Kokemuksia varhaisenkeskenmenon ja kemiallisen jälkeisestä raskautumisesta
Hei!
Kaipaisin kokemuksia täältä raskauspuolelta teiltä jotka olette raskautuneet varhaisen keskenmenon/-ja kemiallisen raskauden jälkeen.
Meillä ei aiemmin ole ollut ongelmia raskautumisen kanssa, mutta nyt tilanne näyttäisi muuttuneen :(
Helmikuun alussa koimme keskenmenon noin viikolla 5+ ja nyt positiivnen raskaustesti muuttui muutaman päivän aikana negatiiviseksi ja vuoto alkoi todella runsaana.
Toiveikashan tässä täytyisi olla kun kahdesti hedelmöittyminen todistetusti tapahtunut, mutta lohdutonta on ettei raskautemme enään jatkuneetkaan. Tietenkin on mahdollista, että keskenmenon jälkeen maaperä ei vielä ollut valmis vastaanottamaan uutta tulokasta/ limakalvot vielä jotenkin kärsineet ja kiinnittyminen ei onnistunutkaan toivotulla tavalla.
Pettymys ja suru on suuri. Ikää alkaa olemaan, joten ei enään kovin montaa kiertoa varmaankaan edes uskalleta yrittää.
Kovasti toivoisin että saisin kuulla kokemuksia jos joku teistä on kokenut vastaavaa ja mahdollisesti kokenut onnistuneenkin raskauden vastaavan tilanteen jälkeen. Onko käytössä olut jotain kotikonsteeja mahdollisuuden kasvattamiseksi?
Ja te joilla raskaus ei ole onnistunut, onko syy selvinny että miksi näin käy? Onko joitain keinoja tällähetkellä käytössä?
Tilanne siis lyhykäisyydessään se, että hedelmöittymnen kyllä onnistuu, mutta jokin menee pieleen joko kiinnittymisvaiheessa tai alkuraskauden kehityksessä.
Kommentit (6)
Hei!
Minulla oli kaksi keskenmenoa, eka oli elokuussa 2010 ja toka joulukuussa 2010, tokan keskenmenon jälkeen tulin heti raskaaksi,ei ollut menkkoja välissä. Pelkäsin koko ajan keskenmenoa mutta hyvin meni kaikki.
Kiitos viesteistänne!
Hassua kyllä stressitömpi on tämä kierros ollut, mitä aiemmat. Liekö johtuu luovuttaja olosta :( Lohdullista kuulla että Teillä tärpänny tuloksellisesti.
Itse jätin nyt greippimehun kaupan hyllylle ja tilalle ostin Omega 3 sydämmelle, d-vitamiineja ja maitohappobakteereja (eli ilman poppakonsteja en sentään vielä ole). Omega 3:lla toivon, että voisin avittaa kohdunlimakalvon verenkiertoa.
Epätoivo on kyllä kova, mutta kuten aiemmin sanoin, tuo epätoivo on tehnyt tästä kuusta stressittömämmän. Kun tulosta ei kuitenkaan tule, niin voidaan nauttia toisistamme ihan muuten vaan ;)
Kiitti vielä kertaalleen vastauksista ja mikäli joku olisi vielä valmis jakamaan kokemuksia, niin lukisin niist ilomielin.
Meillä oli tänä vuonna alkuvuodesta juuri tuollainen varhaisvaiheen keskenmeno tai sitten joku kemiallinen. Malttamaton kun olen, tein odotettuja kuukautisia edeltävänä päivänä testin ja plussa tuli. Seuraavan päivän nautin elämäni ensimmäisestä raskaudesta, ja sitä seuraavana alkoi vuoto. Ja testi negatiivinen. Ollaan kolmenkympin kieppeillä molemmat iältämme ja ensimmäinen lapsi toiveissa siis.
Sitten oli vähän taukoa sillä rintamalla, että vasta sitten meneillään olevaa edellisessä kierrossa alettiin yrittää. Ainoa suunnitelmallinen mitä tein, oli ovulaatiolaskuri netissä. Mutta silti meinasi mennä vähän työksi koko touhu vaikka piti osata ottaa rennosti. No, ei raskaana. Tässä kierrossa sitten varauduin ovulaatiotestein ja huomasin että ovulaationi on ihan eri kohdassa kuin laskuri sen ilmoittaa olevan. Olen ottanut rennommin, samasta syystä kuin sinä, ajattelin että tuskin sieltä mitään tulee.
Nyt olen jälleen tehnyt liian varhain raskaustestin, mutta positiivinen se on. Ja niin olen minäkin. En vaan halua ajatella että se kesken menisi. Ajattelen sitä sitten jos niin käy.
No, meille niin kävi kerran että ei tässä voi vielä mistään säännönmukaisuudesta puhua. Nyt kuitenkin mietin että pitääkö olla varovaisesti, lepäillä, voiko tuollaista ylipäätään estää mitenkään. Eikös ne sano että kesken se menee jos on mennäkseen, vaikka päällään seisoisi? Mutta silti tarkkailen jokaista pientä tuntemusta ja otan rauhallisesti. Niinkuin se nyt mitään auttaisi. Olisi kiva jos auttaisi.
Hei pitkästä aikaa.
Itse vannon ainakin toistaiseksi tuon varovasti ottamisen nimeen. Turhautuneesta ketjun aloitusviestistä huolimatta täällä mennään nyt rv 10+1. Kahdesti ollaan sydänäänet päästy näkemään ultrassa ♥
Edelleen joka vessakäynti jännittää ja pelottaa. Alamahan kipuilujen vuoksi olen tosiaan levännyt ja höllännyt juuri silloin kun se itsestä on tuntunut tarpeelliselta. Kivuille ei toistaiseksi ole syytä löytynyt ja verta ei omista peloista huolimatta ole tullut. Edelleen kuitenkin eletään jännityksen ja pelon sekaisin tuntein, päivä kerrallaan, ajatuksella että jos kaikki nyt menee hyvin niin. Np ultra on kahden viikon päästä, josko sitten jo tohdittaisiin jo haaveilla tulevastakin kun viikotkin jo turvallisemmat.
Voimia edelliselle kirjoittajalle ja kiitokset aiemmillekin. Toivottavasti myös teillä kaikki menee ok ja annetaan lupa ottaa rennommin silloin kun sen tarve on.
Ihan pakkohan tänne nyt oli tulla kirjottamaan, vaikka aikaa jo kulunut.
Meillä mennnään raskausviikolla 31+1 <3 Piskunen on kääntynyt valmiusasemiin ja lääkäri laitto sairasloman äloman alkuun, jotta tämä onnistunut murunen malttais vielä kasvaa masussa.
Keskenmenojen varjot on muutunu matkan varrella. Edelleen doplerilla kuulostelen hiljasempina päivinä ja ajoittain pelottaa että vauva ei olisikaan syntyissään terve. Ihan varmasti pelot on samoja kuin lähes kaikilla odottajilla, mutta itse aiempiin raskauksiin verrattuna huomaan noitten ajatusten olevan syvempiä ja vaikuttavan enenmmän omaan mielialaan, mitä aiemmin.
Kaikesta huolimatta, meillä edelleen siis odotetaan vauvaa ja pikkuhiljaa on pinnis ja muuta pientä löytäny tiensä makuuhuoneeseen <3
Moi!
Olen todella pahoillani :(
Itsellänikin on takana kaksi varhaista keskenmenoa. Ensimmäinen viime juhannuksena ja toinen viime lokakuussa. En muista tarkkoja viikkoja, mutta 6-8 viikon välillä molemmat keskeytyneet. Lääkärin mukaan ne olivat luultavimmin tuulimunaraskauksia, mutta niitä ei voida tarkemmin todentaa.
Viimeisimmän keskenmenon jälkitarkastuksessa lääkäri havaitsi, että munasarjoissani on viitteitä PCOS-oireyhtymästä, joka on munasarjojen monirakkulaoireyhtymä. Se voi aiheuttaa vaikeuksia lapsen saannissa yms. ikäviä asioita. Lääkäri ei kuitenkaan ollut siitä vielä huolissaan, koska olin kuitenkin raskautunut suht. helposti. Jostain syystä raskaudet eivät vain kestäneet.
Nyt ihme on kuitenkin tapahtunut ja olen raskaana. Ja kohdussa on todistettavasti elämää. Vuosi siihen meni ja vaikeuksien kautta on tähän pisteeseen päästy. Keskenmenot ovat jättäneet pelon ja jonkinlaisen "vainoharhaisuuden", että kokoajan jotenkin kyttää omaa kroppaansa ja huolestuu pienimmistäkin asioista. Ja uskomatonta, mutta totta, joka kerta, kun käyn wc:ssä ja verta ei näy, olen hurjan kiitollinen! :)
Voimia teille! Toivotaan, että teillekin ihme saapuu. Vaikka epätoivo yrittää vallata alaa, niin ei kannata vaipua siihen. Toivoa on!