Suomen kielen kirjoittaminen / lukeminen

Meillä sillä tavalla erilainen tilanne, että poika oppi itse lukemaan ja luki sitten sekaisin suomea, hollantia (asumme Hollannissa) ja englantia (tietokoneohjelmista monet englanniksi). Suomen kielestä pidin huolta siten, että luin itse hänelle paljon suomeksi aina kun hän vain niin toivoi ja yritän hankkia mahdollisimman paljon suomenkielisiä kiinnostavia kirjoja hänen luettavakseen. Avasimme myös oman sähköpostiosoitteen hänelle, että voi kirjoitella saman ikäisen suomalaisen serkkunsa kanssa. Lähettelivät myös ihan tavallisia kirjeitä ja juttelevat Skypen kautta. Eli en ole opettanut, mutta saatavilla on paljon mahdollisuuksia lukea ja kirjoittaa myös suomeksi.



Englantia ei osaa lukea ääneen eli ei ole kuullut tarpeeksi sen kielistä puhetta. Hollantia lukee tietääkseni ihan hyvin, kirjoituksen oikeellisuudesta en tiedä, kun siihen ei vielä koulussa kiinnitetty huomiota. Suomea hän kirjoittaa ihan hyvin, yhdyssanoissa vielä virheitä.

försti:

Lapsemme käy ranskankielistä koulua, ja pääkieli on ranska. Suomea hän ymmärtää todella hyvin, ja puhuukin ymmärrettävästi (tosin vähän " hassusti" mm kieliopin mennessä vähän niin ja näin). Hän oppii parhaillaan lukemista ja kirjoittamista ranskaksi, ja selvästi suomenkin lukemiseen ja kirjoittamiseen olisi mielenkiintoa. Opettaminen jäisi nähtävästi minulle, ja nyt askarruttaakin se, että kannattaako mitään aloittaa ennen kuin ranska on kunnolla hallussa? Miten olette itse toimineet?

Me toimimme niin, että lapset opettelivat/opettelevat koulussa lukemaan ja kirjoittamaan englanniksi, kotona suomeksi, samanaikaisesti. Ainakin esikoisen kanssa onnistui loistavasti, kuopus on vielä " vaiheessa" mutta tarkoitus on toimia samalla tavalla, koska onnistui niin hyvin.

Itse opetin esikoista kirjoittamaan suomea tikkukirjaimilla ja koulussa englanitia opetettiin kirjoittamaan tekstauskirjaimilla. Esikoisella olikin pitkään niin, että kirjoitti suomea vain isoilla kirjaimilla, englantia tekstasi. Näin jotenkin pysyivät " erinimiset" kirjaimetkin ojennuksessa.

Nyt esikoinen jo iso kolmasluokkalainen ja lukee ja kirjoittaa sujuvasti suomeksi ja englanniksi. Vaikeuksia tuottavat enää välillä suomen yhdyssanat, kaksoiskonsonantit ja -vokaalit, sekä pilkkusännöt, mutta nyt kyllä osaa jo tekstata suomeakin ;-)

Iida

tyyliin " onko vièla lounta? Mina toule 1 souomee" Suloista...

försti:

tyyliin " onko vièla lounta? Mina toule 1 souomee" Suloista...

Minusta on pikemminkin " harmillista" , jos suomalainen lapsi ei osaa suomea kunnolla. Toinen asia sitten on, jos esim. teillä ei ole koskaan tarkoitustakaan muuttaa Suomeen tai lapsi ei ole menossa ikinä Suomeen opiskelemaan, niin sitten ei suomen kielelläkään ole niin merkitystä.

Meillä suomi taas on selkeästi ykköskieli vaikka englanti onkin koulukieli.

Iida

ja aloitti viime syksynä koulun. Pääkieli on ehdottomasti ranska, ja tuskinpa me koskaan Suomeen tullaan asumaan, vaikka minun kieltämättä mieli kovasti tekee. Ja kyllä hän suomea ihan kohtalaisesti puhuu, päätteet menee tosin vähän miten sattuu (esim Minä tulee, tai Minä haluu vesi, joskus taas Minä halua vettä. ) Kirjoittaessa toistaiseksi menee ihan ranskan säännöin, eli u kirjoitetaan ou, ä:tä ei ole, ö on e, e on ai, é tai è jne.. Eli jos minä nyt rupean korjaamaan suomen kirjoitusta, pelkään että menee ranskan kanssa sekaisin.

Mutta nähtävästi voin olla huoletta.

Ja isä on ranskankielinen, samoin kuin koko ympäristö itseäni lukuunottamatta.

että lapsi " osaa" lukea ja kirjottaa vain koulukielellään. Tämä on minusta täysin luonnollista ja vaikka miten harmillista niin sille ei voi mitään. Kielten kirjoitus poikkeaa niin paljon toisistaan eri kielissä että kirjottamista ja lukemista (erityisesti kirjottamista) täytyy todella harjoitella. Ihminen saattaa puhua todella hyvin jotakin kieltä mutta ei osaa ollenkaan kirjottaa. Kuvittelepa että olisit itse vaikka aikuisiällä oppinut jonkun kielen pelkästään suullisesti (esim ranskan) niin eihän olisi mitään toivoa että osaisi yhtään kirjottaa sitä. Jos oln oppinut että sanotaan " kesköse" ja sitten on oppinut vain suomen kirjoitusta niin ei tietenkään voi olla mitään aavistusta miten tuokin kesköse pitäisi ranskaksi kirjottaa.



Onko teillä siellä Suomi-koulua? Täällä on eri-ikäsille ryhmät ja käsittääkseni isojen ryhmässä nimenomaan paneudutaan kirjottamiseen ja lukemiseen. Meillä tyttö lukee suomea hyvin mutta kirjottaessa jää poikkeuksetta kaksoiskonsonantit ja -vokaalit pois. Toki vanhemmatkin voivat opettaa lastaan mutta siihen pitää kunnolla sitten panostaa.



Meillä oli kerran aikuinen amerikan-suomalainen kylässä. Hän puhui suomea tosi hyvin, sitten lapseni pyysi lukemaan jonkun kirjan ja hän ei selvinnyt ensimmäisestä lauseesta, hän ei vaan kyennyt lukemaan ja ymmärtämään.

ei valitettavasti ole, ja lähimmät varmaankin Pariisissa (250km) ja Brysselissä (120km), joten siltä puolelta ei juurikaan apua. En ole koskaan edes onnistunut löytämään toista (puoli)-suomalaista perhettä täältä Pohjois-Ranskasta, joten suomen kielen virikkeet jää todellakin omalle vastuulleni, ja puhelimen varaan. Esikoisen suomi vielä ihan OK, mutta pienemmistä huomaa, että lipsumista ranskaan on huomattavasti enemmän. :( Harmittaa, sillä nyttenhän ne oppivat, jos ovat oppiakseen.

Tuntuu, etta olisi luontevampaa opetella kirjoittamaan ja lukemaan kahdella kielella, jos se tapahtuu kotona, jossa on jo opittu puhumaankin niilla kahdella eri kielella.



Tuli muuten vaan (ei niinkaan tahan meidan mahdolliseen kotiopetukseen liittyen siis) mieleen: http://www.kotiperuskoulu.fi/linkit_aidinkieli.htm

Muuttaessamme Englantiin lopetin suomen lukemisen opettamisen lapselleni, joka oli tuolloin 5-vuotias. Mielestäni hänellä oli aivan tarpeeksi opettelemista koulussa, jossa hän ummikkona sinnitteli 6,5 tuntia päivässä. Koulussa häntä tietysti opetettiin lukemaan ja kirjoittamaan englanniksi.



6-vuotiaana hän alkoi kirjoittamaan suomea ja englantia sekaisin, mutta väitti ettei osaa lukea. Nyt lähes 7-vuotiaana hän osaa lukea sekä suomea että englantia ja hän myös kirjoittaa. Mielestäni hän kirjoittaa englantia suomalaisittain.



Olemme täysin suomalainen perhe ja palaamme piakkoin Suomeen. Olen koko ajan lukenut lapselleni paljon suomeksi, ehkäpä se selittää suomen kielen lukutaidon.



Puhukaa suomea, lukekaa suomeksi, kyllä se luku- ja kirjoitustaito siitä kehittyvät. Itse vastustan lasten varhaista kouluun laittoa ja näin ollen katson, että se riittää kun heitä koulussa jo 4-vuotiaasta opetetaan lukemaan ja kirjoittamaan. Koulupäivätkin ovat pienillä täällä älyttömän pitkät.



Tutkimusten mukaan oppimistulokset eivät siitä parane, että aloitetaan varhemmin. Esim. Norjassa aikaistettiin koulun alkamista vuodella. Kun norjalaislasten luku- ja kirjoitustaitoa testattiin 10-vuotiaana, ei ollut mitään eroa siinä oliko aloittanut koulun 6- vai 7-vuotiaana...



Anteeksi pitkä vuodatus, mutta aihe on sydäntä lähellä...

ja lähellä minunkin sydäntäni.



Joku sanoikin fiksusti että vähän riippuu perheen tilanteesta mitä lapselta odotetaan ja " pitääkö" hänen oppia lukemaan ja kirjottamaan suomeksi.



Meillä esikoinen on nyt 6 v ja ollut siis puoli vuotta koulussa täällä saksassa. Muutimme tänne tytön ollessa 4-vuotias joten kovasti on ollut töitä ylipäätään oppia saksan kieli - ja on mennyt tosi hyvin ja tyttö on aina ollut positiivinen. Sen lisäksi meillä on kotona vielä 2 kieltä, mieheni on ruotsalainen. Tulevaisuus ei ole varmaa mutta luultavasti pysymme täällä vielä vuosia ja vuosia ja joskus sitten ehkä muutamme Ruotsiin (Suomessa olemme jo asuneet).



Esikoisemme on sellainen joka haluaa kaikessa olla täydellinen. Vaikka opettaja sanoo että hän on luokkansa parhaita esim. kirjoituksessa niin omasta mielestään ei osaa tarpeeksi hyvin. Kaiken tämän valossa en halua MISSÄÄN NIMESSÄ luoda hänelle paineita siitä että ei osaa ihan oikein kirjottaa suomea ja ruotsia, olipa se miten harmillista hyvänsä. Olen aina iloinen kun hän kirjottelee suomeksi, virheineen päivineen. Mieheni on iloinen kun paperille tulee ruotsinkielisiä satuja. Olemme paljon puhuneet mieheni kanssa että miten paljon niitä pitäisi korjata, vai olla kokonaan korjaamatta. En tosiaankaan halua lapsiamme pitää jossain ylimääräisessä koulussa, en edes niin että itse koulumaisesti opettaisin. Äitini saattaa kesäisin tehdä tyttömme kanssa ns. leikkikouluja missä opettelevat yhdessä - niin kauan kun se tytöstäkin on hauskaa.



Sen verran olemme korjailleet että hyvin tavalliset sanat osaa kirjottaa (esim. och) ja minä olen selittänyt että allatiivit suomeesa on kahdella l-kirjaimella ym. Kerran tyttö iloisesti tuli näyttämään kun oli kirjottanut: " Jag ska maatta katten" ja sitte piti taas aiheuttaa pettymys että ruotsissa se onkin " mata" vaikka sanotaan kahdella vokaalilla ja konsonantilla. Kun ajattelemme kaikkia ruotskinkin eri tj, k, ch -äänteitä niin tuntuu että ei sitä voi pieniltä lapsilta aivan mahdottomia odottaa.



Itse siis olen iloinen jos lapseni oppivat kirjottamaan ja lukemaan suomea ja ruotsia niin että sitä ymmärtää. Musta on aivan ihanaa kun tyttö lukee pikkusisaruksilleen kirjoja suomeksi ja ruotsiksi!

...etta itse tietenkin tarkoitin siis kotiopetuksella sita, etta lapsi ei menisi kouluun lainkaan. En siis sita, etta koulun lisaksi rupeaisin itse pitamaan joitakin suomenkielen oppitunteja... Unschooling ja ei-koulumainen kotiopetus yleensakin siis kiinnostavat perhettamme muutenkin, ja kotiympariston luonteva kaksikielisyys on vain osa tata ajattelua. Itsekin vastustamme pikkulasten kouluun laittamista jo siksi, etta varhaisesta koulunkaynnista ei tosiaan ole mitaan todistettua hyotya.

Saarenneito:

Itse vastustan lasten varhaista kouluun laittoa ja näin ollen katson, että se riittää kun heitä koulussa jo 4-vuotiaasta opetetaan lukemaan ja kirjoittamaan. Koulupäivätkin ovat pienillä täällä älyttömän pitkät.

Kent:

En tosiaankaan halua lapsiamme pitää jossain ylimääräisessä koulussa, en edes niin että itse koulumaisesti opettaisin.

sori, kirjotin tuota juuri ennen nukkumaanmenoa ja lause kuulosti hyökkäykseltä jotakuta kirjottajaa vastaan. Ei ollut tarkoitettu sellaiseksi vaan ihan erilliseksi kommentiksi, eli että koska lapseni on jo tavallisessa koulussa niin tuntuisi ikävältä pitää tytölle vielä ekstrakoulua, oli se sitten kotona tai muualla. (Tosin js tyttö itse ottaa esille että haluaa oppia kunnolla kirjottamaan suomea ja ruotsia niin sitten harkitaan.) Sinä taas puhuit siis että ei olisi ollenkaan ns tavallisessa koulussa.



Meillä on se että tyttö tykkää hirveästi olla toisten lasten kanssa ja tässä on vaan yksi nuorempi naapuri niin katson tuon koulun olevan välttämätön hänelle sosiaalisessa elämässä. Olemme siinä mielessä onnekkaita että esikoisemme on tois innostunut kirjottamisesta joten hänelle sitä on luontevaa opettaa myös kotona muiden tekemisten lomassa. Saa nähdä miten noiden muiden kanssa...

Meillä tyttö on 7 ja osaa lukea tosi hyvin englanniksi. Kun hän aloitti koulun, luin muutamia asiantuntijoiden artikkeleita siitä, kuinka ensin kannattaisi antaa lukutaidon kehittyä yhteen kieleen ja sitten vasta opettaa lukemaan ja kirjoittamaan toisella kielellä. Niin teimme ja nyt melkein kaduttaa. Tyttö oppi lukemaan nopeasti ja lukee nyt esim Harry Potteria itsekseen. Suomeakin hän osaa lukea, mutta lukuvauhti on niin paljon hitaampaa kuin englanniksi, että innostus lopahtaa kun ei jaksa lukea " kunnon" kirjoja. Kuvakirjat ja lukemaan opettelevien kirjat ovat liian " lapsellisia" . Olisi ehkä sittenkin pitänyt opettaa yhtä aikaa niin olisi kehittynyt taito samaa tahtia.



Kirjoittaminen sujuu mielestäni kohtuullisesti, mutta hitaasti jokaista sanaa tarkkaan kuunnellen. Taaskin tyttö turhautuu omaan hitauteensa. Olen yrittänyt selittää, ettei kukaan ole seppä syntyessään, mutta ei ole toistaiseksi auttanut. Virheet ovat meilläkin kaksoisvokaaleissa ja -konsonanteissa. Silloin tällöin tulee myös ylimääräisiä kirjaimia tyyliin " Kijtos palijon"



Toisaalta esikoisen syntyessä halusin kasvattaa lapsista kaksikielisiä. Päätavoitteena oli, että jutustelu ukin ja mummin kanssa onnistuu, joten voinen katsoa onnistuneeni suhteellisen hyvin :-)

Mulla myös kaikki tytöt ovat hirveen ummikkoja Suomeks ja kirjoittavat myös ´ranskalaisittain´ suomeen kirjeitä...minä ne sitten korjailen, kun joskus myös ymmärrys on vähän niin ja näin?! Oma vikani kun lopetin n. viiden vuoden jälkeen suomen puhumisen, kun yksinkertaisesti kyllästyin kahteen kertaan toistamiseen kaikista jutuista: mutta nyt olen katunut sitä...Isovanhempien kanssa kommunikoiminen kun on nyt niin ja näin ja varsinkin vanhimman vastuulla on aina juttujen kääntäminen, hän kun puhuu parhaiten lapsista. Kaksi seuraavaa kyllä ymmärtävät, mutteivat puhu kuin jokusen sanan ja nuorimmainen on tosi-ummikko, harmittavaa kyllä! Joten jos kuulolla on joku joka miettii puhuvatko vanhemmat lapsilleen mitä kieltä, niin minun mielestäni pitäisi suomalaisen vanhemman pitäytyvän suomen kielessä...kyllä se on lapselle rikkaus.

Joka tuli kyllä todella hyvään aikaan muistutukseksi siitä, että kyllä kaksikielisyys on rikkaus, jonka eteen kannattaa nähdä vähän vaivaa. Huomaan, että nyt kun kaksi vanhinta puhuvat keskenään ranskaa, tulee minunkin lähes koko ajan sitä puhuttua, hyvistä päätöksistäni huolimatta.. (esikoiselle puhuin aina kahden kesken ollessamme suomea, ja " ihmisten ilmoilla" ranskaa) Ja tuloksena se, että pienempi tuntuu ymmärtävän aina vain vähemmän, joten aina vain helpommin muutan ranskaan, joten ymmärtää vielä vain vähemmän... Oikee " cercle vicieux" ! No, tuo sinun kirjoituksesi tsemppasi taas oikein kunnolla, ja päätin pyhästi vain sinnitellä tuolla suomella. Ja kaivan isoveljen vanhat suomalaiset kuvasanakirjat taas esiin!

Minun mielipiteeni on, että tällaista asiaa ei pidä lyödä etukäteen lukkoon, vaan seurata lapsen omaa kiinnostusta kirjoittamiseen ja lukemiseen. Totta kai jokainen äiti haluaa, että lapsi oppii molemmat / kaikki kielet mahdollisimman hyvin, niin minäkin - mutta jos lapseni ei olisi yhtään tippaa kiinnostunut kirjaimista ja lukemaan opettelu koulussa olisi yhtä pakkopullaa, en varmaankaan rasittaisi häntä sen lisäksi enää suomen kirjoitussäännöillä. Ne voi aina oppia myöhemminkin, jos alkaa kiinnostaa ja edes kielen puhuminen on hallussa.



Onnekseni tyttäreni on kiinnostunut kirjaimista, niin voimme opetella kotona suomen kirjoittamista ja lukemista leikin ohessa samaan aikaan kuin koulussa opetellaan toisen kielen kirjoittamista ja lukemista. Esimerkiksi hän askartelee mielellään kortteja Suomen sukulaisille, ja niihin voimme sitten yhdessä kirjoittaa suomenkielisiä tervehdyksiä ja nimiä. Sanoja opettelemme lukemaan kummankin kielisistä kuvakirjoista.

Näin hänellä on kuitenkin jonkinlainen pohja, jos joskus haluaakin lähemmin Suomeen tutustua.

Itse opin Suomen kielen kotona vanhemmilta, mutta vain puhumaan. Muutin aikuisiällä Suomeen ja täällä kielitaito on sen verran kehittynyt, että lukemisessa en huomaa enää mitään eroa niin sanottuun äidinkieleeni( nimitän äidinkieleksi sen kielen jonka opin koulussa) mutta kirjoittamisessa on jatkuva epävarmuus.

Lapset ovat ranskalaisessa koulussa luokilla CE1, GS ja PS, eli iältään 7, 5 ja 4. Mietin myös pari vuotta sitten, missä vaiheessa suomen kielen lukemista ja kirjoittamista voi alkaa opettaa. Koulussa yksi opettaja oli sitä mieltä, että vasta sitten kun ranskan lukeminen alkaa sujua, kannattaa aloittaa suomen lukeminen. Toisen open mielestä taas silloin, kun lapsi alkaa osoittaa kiinnostusta suomen kielen lukemiseen, hän on siihen valmis, huolimatta siitä, ettei ranskan lukeminen vielä sujuisi.



Esikoisen kanssa toimittiin niin, että hän opetteli ensin lukemaan ja kirjoittamaan ranskaksi (CP-luokalla eli 6-vuotiaana), varmaan puolen vuoden opettelun jälkeen aloin innostaa häntä myös suomenkielisten kirjojen pariin. Itse asiassa suomen lukemista ei tarvinnut varsinaisesti opettaa, muuten kuin että käytiin läpi (ja toistettiin ja toistettiin) ne kirjaimet ja kirjainyhdistelmät, mitkä ranskaksi sanotaan eri tavalla kuin suomeksi (eli että ranskaksi u lausutaan y mutta suomeksi u) jne. Aika lailla itsestään suomen lukeminen ja kirjoittaminen käynnistyi. Nyt poikani lukee suomea hyvin ja kirjoittaa kohtalaisesti, eniten virheitä tulee kaksoiskonsonanttien ja -vokaalien kanssa, niin kuin varmaan ihan Suomessa asuvillakin suomalaislapsilla. Mutta sitä ei tapahdu, en ole ainakaan huomannut, että lapsi sotkisi ranskan ja suomen vokaaleja keskenään.



Keskimmäisemme, viisivuotias, käy ranskalaisessa koulussa vasta kirjaimia läpi. Suomeksi hän on jo itse oppinut lukemaan lyhyitä sanoja (luen lapsille iltasadun suomeksi), lähinnä kuvateksteistä. Innostan ja kannustan häntä suomen lukemiseen, ja jos joskus satumme lukemaan ranskankielistä kirjaa, ja lapsi lukee sanan suomalaisittain, niin sanon, että " niin, suomalainen lukisi sen näin, mutta muistatkos miten ranskalaiset sanovat kun on tämä kirjain?" Eli en enää niin pelkää rasittaa lasta heti alkuun tietoisuudella siitä, että sama kirjain tai kirjainyhdistelmä vastaa eri äänteitä eri kielissä.



Meidän lapsemme käyvät myös 2 tuntia viikossa Suomi-koulua, vanhin sitä ihan pyysi. Koulu on aika leikinomainen, ja meidän perheelle se on ollut todella paikallaan. Vaikka luenkin lapsille suomea, ja vanhin lukee itsekin suomeksi, niin on hyvä, että lapset saavat myös Suomi-koulusta tukea kielen oppimiseen.



Me emme ehkä ikinä tule asumaan perheenä Suomessa, mutta toivon, että lapset oppivat suomen niin hyvin, että pystyvät halutessaan vaikka opiskelemaan Suomessa. Ja koska he ovat puoliksi suomalaisia, haluan että he myös tuntevat itsensä suomalaisiksi ja varmaan sitä auttaa, jos hallitsevat kunnolla suomen kielen.