Kuinka suhtautua?
Odotamme mieheni kanssa esikoista syntyväksi.
Rakastan miestäni valtavasti.
Yksi asia minua suhteessamme vaivaa kovasti...
Mieheni saa silloin tällöin raivokohtauksia - joskus on parempia viikkoja ja joskus huonompia.
Raivokohtaukset syntyvät hyvin yllättäen ja en voi koskaan tietää milloin mieheni räjähtää. Joinain päivinä ilmassa voi havaita kireyttä ja tällöin oikeastaan voi vain odottaa, että milloin tilanne niin sanostusti poksahtaa...
Mieheni ei ole koskaan raivonnut suoraan minulle tai syyllistänyt minua.
Hän saattaa esimerkiksi aamulla töihin lähtiessään saada aivan valtavan raivokohtauksen, jos hänen avaimensa ovat hukassa ja hän on jo vähän myöhässä. Hän huutaa ja mesoaa ja välilllä paiskoo ovia ja tavaroita.
Hän saattaa tyyntyä piankin ja on hyvin anteeksipyytelevä ja muistuttaa, ettei hän minulle sitä raivoa tarkoita vaan on niin väsynyt tai stressaantunut jne.
Jos olemme lähdössä jonnekin ja tulee pienikin vastahanka (jokin ei löydy tms) hän rupeaa huutamaan ja raivoamaan ja kiroaa kaikki ihmiset ja sanoo kuinka hänen ei koskaan anneta levätä.
Mieheni on helposti stressaantuva ja kärsii unettomuudesta ja jännittyveisyydestä. Hän miettii todella paljon asioita ja murehtii ennalta ja miettii kuinka ihmiset häneen suhtautuvat. Itse näkisin, että pienet asiat laukaisevat hänen sisälleen kertyneen raivon, turhautumisen ja vihan. Kohtaukset saattavat nimittäin laueta aivan käsittämättömistä asioista (minun näkökulmastani).
Itse lamaannun täysin näiden raivokohtauksien aikana. En osaa, enkä uskalla, sanoa mitään tai tehdä mitään. Yritän olla sivussa ja jotenkin kestää. Kohtauksien jälkeen mieheni odottaa minulta heti tukea ja lohdutusta ja anteeksiantoa. Yritän vain niellä shokkitilani ja lohduttaa ja mennä eteenpäin.
Emme oikein ole keskustelleet näistä tilanteista...
Mieheni tiedostaa ongelmansa, muttei se tilannetta muuta miksikään.
Enemmän kuin itseni puolesta - pelkään miten tilanne kehittyy, kun lapsemme syntyy. Mieheni ei kerta kaikkiaan voi käyttäytyä tällä tavalla, kun lapsi syntyy.
Lisäksi tuntuu, etten itsekään enää jaksa kantaa näitä asioita sisälläni.
En tiedä mitä pitäisi tehdä tai miten minun tulisi toimia näissä tilanteissa. Tunnen itseni avuttomaksi ja voimattomaksi. Mitä tehdä? Onko kenelläkään muulla vastaavia kokemuksia?
Mieheni on muuten ihana, rakastava ja valloittava ihminen.
Muuten en varmasti näitä tilanteita jaksaisikaan.
Miehesi ihan selvästi tarvitsee apua. Ongelma taitaa olla kuinka saada hänetkin tämä ymmärtämään. Taidat itse olla aika solmussa tilanteen kanssa. Voisiko auttaa jos puhuisit neuvolassa asiasta. Saisit ehkä selvitettyä omaa päätäsi ja terkalla saattaa olla jotain ihan oikeita neuvojakin. Tai sitten voisit sitä kautta päästä perheneuvolaan? juttusille. Saisit omat ajatuksesi selville ja ihan konkreettista apua asian järjestämiseen.
Asiaa olisi varmaan hyvä rueta ratkomaan ennen lapsen syntymää, koska mitkään ongelmat harvoin helpottavat univelan kasvaessa:) Saatat siis yllättäen joutua todella tukalaan tilanteeseen pienen vauvan kanssa. Ongelma saattaa siis räjähtää, kun väsymys ja elämänmuutos astuu kuvioon.
Ilmeisestikään miehesi ei ole väkivaltainen sinua kohtaan, mikä on tietysti hyvä. En tiedä onko täällä jotain vihanhallintakurrseja olemassa, mutta sellaisen tarpeelta tuo kuulostaa. Tai voisiko miehelläsi olla jonkinlainen hahmotushäiriö, jolloin ihan tavallisen elämän pienet ongelmat olisivat liian vaikeita hallita. Minulla on poika, jolla on SI-häiriö ja isä, joka on hyvin samankaltainen kuin poikani. Myös minun isäni sai ihan mystisiä raivareita ihan mystisistä asioista. Meillä kotona asiaa hissuteltiin, opin itse olemaan paljon poissa kotoa, kun isä oli paikalla. Lopulta isä masentui, kun ei tainnut oikeasti hallita maailmaa. Nyt kun alan ymmärtää poikaani, alan ymmärtää myös isääni. Olisipa joku vienyt sen ajoissa terapeutille ja puhunut asioista niiden oikeilla nimillä. En tietenkään tiedä, mikä miestäsi vaivaa. Tämä tuli vain mieleen tässä kirjoittaessa. Pointti kai on, että hae apua ja jos se ei auta, niin mieti vahvasti onko hänestä isäksi. Kun miehesi ei ole stressaantunut (hyvänä hetkenä), voisit puhua hänellekin huolestasi ihan suoraan. Jos et voi puhua suoraan, kertoo sekin asiasta jotain. Toivotan teille onnea, toivottavasti asia järjestyy.