synnytys...

Pelot on ihan normaaleja ja niitä on kaikilla ja ne vain lisääntyy kun h-hetki lähestyy : / kehoittaisin juttelemaan asiasta esim. neuvolassa tai ystävien kanssa. Täältäkin saat varmasti paljon tukea : )



Mutta oma neuvoni on, että synnytystä ei kannata suunnitella etukäteen.



Ihanaa odotusta sinulle, pikku masuasukki taitaa jo kovasti siellä potkia ja ilmoitella itsestää. Nauti joka hetkestä : )

Juu, kyllähän se siellä jo aikamoista menoa pitää, se meidän pikkunen:)



Pitäis vaan hyväksyä just se, ettei sitä synnytystä voi eikä pidä suunnitella...



Enkä tiedä kannattaako mun neuvolassa ottaa puheeks, ku ei tää mun paniikki nyt niin suuri ole, että haluaisin siitä sitten jokaisella neuvolakäynnillä jutella...





Mutta ehkä ne pelot valmistaa tulevaan :)



on siitä muutkin selvinnyt kun minä ;D







myrtti-

Joo, kyllä se synnytys kaikkia varmaan pelottaa jonkin verran. On se sen verran fyysisesti ja henkisesti iso juttu. Tuntuu, että nyt toista lasta odottaessa pelottaa melkein enemmän kuin ekalla, vaikka ekan synnytys menikin hyvin. Nyt sitä tietää paremmin, mitä kaikkea voi sattua :o)



Mä aina lohduttaudun sillä, että kun mun mummo synnytti mun isän (1940-luvulla maaseudulla), se oli supistusten alettua käskenyt miehen hakemaan kätilöä (hevosreellä) ja mennyt itse lämmittämään saunaa. Siinä sitten oli lämmitellyt ja odotellut yksistään kätilön saapumista, joka oli kestänyt kauan, kun oli helmikuun alku ja pakkasta yli 20 astetta. No, kätilö oli sitten ehtinyt kuitenkin paikalle ennen kuin lapsi ehti syntyä.



Äidin äiti taas lähti enoa synnyttämään samalla vuosikymmenellä siten, että ensin pyörällä rautatieasemalle (n. 5 km), kun mies ja hevonen oli sodassa ja sitten siitä 40 km sen aikasilla junilla paikkakunnalle, jossa oli synnytyssairaala. Ehti perille hänkin.



Kuolihan toki noina vuosina lapsia ja äitejä synnytyksiin aivan eri mittakaavassa kuin nykyään, mutta oikeasti, jos tommosista voimanponnistuksista voi ihan tavalliset naisihmiset selvitä, niin miksipä ei mekin selvittäisi, kun päästään sentään autolla sairaalaan, jossa on pelit ja vehkeet valmiina ja ammattitaitoinen henkilökunta jne.



Pahinta synnytyksessä varmaan monelle on just se, että itse ei voi hallita tilannetta vaan synnytys etenee niin kuin etenee. Toisaalta mä ajattelen, että se on hyvä juttu, koska tuskinpa lopputulos olis yhtään onnistuneempi, vaikka itse pääsisi määräämään, miten kaikki menee. Ei mulla ainakaan sellaista asiantuntemusta ole. Täytyy vaan uskoa, että luonto hoitaa. Eikä esim. pitkä synnytys ole välttämättä pahempi kuin nopea. Nopeat synnytykset on usein aika rajuja ja pidemmässä ehtii kroppa paremmin mukaan.



En tiedä auttoiko yhtään, mutta tsemppiä silti matkaan! Vaikka etukäteen pelottaakin, niin kun toiminta alkaa, ei pelkoa enää ehdi muistella.



A.A. rv 14+1 (hitusen pohdiskellut synnytystä myös)

Mulle kävi niin kun reilu vuosi sitten odotin esikoista. Jotenkin synnytyspelotti aina välillä tosi paljon ja välillä ei yhtään. Ei kuitenkaan niin että olisin halunnut kellekkään siitä puhua (en muutenkaan tykkää kovin puhua asioistani ulkopuolisille). Mutta mitä lähemmäs laskettu aika tuli sitä vähemmän pelotti, eikä synnytykseen mentäessä (vaikka ei ollut mitään oireita ja käynnistettiin) pelottanut yhtään, tuntui vain että kyllä homma jotenkin toimii. Luotan kuitenkin aika paljon kätilöihin ymhenkilökuntaan, että on niillä ainakin enemmän kokemusta kuin itsellä.



Ja vaikka esikoisen synnytyksestä jäi niin hyvä mieli että ajattelin silloin että voisin vaikka heti synnyttää uudelleen (en fyysisesti ehkä heti, mutta niin hyvä fiilia jäi=),silti pelottaa nyt kakkosen kanssa yhtä paljon. Toivon että kyllä se pelko häviää tässä viikkojen varrelle.



Tipy+ipana 1v+papuliini rv 23

Mua pelotti oikeastaan vain siinä vaiheessa, kun avautuminen oli lopuillaan ja ponnistusvaihe alkoi. Tuli kyllä kaikki kauhutarinat mieleen... Mutta sitten kun annettiin lupa ponnistaa, sitä vain keskittyi suoritukseen, eikä ajan kulua tajunnut yhtään. Tilanne on tietysti kaikille vähän erilainen, mutta mulla auttoi se, että keskittyi yhteen asiaan kerrallaan, eikä kehitellyt pelkoja seuraavasta vaiheesta, tai siitä mitä VOI tapahtua. Ja hyvinhän se menikin. :)



Luota henkilökuntaan, ja juttele miehesikin kanssa omista toiveista. Meillä olin sanonut miehelle, etten halua epparia, jos ei ole pakkotilanne, ja yhdessä vaiheessa mies siitä kätilön kanssa neuvottelikin, kun itse olin kykenemätön syvälliseen keskusteluun. :) No, eppari jouduttiin kuitenkin tekemään, mutta oli hyvä, että mies saattoi kertoa kätilölle mun toiveistani sellaisella hetkellä, jolla en itse voinut tilannetta arvioida.

Toista lastani odotan ja nyt synnytys on alkanut pelottaa. En ole mitenkään paniikissa, mutta en halua pelon haittaavan odotusta. Siksi olen päättänyt puhua asiasta neuvolassa ja pyytää lähetettä pelkopoliklinikalle, joka täällä Helsingissä on. Mielestäni minun ei tarvitse olla yksi tämän asian kanssa.



On ihan luonnollista pelätä synnytystä. Se on pelottavaa. Se on siitä huolimatta myös asia, jonka olen päättänyt käydä läpi toisen kerran. Aina sanotaan, että lopputulos korvaa vaivan. Ja se on niin totta kuin voi olla. On ihmeellinen hetki saada lapsi syliinsä.

niin... kai se täytyis vaan rauhottua asian suhteen...

Se varmasti helpottais. Kiitos paljon vastauksista. Aina on vertaistuesta apua!!! Mukava tietää, että myös muut pelkää, en vain minä yksin.



Jotenkin lohduttava juttu oli just tulleessa vauvalehdessä siitä naisesta joka synnytti kotona, omassa saunassa. Se oli jotenki rauhottava lukea. Jospa sitä itsekin jotenkin osais saada siinä hetkellä samanlaisen mielenrauhan!!!





Hyvää odotuksen jatkoa teille kaikille, ja voimia synnytykseen, sitten kun sen aika on :)





myrtti-