Enta kun uusi " komennusmaa" tuntuu ylivoimaisen kamalalta?
En tieda muistaako joku, mutta kyselin taallakin muutama kuukausi sitten Istanbulissa asuvia suomalaisia. Asumme talla hetkella Prahassa ja muutto Istanbuliin olisi edessa elokuussa, kesaloman jalkeen.
Kavin kuluneella viikolla esivisiitilla kyseisessa kaupungissa mieheni ja nuorimmaisen lapsemme (1v) kanssa (meilla on yhteensa 3 lasta).
Paikka oli jarkytys, vaikka olen maailmaa nahnyt. Ihmisia oli liikaa, joka paikassa ja liikenne aivan jarkyttavaa. Kaupunki on valtava, saasteinen ja meluisa. Ostoskeskuksiin, metroon, hotelliin yms. mennessa laukut ja takit lapivalaistaan, ihmiset kulkevat metallimenpaljastimien lapi. Paikalliset ovat kylla ystavallisia, mutta mina kammoksun jatkuvaa huomioimista, lapsen laappimista, pussailua, halailua yms. Miten ihmeessa siihen voisi ikina tottua?!
Koyhyytta on paljon, ehka siihenkin tottuu...aika surullinen ajatus sinansa.
Asuntoja on tosi vahan tarjolla. Olen tottunut tiettyyn tasoon, siisteihin kylpyhuoneisiin, valjyyteen yms. Istanbulissa joutuisin asumaan valtavissa kerrostalokomplekseissa, omistajilla ei ole mitaan mielenkiintoa remontoida esim. kamasia kylppareita koska vuokralaisia on muutenkin tarjolla enemman kuin asuntoja vapaana.
Yritin olla tungoksessa ja ryysiksessa todella huolellinen, ettei mitaan varastettaisi. Silti lompakkoni kahvellettiin ensimmaisena paivana, toisena lapsen lelu...
Onko kenellakaan kokemusta siita, etta perhe muuttaisikin takaisin omaan kotimaahansa (eli Suomeen) ja mies tyoskentelisi ulkomailla? Antakaa jotain vinkkeja miten kohdata niin jarkyttavan erilainen kulttuuri?!
Kommentit (11)
Siis ettehän ole tehneet mitään sopimusta käymättä tutustumassa mahdollisessa kohdemaassa, ja nyt olette käyneet, ja jos paikka ja olosuhteet eivät miellytä, niin älkää ihmeessä tehkö sopimusta!
Itse en ainakaan muuttaisi (lapsineni) paikkaan, missä en tuntisi viihtyväni.
Mielestäni ulkomaan komennuksen onnistumisen edellytys on, että perhe viihtyy, ja perheen viihtyminen riippuu täysin äidin viihtymisestä.
Mielestäni vaihtoehto ei ole se, että perhe asuu eri maissa, pitkän päälle se ei mielestäni ole hyvä vaihtoehto kenellekään.
Eikö teillä ole mitään muuta vaihtoehtoa, vaikka paluu SUomeen? Pääseehän ulkomaille lähtemään myöhemminkin, jos vain halua riittää, ja löytyy oikea maa.
Älkää missään nimessä muuttako, jos ei tunnu hyvältä. Mielestäni ei ole sen arvoista; siitä vaan kärsivät kaikki.
Tai entäpä, ehdottakaa, että firma ostaa teille haluamanne talon kaupungin ulkopuolelta? Laittakaa tämä lähtönne ehdoksi, ja jos ei sovi, niin ei sitten? Tai ostakaa itse, ja sopikaa, että firma maksaa teille vuokraa vastaavan summan kuukausittain. Näin teillä ainakin olisi enemmän vaihtoehtoja asunnon ja alueen suhteen, vai olisiko?
Iida
Yhdyn iidan viestiin siina, etta perheen viihtyvyys on miehesi viihtyvyydelle ja siten hanen firmalleen han ykkosasia. Muuttaessamme uuteen paikkaan mieheni firman erityishuomion sai perheen (eli minun) viihtyvyys. Ja tosiaan, kyllahan lapivalaistu laukku ja kroppa kuullostaa aika hurjalta... kuinka pitka miehesi sopimus on/olisi? Mieti tarkkaan, mita tarvitsisit viihtyaksesi... voiko firma tarjota sita mitenkaan?
Heissan!
Mina aikanaan muutin mieheni perassa Lahi-Itaan ja ajatukset olivat todella kahtalaiset vaihtuen seikkailuintoisesta kauhuun.
Istanbul on tietaakseni aika vauhdikas kaupunki, mutta oletteko miettineet, jos voisitte asua vahan kauempana " keskustasta" ? Olen aika varma, etta syrjempana taytyy olla kelvollisia asuinalueita, silla en usko etta kaikki Turkissa asuvat expatit kelpuuttavat sikalaiset olot siltaan.
Samoin yhdyn edellisiin mielipiteisiin, etta jos komennus ei ole kovin pitka esim vain vuoden, niin kannattaa miettia, jos perheen edes kannattaa lahtea perassa. Uuteen paikkaan tottuminen vie herkasti puoli vuotta ja sitten on kaikki jarjestelyt Suomen paassa jnejne. Toiseksi, mies saattaa tehda todella paljon toita; Lahi-Idassa ainakin tyopaivat venyivat toisinaan tuskattoman paljon ja siten tunsin valilla olevani yksinhuoltaja... Tyokulttuuri on Idassa aika erilainen ja siihen tottuminen voi olla iso juttu myos miehelle. Hanelle on varmasti tarkeaa voida keskittya toihin ja siten han ei saata olla tarvitulla tavalla sinun tukenasi.
Niin, ihmisia ja kokemuksia on paljon erilaisia - mieti tarkkaan, mika ratkaisu on teille paras.
Itse olen ollut kotona/ työssä ja mieheni milloin missäkin päin maailmaa hommissa! Asunto meillä on aina ollut kohdemaassa sellainen että olen voinut pojan kanssa sinne mennä (perhemajoitus) ja olemme olleet välillä kuukausia ja välillä pitkiä viikonloppuja isän komennusmaassa ns kyläilemässä! Poikamme on 5 vuotta ja olin 3 vuotta kotona jolloin kokeilin pidempiä rupeamia ulkomilla ja silloin ajattelin että jos kohdemaa ei tunnu hyvältä en sillä pitkään ole! Taas ajankohtainen asia koska kesällä toinen lapsi tulossa ja kovasti keskustelemme lähteekö koko perhe mukaan isän työkomennuksille, epäilen että ei koska työmaat jossa mieheni tekee työtä ovat useasti ns sivistyksen ulkopuolella harvoin pääkaupungeissa/turistikaupungeissa ja seuran/ kavereiden löytyminen itselle ja lapsille olisi hankalaa! Mieheni työkomennukset kestävät yleensä noin 1-1.5 vuotta joten pitkiä aikoja olen kotona yksin. Nytkin mieheni kaukoidässä ja soitellan skypen kanssa päivittäin ja hoidetaan perhe-elämää siten, ison mahan ja ongelmien kanssa en enää voi matkustaa joka hieman rassaa itseäni!
Kaikki vaihtoehdot kannattaa punnita tarkkaan kohdemaa johon miehesi kumminkin menossa on hyvin erillainen verrattuna nykyiseen! Minusta sekin vaihtoehto on kokeilemisen arvoinen että käy seillä ns kyläilemässä aina silloin kun siltä alkaa tuntumaa, lento kumminkin sinne lyhyt! Meillä on muuten myös sellainen kirjoittamaton sääntö että 5 vkon välein tulee perheen nähdä toisiaa ettei ihan tuntemattomiksi tulla! Toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen molemmin puolin koska kummallekaan osapuolelle se ei ole helppo ratkaisu!
ihanaa etta taalla ajatellaan myos talla tavalla! Pidin itseani jo ihan epanormaalina, kun en ollut intoa puhkuen pakkaamassa tavaroita ja lapsia matkalle tuntemattomaan =D Minne onkaan kadonnut se nuoruuden seikkalujen ja kokemusten metsastys? Ehka sinne, mista vastuu (ja pelko) lapsista ja tulevaisuudesta tuli =)
Istanbulissa olisi kylla kauempana keskustasta ihan upeitakin, vastavalmistuneita omakotitaloja omilla uima-altailla, mutta mulla ei ole ajokorttia. Kylissa ei sitten paljoa muuta olekaan, joten kaytannossa elama siella olisi viela eristetympaa kuin lahempana keskustaa.
Mieheni matkustelee jo nyt valtavasti ja " kotona" ollessaankin tyopaivat venyvat lahes poikkeuksetta ilta kymmeneen tai kahteentoista. Olen siis enemman kuin tottunut " yksinhuoltajaelamaan" . Pienet vapaahetket ovat kuitenkin olleet tosi tarkeita seka miehelleni etta lapsille (tietysti minullekin!). Saalin jo valmiiksi keskimmaista lastamme (3v poika) joka on ihan isin poika. Tosin Suomessa lahellamme olisi kummatkin ukit ja mummit seka muut sukulaiset joita poika on tahan asti nahnyt todella vahan!
Noh, mies on jalleen tyoreissussa ja pyorittelen naita ajatuksia perjantaihin astin yksinani. Joku paatos asiassa taytyy tehda, valmistelut muutossa aloittaa pian, mihin sitten ikina muutammekin tai vaikka jaisimme tanne Prahaan viela taman vuoden loppuun.
Miminka:
Istanbulissa olisi kylla kauempana keskustasta ihan upeitakin, vastavalmistuneita omakotitaloja omilla uima-altailla, mutta mulla ei ole ajokorttia. Kylissa ei sitten paljoa muuta olekaan, joten kaytannossa elama siella olisi viela eristetympaa kuin lahempana keskustaa.
Mites olisi oma (taksi) kuski, joka ajeluttaisi sinua ja lapsiasi päivittäin sopimuksen mukaan? Saattaisi olla hyvinkun mahdollista Turkin tasoisessa maassa, ja voisi olla jopa helpomaa kuin itse ajella Istanbulin ruuhkissa?
Miminka:
Antakaa jotain vinkkeja miten kohdata niin jarkyttavan erilainen kulttuuri?!
Miminka, onnea matkaan, Turkki on upea maa!
Istanbul on totta tosiaan valtava kaupunki, jo itsessaan valtion kokoinen. Se tuo mukanaan suurkaupungin ongelmat, mutta myos metropolin tunnun ja sapinan. Istanbul on itaisen pallonpuoliskon New York, kulttuurien sulatusuuni, josta loytyy kaikille kaikkea.
Jarkyttavan erilaisesta kulttuurista en ole samaa mielta. Kodit ovat siisteja ja kauniita, usein paljon upeampia kuin Suomessa. Joten pikkuisen etsimalla voit loytaa unelmien kodin ja vuokraisantaa patistelemalla, ehka yhteistuumin, voitte kunnostaa asunnon epakohdat. Jokaisella turkkilaiselle koti on tarkea.
Ihmisten ystavallisyys on hakellyttavaa. Et ole koskaan yksin. Heti ensimmaisina paivina naapurisi tulevat tervehtimaan ja yleensa tuovat sinulle joitakin maistiaisia. Kun siis miehesi on toissa, voit olla turvallisin mielin lasten kanssa kotona - naapurista saat apua mihin tahansa ongelmaan.
Jos et halua ihmisten koskevan lastasi, voit kertoa sen heille ystavallisesti ilmein, elein tai sanomalla (kunhan opit kielta).
Olen asunut Turkissa nyt nelisen vuotta. Koen kulttuurin erittain sallivana, lampimana, yhteisöllisena ja toiset kauniisti huomioivana. Ihmisten syvallisyys tekee tasta jotenkin merkityksellisempaa kuin kotoisesta kulttuuristamme. Ulkomaalaisia arvostetaan, heita ei koskaan katsota karvaasti. Lapsia he tosiaan rakastavat, ja se helpottaa lapsiperheen elamaa suuresti.
Minakin suosittelisin asunnon hankkimista hieman keskustan ulkopuolelta. Tutustu paikallisiin ihmisiin, saat ikuisia ystavia ja avaat oven turkkilaiseen sielunmaisemaan.
Onnea matkaan!
Elama taalla lontoossa on ottanut pattiin alusta asti (kohta 3 vuotta) ja paatimme muuttaa suomeen, vihdoin. Ei minulla ennen ollut koti-ikavaa, mutta jotenkin se nyt sitten iski viime kesan jalkeen, oli muitakin ongelmia kuin pelkka lontoo, mulla epatyydyttava tyo, pommi-iskut ym. Lahdin pojan kanssa edella ja partneri olisi tullut sitten kun loytaa toita. Noh, toita ei tietenkaan loytynyt ja paatimme etta lontoo it is for now, kunnes loytyy jotain muuta. ja nyt sitten loytyi, onneksi, paastaan veke taalta. Mutta vietimme pojan kanssa 5 kk suomessa ja mies kavi n. 5 viikon valein.
Taytyy sanoa etta pidempaankin olisi voinut olla taas tollasta etasuhdetta, aina oli kivaa kun nahtiin ;-) ja poikakin 3v jaksoi odottaa isia ihan hyvin, kun oli niin monta muuta uutta kivaa ihmista, sukulaiset ja ystavien lapset, joiden kanssa nahtiin usein. Nautin ihan sikana olla suomessa ja siina samalla poikakin oppi puhumaan suomea ja oppi tuntemaan isovanhempiaan, kummejaan ja muita tarkeita ihmisia! Jos kerran olet jo tottunut olemaan lasten kanssa pitkiakin paivia yksin, kannattaa todella miettia suomeen muuttoa varteenotettavan vaihtoehtona. Perheena ehka nauttisitte siita eniten, se aika ystavien ja sukulaisten kanssa jonka vietin latasi tunneakkuja ihan mielettoman hyvin. Oli aikaa ottaa rennosti, ei tarttenut hatailla aikataulujen kanssa niinkuin viikon visiiteilla.
Itse taman kokemuksen perusteella lahtisin suomeen, ja voi olla jos tilaisuus tulee niin näin tehdaan joskus tulevaisuudessa uudestaan.
Tsemppia mietiskelyyn!
Minä olin kahdeksan vuotta mieheni mukana, mutta sitten ns. tuli mitta täyteen. Olihan se todella rankka päätös olla lähtemättä enää mukaan, kun lapsemme olivat silloin 3v ja 2v. Olimme aina kesät Suomessa ja olimme myös hankkineet oman asunnon jossain vaiheessa Suomesta. Miehelleni ratkaisuni oli lopulta rankempi kuin minulle, vaikka arjen pyörittäminen yksin, uusi työ jne vei kaikki voimani. Itkin usein iltaisin miehelleni puhelimessa, vaikka olin tottunut ulkomaillakin olemaan paljon yksin. Paljon siinä oli sitäkin, että olin niin surullinen, että mieheni laittoi itsensä ja oman uransa perheensä edelle.
Hän jaksoi sitä vuoden, kävi pari kertaa Suomessa ja me saman verran siellä. lapsiin ero vaikutti yllättävän paljon: he kysyivät pitkään eron loputtuakin, etteihän isi lähde pois. En silti kadu mitään, en olisi halunnut aloittaa alusta uudessa paikassa, oudossa miljoonakaupungissa kahden leikki-ikäisen kanssa. Ratkaisu oli itselleni tärkeä, koska halusin aloitella omaakin uraa. Sainkin sen niin hyvään alkuun, että mieheni ymmärsi lopultakin, että meidän on nyt parempi olla Suomessa.
Olen asunut kuvaamasi kaltaisessa ymparistossa jo vuosia. Aluksi ajattelin, etten ikina tule sopeutumaan, mutta toisin kavi.
Lapsiperheen arki on hyvin samankaltaista paikasta riippumatta(minulla 3 lasta). ruokaa, pyykkaamista, vaipanvaihtoa jne.. kylla se hermoille kay paikasta riippumatta joskus!
Kylla sieltakin loytyy joitakin vihreita puistoja, joissa voi lapset juosta. Ja toiset asiat korvaavat toisia, varmasti on jotain kivaa, mita suomessa ei ole. Tuoreet ja edulliset hedelmat, vihannekset ym. niita tulee hirvea ikava aina suomessa ollessa. Ja ystavallisia ihmisia myos!
Aina ei tarvitse kaikkien antaa " kayda lapsiin kasiksi" kylla ystavallinen puhe ymmarretaan! Toisaalta ihanaa, kun esim julkisissa kulkuvalineissatms. loytyy itkevale lapselle aina joku hauskuuttaja eika saa vain vihaisia katseita, niinkuin suomessa usein.
Ja asunnoista sanoisin, etta varmasti loytyy kaikenlaisia. loytyy kamalia ja sitten ihan superlux, joita ei suomessa ole koskaan nahnyt. Niin taallakin, vaikka takalaisilla on pulaa asunnoista. Tehkaa vain selvaksi mita haluatte, alkaaka ottako, jos ette tykkaa. Paikalliset(esim miehesi tyokaverit) voisivat varmssti auttaa.
Jos eka asunto olisikin huonompi, niin alkakaa heti etsia parempaa. Yleensa rahalla saa, ja siltikin huomattavasti suomen hintatasoa halvempaa!
Onnea matkaan.
itse olen töissä ulkomailla perheen kanssa (1 lapsi + lemmikit) ja mies on Suomessa. Mies käy täällä kerran-pari kuussa ja minä vietän lomani Suomessa.
3 lapsen kanssa tietysti on jo vaikeampaa, mutta Suomessa Sinulla varmaan olisi jonkinlainen turvaverkko? Siis jos siltä tuntuu, muuta lasten kanssa Suomeen. Mies saa sitten reissata tapaamaan teitä.