, esim. elokuvissa tai puistossa käyntiin tai vaan pelkästään kaikki yhtaikaa kotona olemiseen.
Sitten kun tullaan takaisin ei tarvitse olla kylki kyljessä kiinni. Muistelen että meilläkin oli koko perheen voimin liikkuminen alkuvaiheessa kovin takkuista, mutta jos me opittiin olemaan sovussa niin miksette tekin? :)