Olen hullu, tyhmä, tasapainoton ja väkivaltainen mies
Kuten sanottua, olen hullu, tyhmä ja väkivaltainen mies, ainakin mikäli vaimooni on uskomista. Ja mikä ettei tietyin osin olisi...
Vaikeaa päättää, mitä kirjoittaisin, mistä haluaisin teille kertoa; varsinkin kun en tiedä edes syytä, miksi haluaisin asioistani keskustella. Ehkäpä kyseessä on jonkinmoinen pyyntö ymmärtämyksestä, tai sairaalloinen tarve saada rangaistus... En tiedä.
No, oli se mitä tahansa, niin fakta on tämä: Viime aikoina riidellessämme olen alkanut käydä vaimoni kimppuun. En lyö, mutta saatan ravistella kädestä, tarttua päästä kiinni, vetää vaatteista tai vastaavaa. Kysymys on siis kiistatta asiattomasta väkivallasta.
Tapahtumien historia on se, että olen kärsinyt masennuksesta ehkä noin kaksi vuotta. Viimeiset puolitoista vuotta olen syönyt lääkkeitä vaivaani, ja viimeksi kuukausi sitten lääkitystä vahvennettiin, nykyisin lääkkeet ovat tasan kaksinkertaiset vahvuudeltaan verrattuna alkuun.
Olen ajatellut itse masennukseni johtuvan parisuhteen ongelmista, joten en ole koskaan suostunut jäämään sairaslomalle, kotiin, ongelmien keskelle. Muistan, kuinka minua aikoinaan korpesi, kun avioliittomme seksielämä latistui täysin, ja minut jätettiin asian suhteen täysin huomiota vaille. Koetin unohtaa koko asian, sillä mikään mitä tein, ei vaikuttanut mitään. Minä sentään yritin. Epäonnistuttuani koetin aktiivisesti kitkeä oman seksuaalisuuteni pois, kastroida itseni henkisesti, jotta voisin elää ja olla. Se oli minun keinoni, sillä ongelmakin oli kuulemma minun. Kolmen vuoden yrittämisen jälkeen se alkoi onnistua, vaikka pariin kertaan seksiä on siltikin harrastettu, jopa viime aikoina.
Jatkan työntekoa, tai oikeastaan jatkan yrittämistä, yritän saada jotakin tehtyä. Nykyisin tilanne on jo vähän helpompi, pystyn pitämään itseni yleisesti ottaen nipussa.
Elämä on ihmisen raskainta aikaa, samalla kun räpiköin töissä, koetan olla isä kahdelle tyttärelleni, puolen- ja neljän vuoden ikäisille prinsessoille, kuten myös vaimoni edellisen liiton lapsille, kymmen- ja viisitoistavuotiaille. Tämän lisäksi rakennan omakotitaloamme, sen verran kuin jaksan.
Olen usein väsynyt ja varmaankin paskamainen, enkä siedä tahalliseksi kokemaani nälvimistä ja väheksyntää. Riiteleminen on melkein jokapäiväistä, ja yleensä riita alkaa omasta mielestäni siitä, että vaimoni pilkkaa, väheksyy tai solvaa minua. Minä, masentunut mies, en välttämättä kaipaa sitä, että minulle kerrotaan, kuinka " muut miehet" olisivat jo tehneet kaiken, en tarvitse pitkiä ja laveita kertomuksia siitä, kuinka en ole saanut vielä yhtään mitään aikaan (no, varasto, autokatos ja yläkerran perusrakenteet on joku tehnyt, varmaan kotitonttu. Niin tai joku oikea Mies).
Vaimoni mielestä taas riidan syy on aina minussa, mikään mitä hän tekee ei ole missään nimessä väärin, joten anteeksipyyntöä en ole hänen puoleltaan kuullut koskaan vapaaehtoisesti.
No, riitoja siis tulee, ja riidan tarpeeksi kauan jatkuessa menetän nykyisin hallinnan täysin, ja saatan käydä vaimoni kimppuun. En voi asialle mitään, en voi pidätellä itseäni. Käyn vaatteisiin kiinni. Luultavasti se on pelottava kokemus kenelle hyvänsä, kai kuka tahansa pelästyisi kun raiteiltaan suistunut toistasataakiloinen, parimetrinen karpaasi alkaa puistella.
Itse kadun tekojani syvästi. Jokaisen tällaisen (niin, niitä on ollut useampia) episodin jälkeen olen rikki sisältä muutaman päivän ajan, olen masentunut, vaisu, ruokahaluton ja helvetin väsynyt pystymättä nukkumaan kunnolla.
Niin, olen vakavasti masentunut, agressiivinen mies, joka haluaisi olla hyvä isä lapsilleen ja hyvä mies vaimolleen. Onnistuisin ehkä pitämään itseni ojennuksessa jos voisin olla riitelemättä vaimoni kanssa. Koskaan en ole tehnyt katumiani tekoja suoraan ja kylmiltään, asiaa on aina pohjustettu huolellisella riitelyllä ja pitkäaikaisella nälvimisellä.
Tätä kirjoittaessani minulla on hivenen vaikeuksia hallita näppäimistöä, sillä oikea käteni on turvoksissa. Riitelimme vaimoni kanssa eilen aamulla kahden vuorokauden latistuskampanjan jälkeen, ja löin käteni useampia kertoja seinään. Näyttää olevan turvoksissa, musta ja kipeä, liekö murtunut... En tiedä, enkä piittaa. Ei ole ensimmäinen kerta.
Olen siis sika miehekseen, joka on syyllistynyt perheväkivaltaan. Ansaitsenko niskalaukauksen, vai selviänkö selkäsaunalla?
Kommentit (4)
Tuli mieleen sellainen juttu tekstistäsi, kun kirjoitit vaimosi nälvivän ja solvaavan sinua...
Mekin rakennetaan taloa. Itse hoidan kotona reilun vuoden ikäistä lasta ja mies rakentaa töidensä ohella... Itse olen jaksamisen äärirajoilla " hankalan" lapsen kanssa. On joskus tosi vaikea muistaa, että mieskin on todella uupunut, kun itse ei meinaa jaksaa.
Ollaan molemmat siis aika lopussa ja riidat on kauheita. Kumpikin sanoo liian voimakkaasti ja reagoi toisen sanomisiin/tekemisiin/tekemättä jättämisiin liian voimakkaasti. Ei sitä välttämättä tarkoita niin, mutta kun oma olo on kauhea, niin sieltä suusta pääsee ihan uskomattomia asioita...
Tarkoituksena oli sanoa, että jospa vaimosikin on uupunut ja sen tuloksena käyttäytyy niin. En mä sano, että se olis oikein tai hyväksyttävää. Mutta jollain tapaa ymmärrettävää. Ongelma pitää kuitenkin tiedostaa ja keskustella asia lävitse.
Varmaan olisi hyvä hakea apua niin sinulle kuin vaimollesikin. Tuossa edellä tuli jo hyviä paikkoja. Sellainen tuli vielä mieleen, että jos mietit sitä väkivaltaisuutta, niin lyömätön linja (http://www.lyomatonlinja.fi/) on kanssa vaihtoehto.
olisiko teidän mahdollista teettää omakotitaloa jollakulla ulkopuolisella? Rakentaminen on raskasta terveellekin saati sitten lääkityksen varassa kulkevalle.
Olet syönyt lääkkeitä jo noinkin kauan: pitäisikö vähitellen miettiä mikä masennusta ruokkii? Elämän suuntaa voi muuttaa, mutta se vaatii aikaa hoitaa itseään ja pysähtyä miettimään mihin oikeasti on menossa ja onko suunta edes oikea.
Tuntuu siltä että haluat selvitä ottamastasi taakasta, mutta oletko koskaan ajatellut mitä itse haluat? Rakastaako vaimosi sinua vai käyttää hyväksi ja repii sinusta vain kaiken hyödyn irti? Loukkaavaa käytöstä ja väheksymistä ei tarvitse kuunnella kenenkään. Vaimosi saattaa olla pettynyt että asiat eivät ole menneet niinkuin suunnitellaan, mutta se ei auta tekosyyksi latistavaan käytökseen. Lyödyn lyöminen on alhaista. Vaikka riitelette, se ei taida silti puhdistaa ilmaa vaan aiheuttaa sinulle vain lisää pahaa mieltä? On hyvä, ettet lyö vaimoasi, mutta kai ymmärrät että se hetki lähestyy koko ajan kun niin tapahtuu, ja silloin voi mennä rikki muutakin kuin poskiluu.
Jos haluat olla hyvä isä, tärkeintä olisi hoitaa itsensä kuntoon, vasta sitten pystyy antamaan itsestään muille. Lapsille paras isä on elävä isä, et elä kauaa jos pidät itsesi noin stressaantuneena vuosikausia. Millaiseksi näet elämäsi 5 vuoden päästä? Entä kymmenen vuoden päästä?
Löytäisitkö itsellesi jonkun, jolle voisit puhua? Tuttavamme sai hyvän avun Setlementti Naapurista, jossa hän sai puhuttua asioitaan miestyöntekijälle.
Ole edes itse armollinen itsellesi vaikka kukaan muu ei olisi. Miten pidät itsestäsi huolta? Saatko tehdä elämässäsi asioita joista pidät, vai elätkö vain muita varten? Millaista haluaisit elämäsi olevan?
edellinen vastasi hyvin ja esitti hyviä kysymyksiä. Sen verran haluaisin sanoa, että kannattaisi hakea itselle apua mahdollisimman pian. Soita johonkin auttavaan puhelimeen numeron saa 118 varmasti. Perheneuvolasta voi myös saada apua ja pari terapia voisi olla hyvä. Voisin suositella myös avioliittoleirejä.
Yksin on vaikea muuttaa mitään yhdessä se on mahdollista. Äitini on ollut kova nalkuttamaan ja latistamaan yms. myös minua. Itsekkin sorrun siihen välillä ja aikaisemmin enemmän kunnes mieheni ilmoitti ettei rakasta minua enää ja ahdistuu kun koko ajan tuon vaan huonot asiat esille ja heti kotiin tultuaan alan latelemaan kaikki ne asiat missä hän on tehnyt väärin. No siinä oli sitten kriisin paikka, mutta yli päästiin ja nyt menee paremmin. Kehoittaisin oikeasti hakemaan apua, jotta syyt saataisiin selville ja pääsisitte eteenpäin ennen kuin sinulla hermot pettää kokonaan. Työtä se vaatii, ei selkäsaunaa.
tsemppiä! murmeliitta
Teille molemmille yhteisesti ja erikseen jos siltä tuntuu. Yksin ei kukaan pysty riitelemään siihen tarvitaan aina kaksi niin kuin parisuhteeseenkin...Tsemppiä ja asiat on hoidettavissa jos molemmat niin TAHTOVAT.